14. heinäkuuta 2023

Lapsuuden mökkirannalla


Kesälomaperinteisiini kuuluu viettää 
viikko lapsuuden mökkimaisemissa. 
Täällä Pyhäjärven rannalla on vanhempieni reilut 50 vuotta sitten hankkima kesäpaikka,
jossa tulee pyöriteltyä muistojen helminauhaa 
menneitten kesien tunnelmissa 
ja mökin historiaa jälkipolville kertoessa.

Aikoinaan saapuessamme tälle paikalle 
edessä oli umpeen vesakoitunut rantamaisema
sekä sauna ja mökkirakennus.
Siitä vanhempani alkoivat uurastamaan meille 
tätä ihanaa ja rakasta mökkimiljöötä. 

Ensimmäiset kesät taitoimme 
kahdeksan kilometrin matkan pyörillä 
ja mukana kulki juomavesi, ruoat, pikkusiskot 
sekä joskus jopa pyykitkin.

Minulla oli aikuisten pyörä, 
jonka istuinta ei saatu edes laskettua alas. 
Sillä minä viilletin tulemaan mökkiä kohden.
En aavistanut silloin,
miten merkittävä paikka tästä tulikaan tuleville sukupolvillekin.

Me tytöt teimme täällä lapsuutemme kesinä 
yhdessä vanhempiemme kanssa
monenmoisia hommia 
ja opimme siinä sivussa monta hyvää
arjen taitoa sekä askaretta.




Tällä viikolla tälle rannalle on saapunut lapsiamme, 
jotka ovat tulleet verestämään omia mökkimuistojaan 
sekä lapsenlapsiamme, 
joille vanhempansa haluavat siirtää 
myös tämän paikan kesäiset elämykset.

Me olemme nauttineet papan kanssa pienten ilosta ja lapsuuden huolettoman kesän riemusta. 
Ne ovat kesän parhaita hetkiä!








Kalastaminen on ollut myös näiden päivien juttu.
Isällä on ollut hyviä hetkiä poikien ja vävyn kanssa.
 Kaloja ei ole kovin tullut.
Mutta se ei niinkään ole ollut se juttu, 
vaan yhteinen aika ja yhdessä tekeminen, 
kohtaamiset.
Nautimme täällä kiireettömästä yhdessäolosta ja 
tällä kertaa iloksemme myös auringosta.

Kävin muuten mieheni kanssa pitkästä aikaa iltakalassa
ja sain elämäni ensimmäisen hauen perässä vetämällä.
Olipa se elämys!
Mutta kokemus oli myös pitkästä aikaa haavita 
mieheni saama ’jömppä’ eli iso hauki.






Sää on ollut lomallamme aurinkoinen.
Tunnelma on ollut  kohdillaan;
päivällä lämpö on hellinyt meitä ja
kesäiltojen kauneus on ollut 
sekä silmiä että sydäntä sivelevää!




Tämä viikko,
irtiotto kotiarjesta ja -maisemista on tehnyt taas hyvää.
On ollut mukava puuhata lapsuuden rannassa 
ja tehdä pieniä askareita yhteiseksi iloksi 
sekä mökin viihtyisyydeksi; 
jatkaa sitä touhuamisperinnettä,
mitä vanhempani ovat aikanaan tehneet tämän paikan eteen.

🌸🌸 

Näihin tunnelmiin ja kuviin tänä iltana päätän tämän kännykällä rustaamani lomapäivityksen.

Ihanaa viikonloppua Sinullekin!
Ja olethan huomannut edellisen postauksen synttäriarpajaiset!




 

 

7 kommenttia:

  1. Ihana postaus - lapsuuden mökkiranta <3 Minä olin tällä viikolla vanhempieni mökillä, siellä minun lapsuuteni mökkirannalla. Kauniita heinäkuun päiviä teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäloma on ihanaa aikaa näille kaikkein vanhimmille muistoille ja elämyksien mieleenpalauttamiselle. Ihana kuulla, että sinäkin olet ollut lapsuuden maisemissa. <3
      Aurinkopäivien jälkeen olemme virvoittuneet vesisadepäivissä.

      Poista
  2. Ihania, rakkaita lapsuusmuistoja elämän helminauhassa ♡ Nuo hetket tutuissa maisemissa ovat täynnä pakahduttavia tunteita, muistoja, jotka eivät kaikki ole niitä kaikkein onnellisimpiakaan, mutta jotka ovat siitäkin huolimatta saaneet vuosien aikana ympärilleen kultaiset reunukset. Niin on hyvä, että onnellisuus ja ilo muistoissamme korostuu. Että ilo nousee yli tummienkin päivien varjon. ♡

    Ihana, että myös teidän jälkipolvet saavat nyt kulkea samoissa tunnelmissa kuin sinä pienenä ja rakentaa niistä kokemuksista omat muistonsa tulevaan. ♡

    Mukavaa viikonloppua Sinullekin ♡
    -Kaaru

    VastaaPoista
  3. Oi että, miten ihania kesähetkiä nuo ovatkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niin ihania, että oli haikeaa jättää tuo rakas ranta taakse ja lähteä kotimatkalle. <3

      Poista
  4. Kuinka paljon sisältyykään tuollaisiin mökkimuistoihin,kuten teilläkin tämä paikka. Niiden arvoa ei voi mitata. Meilläkin yksinkertainen ihana mökkipaikka jossa saa kuunnella hiljaisuutta,luonnon ääniä,katsoa veden välkettä ,kuunnella kaukaista kosken kohinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi. <3
      Juurikin tuo kiireen pysähtyminen, luonnon läheisyys ja yhdessäolo on sitä mitä yksinkertainenkin mökkimiljöö tarjoaa.

      Poista