13. tammikuuta 2023

Perjantai-illan peilailuja





Perjantai ja 13. päivä.
Nuutin päivä.
Eletään keskitalven selätyksen aikoja.
Olemme saaneet kokea poikkeuksellisa talvisäitä 
runsaiden lumisateiden jälkeen, 
kun vettä on satanut reilumman jälkeen ja 
mittari on noussut lämpöasteiden puolelle.




On siis ilmoja pidellyt,
mutta on ollut viime viikkoina  kyllä monenlaista tunnelmaakin 
oman mielen sopukoissa.
Joulun alla tuli kahdelta ystävältä viesti vakavasta sairaudesta
ja nyt tällä viikolla läheinen on kokenut 
voimakasta akuuttia kipua.




Sairaus pysäyttää aina.
Kipu puhuttelee.
Väistämättä näissä hetkissä mieleen nousee sanat  
"terveys on lahja".




Tänään ei löytynyt perjantain puhtia
eikä siivouksen intoa.
Onneksi  viikko sitten oli.

Katselin joulunajan jälkeistä kotia.
Sieltä täältä pilkistää vielä jotain punaista,
joulun lämmintä muistoa
sekä talvisia kuusia.

Kuusen purkamisen jälkeen innostuin pitkästä aikaa
möbleeraamaan tilaa
vaihtamalla muutaman huonekalun paikkaa.
Huone näyttää aivan eriltä,
kuin uudelta.

Sohvalla istuessani mietin miten ajatuksetkin saavat välillä
erilaisia syvyyksiä ja laajuuksia;
peilailemme asioita 
eri tilanteissa eri kanteilta,
eri lähtökohdista.
Jokin asia pysäyttää ja laittaa ajatukset uuteen tärkeysjärjestykseen
ja nurinat sikseen.

Syksyllä olin tosi harmissani olkapääni loukkaantumisesta.
Tänään pitkältä tuntunut ja tuntuva toipuminen näyttäytyy
ystävien sairastumisien rinnalla pienelle vaivalle.
Minun vaivani korjaantuu ajallaan 
-tai sitten leikkauksella.




Elämä tuo mukanaan ajoittain elämän ilon rinnalle 
miksi -kysymyksiä, joille ei tunnu löytyvän vastausta ja 
sairauden myötä pelkoakin.

Elämä on iloa ja huolia,
valoja ja varjoja,
kuplia ja kulmia,
pyöreyttä ja kantikkuutta.

Elämän kuuluu olla kaikkea sitä,
ollakseen täydellinen,
puhutteleva
ja aina yhtä yllättävä.

Elämä on kuin tuulessa lepattava liekki.






Äitini tuoma jouluinen Amaryllis kukoistaa vielä täydellisessä kukkaloistossaan.
Olen malttanut olla kastelematta sitä
ja se avasi melkein kaikki kaikki kolmen vanan
kukkaset yhtäaikaa.
Se oli kuin punainen kukkamätäs
-vielä hetken.
Kohta kukat lakastuvat,
kukkien kauneus katoaa .
Jäljelle jää kaikkensa antaneet kukka vanat
ja sipuli,
uuden elämän tyyssija.

Onnistuisinkohan kukittamaan tuon kukan vielä uudelleen?





Näiden perjantai-illan hajanaisten ajatusten 
ja peilailujen myötä
toivottelen sinulle 

levollista viikonloppua.

❤️






 

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pikku Prinssiä lainaten "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."
      Sydämellä ei vaan näe, vaan myös tuntee. Kiitos sinulle myötäajatuksestasi! <3

      Poista
  2. Elämänmakuista tekstiä! Kauniisti peilailet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen tie-laulun mukaan
      Elämä
      sana niin suuri
      vielä on käsittämättä.

      Vajaavaisia ajatuksia kovin. Välillä on niin vaikea saada näkyväksi sitä mitä tuntee ja toisaalta, joskus ei ole edes sanoja kuvaamaan sitä mitä kokee. On vain hiljaisuus.

      Poista
  3. Kauniisti sinä olet siellä elämää peilaillut. Jakanut omastasi herätellen meitä muitakin pohtimaan elämän monia eri sävyjä. ♡

    Valoja ja varjoja. Niin, sitä se tämä elämä kokonaisuudessaan on. Vuorotellen pohjatonta iloa ja ihmetystä ja toisena hetkenä syvää ahdistusta, murhetta ja epätoivoa. Niin sen kuuluu mennä. Elämän kulkea polkujaan, jotta me siinä maisemia katsellessamme ymmärtäisimme elämän ainutkertaisuuden. Senkin, että milloin vain tuohon arkiseen kauneuteen voi tulla särö, joka vie kulkijansa ennalta-arvaamattomille, uusille poluille.

    Niissä tienhaaroissa joutuu pysähtymään, puntaroimaan ja sitten uudelleen ohjautumaan jatkaakseen matkaansa erinäköisille poluille kuin oma suunnitelma kenties oli. Emme me kaikkea ymmärrä, ei kaikelle ehkä koskaan löydy selitystä, mutta kaikki on elämän käsikirjoitukseen kirjoitettu.

    Nöyryyttä, luottamista, sitä tämä elämä meille opettaa. On hyvä, ettemme kaikkea tiedä. Silloin jäisi moni hetki elämättä, moni kaunis muisto rakentumatta. Kaikella on aikansa ja paikkansa, kaikella myös alkunsa ja loppunsa. Ihanasti sinä siellä kiteytitkin tämän ajatuksen tuohon amarylliksen sipuliin. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaru <3 Juurikin tuo elämän ainutkertaisuuden huomaaminen ja eläminen tässä hetkessä, ei menneessä tai tulevassa. Se on se läksy, mitä olen Ystävien rinnalla nyt opetellut.

      Me olemme juurikin kuin tuo Amaryllis. Se on kyllä konkreettinen esimerkki ja vertaus ihmisen elämälle.

      Tartutaan tänäänkin tämän päivän iloon ja hyvyyteen. Jokaisessa päivässä on onnen siruja.
      Ja kiitos illallisesta puhelusta. <3

      Poista
  4. Kauniisti kirjoitit noita pohdiskeluja Kaisu. Tuosta mööbleeraamisesta juontui ajatus että samaa mööbleeraamista tapahtuu meidän ajatuksissamme. Kun elämäämme tulee jokin äkillinen ikävä tapahtuma,surullinen viesti tai muu vakava asia,kaikki entiset siirtyvät paikoiltaan eri järjestykseen. Tämä äkillinen tapahtuma tulee ensimmäiseksi ja muut,aiemmin tärkeät hakevat paikkansa uudelleen.
    Kuten kirjoitit Kaisu,tartutaan tämän päivän iloon. Eletään tätä päivää tällaisenaan
    -Irmama

    VastaaPoista