Perjantai-illan peilailuja

Perjantai ja 13. päivä.

Nuutin päivä.

Eletään keskitalven selätyksen aikoja.

Olemme saaneet kokea poikkeuksellisa talvisäitä 

runsaiden lumisateiden jälkeen, 

kun vettä on satanut reilumman jälkeen ja 

mittari on noussut lämpöasteiden puolelle.

On siis ilmoja pidellyt,

mutta on ollut viime viikkoina  kyllä monenlaista tunnelmaakin 

oman mielen sopukoissa.

Joulun alla tuli kahdelta ystävältä viesti vakavasta sairaudesta

ja nyt tällä viikolla läheinen on kokenut 

voimakasta akuuttia kipua.

Sairaus pysäyttää aina.

Kipu puhuttelee.

Väistämättä näissä hetkissä mieleen nousee sanat  

"terveys on lahja".

Tänään ei löytynyt perjantain puhtia

eikä siivouksen intoa.

Onneksi  viikko sitten oli.

Katselin joulunajan jälkeistä kotia.

Sieltä täältä pilkistää vielä jotain punaista,

joulun lämmintä muistoa

sekä talvisia kuusia.

Kuusen purkamisen jälkeen innostuin pitkästä aikaa

möbleeraamaan tilaa

vaihtamalla muutaman huonekalun paikkaa.

Huone näyttää aivan eriltä,

kuin uudelta.

Sohvalla istuessani mietin miten ajatuksetkin saavat välillä

erilaisia syvyyksiä ja laajuuksia;

peilailemme asioita 

eri tilanteissa eri kanteilta,

eri lähtökohdista.

Jokin asia pysäyttää ja laittaa ajatukset uuteen tärkeysjärjestykseen

ja nurinat sikseen.

Syksyllä olin tosi harmissani olkapääni loukkaantumisesta.

Tänään pitkältä tuntunut ja tuntuva toipuminen näyttäytyy

ystävien sairastumisien rinnalla pienelle vaivalle.

Minun vaivani korjaantuu ajallaan 

-tai sitten leikkauksella.

Elämä tuo mukanaan ajoittain elämän ilon rinnalle 

miksi -kysymyksiä, joille ei tunnu löytyvän vastausta ja 

sairauden myötä pelkoakin.

Elämä on iloa ja huolia,

valoja ja varjoja,

kuplia ja kulmia,

pyöreyttä ja kantikkuutta.

Elämän kuuluu olla kaikkea sitä,

ollakseen täydellinen,

puhutteleva

ja aina yhtä yllättävä.

Elämä on kuin tuulessa lepattava liekki.

Äitini tuoma jouluinen Amaryllis kukoistaa vielä täydellisessä kukkaloistossaan.

Olen malttanut olla kastelematta sitä

ja se avasi melkein kaikki kaikki kolmen vanan

kukkaset yhtäaikaa.

Se oli kuin punainen kukkamätäs

-vielä hetken.

Kohta kukat lakastuvat,

kukkien kauneus katoaa .

Jäljelle jää kaikkensa antaneet kukka vanat

ja sipuli,

uuden elämän tyyssija.

Onnistuisinkohan kukittamaan tuon kukan vielä uudelleen?

Näiden perjantai-illan hajanaisten ajatusten 

ja peilailujen myötä

toivottelen sinulle 

levollista viikonloppua.

❤️