25. lokakuuta 2023

Heijastimien tuunaus

On taas se aika, että päivä lyhenee sekä aamusta että illasta 
ja pimeää piisaa.
Aamun uutisen mukaan ilmaston lämpiämisen myötä 
talvipäivien pimeys voi vaan kasvaa,  
kun lumi tulee vetenä eikä saada lumenvalkoa. 
Lämpenemisestä en nyt kyllä osaa sanoa,
kun on ollut pakkasta jo useampana päivänä lokakuussakin, 
mutta pimeään aikaan pitää vaan varautua monin tavoin.

Tuli mieleeni lehteä lukiessa, 
että tein syyslomapäivän heijastinaskarteluni hyvään aikaan.
Tuunasin nimittäin vanhoja heijastimia,
joissa useimmissa oli perinteinen kalalanka ja hakaneula kiinnitykseen.
Ja se on minusta kyllä äärimmäisen epäkäytännöllinen yhdistelmä.




Kaapista löytyneitä helmiä, nauhaa ja kasa näitä ns.liikelahjaheijastimia. 
Tämä oli taas tällaista pientä ja  helppoa, kierrättävää ja halpaa askartelua. 

Minulla tuo lanka oli sen verran vahvaa, 
että solmimisen jälkeen katkaisin toisen pään parisenttiseksi 
ja ujutin sen liiman kanssa helmen sisään toisen langan rinnalle.

~~~~

Näissä yhdistyi taas huvi ja hyöty.
Mummun jemmat pienenivät taas aavistuksen verran ja 
pienet saavat valita näistä mieluisensa.
Sitten on nämäkin heijastimet kierrätetty liikenteeseen.






Hiutaleheijastin herätti nostalgisia muistoja lapsuudesta
ja ajasta  joilloin nämä tulivat markkinoille.
Sitä ennen heijastimet olivat hakaneulaan kiinnitetyssä langassa rokkuvia,
n.2x6 senttisiä littanoita heijastimia, jotka taipuivat helposti rikki
ja eivät ehkä olleet kaikista heijastavimpia versioita.

Ripustin hiutaleen omaan takkiini! 
Heijastinmuistoksi, turvaksi, somisteeksi!




Syysloman keskiviikko.
Hidas, rauhallinen aamu itsekseni.
Aamun pimeyteen sytyttämäni kynttilä, 
kudin ja puikkojen kilahtelu,
hitaasti nouseva auringon valo.
Ajatusten soljuminen kellon tikityksen rytmittämänä.
ja sitten tämä päivitys.

Tämä on ollut hyvä aamu ja tämä on lomafiilistä parhaimmillaan.
Tästä on hyvä jatkaa päivää, 

Ihanaa päivää Sinullekin!







12 kommenttia:

  1. Kylläpä on hyviä ja tarpeellisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Vanhasta uutta, kierrättämällä uudenlaista toimivaa! Kiitos, kun kommentoit! <3

      Poista
  2. Ihan loistava tuunaus😊 pitääpä iteki kaivella kätköjä.. - helkky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on parasta luettavaa, että joku toinen innostuu myös! :)
      Ja jokaisella tulee omannäköisiä ja sama idea muotoutuu matkalla!

      Poista
  3. Kiva ja hyödyllinen idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva lukea näitä kommentteja. Että tällaisista arkisista postauksista tykätään!

      Poista
  4. Ei aina tarvitse ostaa uutta, vanha ei ole vanhaa, se on vain ollut kauemmin kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä juuri. <3 Vanha ajaa asiansa oikein hyvin ja tuunaus tuo siihen oman kivan omanäköisen lisänsä!

      Poista
  5. Kivoja tuunauksia. Hauska tuo poliisileijonaheijastin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Poliisipappaheijastin" pikkupojan sanomana. Taitaa olla jo keräilyarvoa tuolla heijastimella!

      Poista
  6. Aivan ihana idea tuunata heijastimia! Näyttävät kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura poikkeamisesta täällä ja tästä viestistäsi! <3

      Poista