1. joulukuuta 2022

Joulu on jo ovella



Joulu on jo ovella
-tai ainakin jouluinen ovikranssi on jo ulko-ovessa.




Monta kertaa olen tehnyt jouluisen ovikranssin erilaisista vihreistä oksista,
puolukan- sekä mustikanvarvuista, 
männyn- ja kuusenoksista sekä liekosta.
Viime lauantaina mökin metsässä kävellessäni päädyin keräämään katajanoksia,
jotka kannoin tuvan pöydälle kranssivärkiksi.




Tein kranssipohjan muoviletkusta, 
jonka suljin ympyräksi puutapilla.
Jäsäkkään pohjaan oli näppärä kiinnittää katajaniput.

Tätä kranssipohjaa voin käyttää uudelleen.
Puran kranssin keväällä kompostiin
ja otan pohjan sekä kukkalangan talteen.




Kiinnitin kranssiin kokeilumielellä viime jouluna 
ompelemani juuttikankaisen tähden
-ja siihen se jäi.

Se on kuin tähdenlento metsän yllä.

Kuin jouluinen tähti kaiken maan päällä.
silloin kerran,
kauan sitten.




Olen tehnyt useampana jouluna tänne blogiin joulukalenterin.
Sen tekeminen on ollut mukavaa jouluista puuhaa.
mutta se on ottanut oman aikansa.

Tänä vuonna päätin jättää turhat aikataulutukset,
tekemällä tehdyt kiireet sekä kaikenlaiset haasteet väliin.
Keskityn joulun odotukseen ja joulutunnelmaan
sekä leppoisiin jouluvalmisteluihin.


Luulen kuitenkin, 
että postaan tänne kuitenkin useammin kuin normaalisti,
koska joulu on niiin ihanaa aikaa.
Ja ne vanhat joulukalenterit löytyvät tunnistesanalla "joulukalenteri",
jos joku haluaa käydä kurkkaamassa.




Teemme perhekuntani kanssa Whatsappiin joulukalenterin.
Laitamme vuorotellen kalenteriluukun viestin muodossa aamulla avattavaksi.

Olemme etäällä toisistamme,
ja ajatuksena on odottaa joulua yhdessä tällä tavoin.
Luukkujen kautta saamme jakaa
 joulunodotuksen iloa toisillemme,
näemme kuvia rakkaittemme jouluvalmisteluista ja jouluisista kodeista,
sekä lapsenlapsien jouluilosta.

Jokaiselle pariskunnalle ja perheelle tuli pari luukkua tehtäväksi.
Tänään oli täällä kotona olevien ja asuvien luukku,
johon kuvasin perinteisiä jouluisia juttuja täältä kotoa ja mökiltä.
Otin kuvia joulukoristeista ja -esineistä,
jotka ovat kulkeneet mukanamme 
ja tuoneet kotiin sen tutun jouluisen tunnelman.




Tämän ensimmäisen luukun kuvien taustalauluna oli 
"Tule joulu kultainen" -laulun säe

Juhla vanhain perinteiden
Saapuu talven hämärään
Hyvän tahdon odotuksen
Nostaa mieleen lämpimään
Sadunlailla taaskin kuvat
Mieliin nousee vanhan maan
Aasit, lampaat, härkäin tuvat heää eloon uudestaan
Vaikka onkin kaukainen
Satain vuotten takainen
Silti aina läheinen
Tule joulu kultainen



Joulunpunaisia ajatuksia Sinulle!












 

4 kommenttia:

  1. Kaunis kranssi💚
    Ja ihana suunnitelma sinulla joulupuuhiin ja joulun odotukseen, tekemällä tehty kiire pois, peukutan.
    Itse puuhastelen ensi kerran kukkakaupan jouluhössötyksessä. Kransseja on taiteiltu ja paljon muuta ihanaa💛 onnellista joulun odotusta! ❤️ - helkky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos helkky, kun jätit kommentin. Se lämmittää aina mieltäni! <3

      Olen ollut kerran tyttösenä kukkakaupan lähettinä joulun aikaan. Se oli mukavaa. Ihm<iset olivat hyvällä mielellä ja muistivat toisiaan kovasti joulukukkasilla. Hyasintit tuoksuivat ja joulutähtiä pakattiin sanomalehtiin etteivät paleltuisi niitä koteihin juoksuttaessani.

      Mukavaa joulunaikaa sinne jouluiseen kukkakauppaan! Olisipa ihana nähdä sinun kranssejasi! <3

      Poista
  2. Kataja on kyllä kaunis kranssimateriaali. Ihanan kranssin tekaisit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katajaan kapsahdin! Se on niin herkkä materiaali piikkisyydestään huolimatta.
      Kiitos tykkäyksestä, minäkin tykkään! <3

      Poista