Syyslomanen on menossa.
Olen saanut olla kaksi ylimääräistä lomapäivää viikonloppuun yhdistettynä
lomatunnelmissa perheeni kanssa.
Olen saanut olla kaksi ylimääräistä lomapäivää viikonloppuun yhdistettynä
lomatunnelmissa perheeni kanssa.
Sää on ollut kovin harmaa;
sumuinen ja sateinen,
niin kuin useinkin viikolla 43.
Ulkoilut ja pihahommat ovat jääneet vähemmälle.
Tekemistä on kuitenkin ollut ihan piisalle asti sisälläkin.
Olen ehtinyt pysähtyä pienien,
minulle suurien asioiden äärellä ja äärelle.
Torstai-iltana ehdin nauttimaan mökillä tuvan lämmöstä ja tunnelmasta
sekä saunomisesta pihasaunassa.

Olemme tähän saakka pitäneet mökillä syksystä kevääseen peruslämmön
seitsemässä asteessa sähköpattereilla.
Seitsemän on aika matala sisälämpötila esim. jos vain piipahtaa iltasella mökillä.
Viileään mökkiin tuleminen ei ole kovin mukavaa eikä innostavaa!
Viileään mökkiin tuleminen ei ole kovin mukavaa eikä innostavaa!
Menneenä kesänä laitoimme mökille ilmalämpöpumpun.
Olipa nyt ihana mennä tupaan,
Siinä kelpasi hetimiten sytytellä kynttilät
ja istahtaa kutimen kanssa nauttimaan
tuvan lämmöstä ja tunnelmasta
sekä mökin rauhasta.
Tiesin ilmalämpöpumpun laittamisessa olevan paljon hyviä puolia,
mutta minua askarrutti tosi paljon laitteen sijoittaminen tupaan ja mökin ulkopuolelle.
Uuden tuominen vanhaan on aina oma juttunsa ja oma miettimisensä.
Jos haluaa jotakin,
joutuu lopulta tekemään ei niin silmiä hiveliä päätöksiä
ja lopulta jopa kompromissejä.
Monta kertaa illan aikana katseeni siirtyi kutimesta katon rajaan
katsastamaan ilmalämpöpumpun "istumista" tähän vanhaan miljööseen.
Ja siellähän se on hirsien katveessa kuin aina olisi siellä ollut.
~~~~
~~~~
Ulkoyksikkö olikin sitten oma juttunsa.
Olisin toivonut, että sen olisi voinut sijoittaa takaseinälle,
mutta sen paikka määrittyi kuitenkin talon päätyyn.
Pyynnöstäni se asennettiin tosi matalalle seinään,
taikka oikeastaan kivijalkaan.

Taidan istuttaa röyhytataria ulkoyksikön molemmille sivuille ja etupuolelle.
Sen taakse kone taitaa peittyy kivasti ja
nuo seinällä olevat valkeat johdot ja putket maalataan talomaalilla.
Täytyy nyt todeta, että ihan hyvä laite ilmalämpöpumppu on,
vaikka aluksi nämä meikäläisen "kauneusasiat" meinasivat jarruttaa hankintaa. ;)
Ilmalämpöpumppu helpottaa mökillä piipahtamista lämmityksen suhteen

ja jospa pumpun vaikutus näkyy myös jossain vaiheessa sähkölaskussakin .
Näin se kehitys menee eteenpäin!
Leivinuuni sekä pieni hella taitavat jäädä jatkossa vähemmälle käytölle,
ainakin lyhyillä mökkireissuilla.

Pihasaunasta palatessani
ihmettelin itsekseni pimeyttä.
Mökillä pimeä on todella pimeää.
Absoluuttista.
Siellä ei näy katuvaloja
eikä naapureiden ikkunoista tuikkivien lamppujen loiste.
Satunnaisten autojen valokeila lävistää joskus pimeän selkosen.
Mökin ikkunoista näkyviä valoja katsellessani
tuli mieleeni runon säie;
"valo on valoa
vain pimeyttä vasten".

Kurkistelin ulkoa pimeästä mökin eteiseen.
Viimeiset syvän punaiset juhannusruusun lehdetkin kurkottivat
siinä ikkunan alla vielä valoon ja lämpöön päin.
Ihania tuokiokuvia,
mielenkiintoisia näköaloja.

Lyhyt kaunis hetkeni pimeässä
saunapuhtaana
valon kynnyksellä.
Hyvällä mielellä
pimeyden ja valon puhuttelussa.
~~~~~~
Syyslomalauantain tervehdys kuin tuulahdus Sinulle!
Huomenna arvon edellisen postauksen "tiskirätin" eli vielä kerkeää osallistua arpajaisiin.
Kaisu