28. marraskuuta 2020

Diy helmitonttu

Eilen illalla minulla oli helmiterapiaa, kun askartelin helmitonttuja. Sain idean niihin jo viime jouluna miniältäni ja hommasin värkitkin silloin. Nyt oli vihdoin aika hyödyntää ne. ;)

Siinä tontut nyt viillettävät Pocket string -hyllyllä, siellä täällä niin kuin meidän omat tontut pieninä ollessaan. Jouluina, jotka nyt nousevat muistoina ja tuokiokuvina mieleeni. 



Nämä helmitontut ovat helppoja ja nopeita tehdä. Kiinnitin grillitikun ja Erikeeperin avulla halkaisijaltaan 25 mm ja 20 mm  olevat helmet toisiinsa.  Tonttulakki on kolmionmallinen ja sitä pystyi muokkaamaan liiman avulla kivasti eri asentoon. 


 

Kiinnityksen kuivettua katkaisin tikut alahelmen alapuolelta ja hipaisin helmen pohjaa muutaman kerran viilalla, että pohjan pyöreys tasottui. Tonttu pysyy paremmin pystyssä. Täytyy rehellisyyden nimissä kertoa, että kyllä minä mienet sinitarrapalat kuitenkin kaikeksi varmuudeksi pyörittelin tonttujen alle. ;)



Jätin muutamaan helmitonttuun pitkän grillitikun. Näitä tonttutikkuja voi pistää kurkkimaan veikeästi vaikkapa havuoksamaljakkoon ja kukkaruukkuihin,

Jäin miettimään, teenkö tontuille silmiä ja suuta vai jätänkö kasvot pelkälle helmipinnalle. Puun syy näkyy helmessä viitteellisesti suuna ja silmäthän voi ajatella olevan piilossa hatun reunan alla. Mitä sinä sanoisit tähän aprikointiini?



Tonttuperhe. Minusta se on kiva sanapari. Siinä on jotakin hassua, ehkä hajamielisyyttä,eriskummallisuutta, mutta ennenkaikkea suloista, salaista sadunhenkeä ja joulumieltä kasvattavaa hyväntuulisuutta.

Tontut kuuntelevat, tontut tarkkailevat. Nämä tutut lausahdukset kuuluvat lasten ja lastenmielisten jouluun. Kaivelin jo muutamia vuosien ja vuosikymmenienkin takaisia tonttuja näiden uusien helmitonttujen seuraksi tuomaan joulun tunnelmaa kotiimme. 

Jotain uutta, jotain vanhaa. Siitä se tämän vuoden joulu vähitellen rakentuu.


Nämä mustista helmistä tekemäni taitavat olla jotakin riihi-tai saunatonttuja. Mutta pitääkö tontun olla aina punaisissa vaatteissa ja hiippalakeissa? Tätä mietin,  kun katselin helmi- ja tonttulakkivalikoimaani ja näitä  valmiita tekeleitäni. 

Kaikesta huolimatta helmitonttuja on nyt omiksi tarpeiksi ja osan niistä saatan antaa joulutervehdyksenäkin. Pieni omatekoinen lahja on kiva antaa  vaikka joulukortin asemasta.



Terveisiä Tauvonpaikan Tonttulasta. 

Toivottelen Sinulle aivan ihanaa ensimmäistä Adventtia Sinulle.

6 kommenttia:

  1. Oi, onpas söpöjä tonttuja! Kivoja tällaiset puuhahetket.
    Nuo pienet silmät ovat kivat, minä en ehkä laittaisi suuta tontuille. Ja tietenkin on monenvärisiä tonttuja!
    Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria kommentistasi!<3 Ja ihanaa adventin aikaa.

      Nyt suurin osa tontuista vielä silmättömiä ja suuttomia, mutta suloisia ne ovat noinkin.

      Poista
  2. Ihana idea, kiitos!♥️ Tätä taidetaan lasten kanssa kokeilla🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aina parasta,kun kuulee jonkun innostuvan ja inspiroituvan.

      Askartelun iloa lastesi kanssa! <3

      Poista
  3. Tulipa niistä kivoja. Nämä on vähän kuin ne Aarikan tontut. :)
    Siis ei missään nimessä tonttujen tarvitse olla punaisia. Harmaa on oikein hyvä tontun väri. :)

    VastaaPoista
  4. Onpas niin kivoja pikku tonttuja sinulla siellä.
    Ihan täällä alkoi omatkin sormet syyhytä tuollaisten tekoon. :)

    Mukavaa adventtia sinnekkin!

    VastaaPoista