22. toukokuuta 2021

Diy Hygieniapussukka







Olemme papan kanssa päättäneet muistaa lapsenlapsiamme pienillä lahjoilla heidän synttäripäivinään
ja jouluna emme sitten laita lahjoja.
Synttärilahjan keksiminen on joskus (=lue useimmiten) melko haastava juttu,
 kun lapsilla tuntuu olevan niin paljon kaikenlaista tavaraa.
Toki lapsilta voi saada toiveita ja vanhemmilta vinkkejä lahjaan.

Olen yrittänyt tasapuolisuuden nimissä laittaa kunakin vuonna
 samantapaisia lahjoja kaikille sankareille.
Jonakin vuonna on neuloin kaikille nimikkosukat
ja viime vuoden lahjana oli Muumipyyhkeet.

Tänä keväänä muistin tyttäreni saaneen kummitädiltään teini-iän kynnyksellä
vihreän kashmirkuvioisen pussukan,
 jossa oli ihania tuoksuja ja shampoita ynnä muitahygieniatuotteita.
Tuo pussukka on hänellä edelleen olemassa ja käytössä.
Se oli todella hyvin oivallettu lahjaidea;
yksilöllinen, tarpeellinen ja lämmöllä annettu.

~~~~♥️~~~~

Tuosta muistosta innostuneena olen nyt ommellut pari syntymäpäivälahjaa nuorille neidoille.
Pussin sisään tein "kovikkeen" eli tukevamman osan tikkikankaasta (leveys 30 cm ja korkeus 26 cm).
Päällyskangas on puolestaan 35 cm korkea, jotta siitä pystyi kääntämään sisään riittävästi. 
Nauhakujan ompelin siihen puuvillakangasosuudelle ja 
 tein siihen nauhaa varten napinlävet.
(Toki nauhalle olisi voinut tehdä pujotusaukon myös sivusaumaan, totesin jälkiviisaana itselleni.)

Otin sekä vuori- että päälliskankaasta kulmat sisään.
Kulmia ei näy kuvissa, 
mutta niiden avulla pussiin tulee pohja ja se pysyy pystyssä.




Piipahdin kemikaalio-osastolla ja keräsin tyttöjen lahjapussukoihin sopivia tuotteita.
Ostoskoristani löytyi tuoksuja, shampoita, saippuaa, kasvonaamioita,
  hiusharja, -panta ja -renksuja, peili,
tukankuivausturbaani ja selvityskampa pitkähiuksiselle tytölle
ja toki karkkihyllyltä pikkuisen herkkujakin.



Olisihan sitä voinut ostaa samalla sen hygienialaukun tai toilettepussin sieltä kaupastakin.
Tässä jutussa oli kuitenkin jotakin sellaista mukavaa pientä puuhastelun makua,
josta tykkään.

Sain tänään viestin:
"ihana ja tulee käyttöön."

♥️

Mukava ajatella, että pääsen ehkä kulkemaan lapsenlapseni mukaan reissuille 
tämän pussukan kautta ja tässä pussissa.
Ajatuksena.



Pienessä pussissa on paljon lämpimiä ajatuksia,
onnentoivotuksia ja halauksia mummulta matkojen takaa.

Nyt minulla on lahjaidea loppuvuoden samanikäisille tyttölöisille olemassa.
Ja pojille lähtee urheilushampoita ja -tuoksuja myös.
Tasapuolisuus ja järjestys ennen kaikkea,
että pysyy homma hallinnassa.

♥️





6 kommenttia:

  1. Kaunis & hyödyllinen!💜

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva, jos lahja pääsee käyttöön eikä jää kaappiin "pyörimään". :)

      Poista
  2. Tuollainen hygieniapussukka on kiva ja tarpeellinen lahja. Kiitos hyvästä lahjavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, jos sait tästä vinkkauksen. Itsekin siitä tyttären kummilahjasta sain idean tähän. <3

      Poista
  3. Ihana lahja idea ja juuri tuollaisia käytännöllisiä ja tarpeellisia! Tuo pyyhe turbaani tosi kiva idea pitkähiuksisille! Ja ihana tuo itse tehty pussukka, tulee aina mieleen mistä on saanut sen! Meillä juuri vko sitten nuorimmainen kastettiin iso kastettava olikin kun 3kkn. Ja kesällä on esikoisen rippijuhlat, niin ne vuodet vierii! Jotenki sitä näin äitinä ihmettelee vuosien kulumista! Ihania postauksia ollut blogissasi! T: Liisa

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvä lahja! Minäkin toissa jouluksi ompelin kaikille kummilapsille toilettipussukat ja tietenkin lisäilin niihin sopivat sisälmykset. Tykättyjä lahjoja olivat. :)

    VastaaPoista