27. elokuuta 2020

Tiiliseinän ja tulisijojen maalaaminen



Joku kyseli jossakin Facebookin sisustusryhmässä tiiliseinän maalaamisesta 
eli lähinnä siitä, kannattaako seinää maalata,
pysyykö maali vai 
rappautuuko se tiilestä irti.

Laitoin siihen kannustavan kommenttini kuvan kera
ja samalla tuli mieleeni jakaa tämä aihepiiri tänne blogiinkin 
kokemuksen ja maalin tiimoilta.

~~~~~~

Olemme maalanneet 
 1984 valmistuneen kotimme punaruskeatiilisen seinän sekä leivinuunin ja takan 
valkoiseksi 1990 -luvun keskivaiheilla valkoisella remonttiässällä. 
Toki olemme maalanneet ne uudelleen monta kertaa sen jälkeenkin samaisella maalilla.

Koskaan ei ole tuon päälle kaatuvalta tuntuvan huoneen osan maalaaminen harmittanut,
vaan päinvastoin 
 -varsinkin vanhoja kuvia katsellessa-
on ollut ja on tosi tyytyväinen olo.
Onhan tämä nurkkaus näin paljon mukavampi,
valoisampi ja kaikin puolin parempi.

~~~~

Kesän alussa, kolmen vuoden jälkeen edellisestä maalaamisesta,
 minua alkoi häiritsemään keltaisuus,
joka puski maalatussa pinnassa taas näkyviin.

Paikallisesta K-raudasta haimme ja saimme asiantuntevaa opastusta maalivalintaan.
Maalasimme seinän ja tulisijat  nyt Muuri -maalilla,
jolla lopputulos oli heti huomattavasti parempi, 
täyteläisempi ja valkeampi kuin entisten maalausten jälkeen.


Leivinuunin luukun ympärillä olevat vaaleat tulikivitiilet
ovat olleet maalaamatta ja 
ne olivat ajan saatossa nokeentunteet ja niiden väliin oli tullut rakoja.
Tuossa ennen-kuvassa näkyvät tiilien raot täytettiin nyt maalauksen yhteydessä palomuurimassalla,
jota ostimme myös asiantuntijalta. 

Vielä emme ole lämmittäneet uunia maalauksen jälkeen, 
joten minulla ei ole uunituoretta tietoa siitä, 
miten maali reagoi leivinuunin lämmittämiseen ja luukun seudun kuumuuteen. 
Mutta siisti se nyt ainakin on
ja kohta tulee kokemusperäistä tietoa maalin kuumuuden kestämisestä,
 kun uunia aletaan ilmojen kylmenemisen myötä lämmittelemään. 


Nyt,  kun "on asetuttu taloksi"
ja jatkuva kesäinen kulkeminen on vähentynyt,
on mukava nauttia kodista ja katsella sitä aivan kuin uusilla ihastuneilla silmillä
sekä tehdä keskeneräisiä projekteja loppuun
ja ehkä aloitella uusiakin täällä kotosalla. 
Hyllyn reunalla odottaa jo Liesimusta
jolla käsitellään vielä nuo luukkujen pinnat.

Näin pikkuhiljaa asiat etenevät ja hommat hoituvat.
On se mukavaa! 








10 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniit! Kyllä kannatti maalata. Minäkin maalasin mökillä takan valkoiseksi, Horna maalilla. Sekin toimii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena,
      se on hyvä jakaa täällä näitä kokemuksia ja vinkkejä.
      Jospa näistäkin maaleista, Horna ja Muuri, joku saisi vastauksen maalia miettiessään.
      noiden maalaaminen on ollut kyllä yksi parhaimmista rempoista tässä kodissa. :)

      Poista
  2. Valkoinen tiiliseinä on kyllä kaunis. Rauhallinen ja siihen ei helpolla kyllästy. Oikein raikkaannäköistä jälkeähän siitä tuli. Liesimustaa vielä luukkuihin niin avot. Minun kokemukset Liesimustasta on positiivisia. Käsittelen keittiön puuhellan liesitasot aina sillon tällöin tuon aineen kanssa ja taas kelpaa katsella. Ensimmäisellä lämmityskerralla tosin täytyy availla ikkunoita ja ulko-ovia sillä jonkin verran hajua siitä tulee lämmetessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa kommentistasi! <3
      Ja kiva oli kuulla Liesimustastakin kokemuksen ääni. Että lisää kaunista pintaa on meillekin tulossa, kunhan saadaan aikaiseksi levittää se noihin luukkuihin. ;)

      Poista
  3. Upean näköiset leivinuunit teillä! Tuo vaalea maali tuo ihanan valoisan tunnelman. Mutta nokeutuuko tuollainen valkoinen pinta nopeasti? Itsekin olin viikonloppuna auttelemassa ystäväni uuden kodin sisäpintojen maalaamisessa. Vielä lupauduin menemään ensi viikolla auttamaan kun heillä tehdään traktorihallin märkämaalaus, se onkin itselleni uusi juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä valkeus on aivan ihanaa. Kun joskus kuvissa näkee sen alkuperäisen ruskean tiiliseinän niin on tyytyväinen mieli tästä maalaamisesta aikanaan.
      Toki ajan kanssa pinttymää tulee takan luukun päälle ja leivinuunin seutuun, mutta lienee neljä vuotta edellistä "siivousmaalauksesta" eli ei paha.

      Kiva lukea, että olet ollut ns. talkoissa. Yhdessä tekeminen on mukavaa.

      Poista
  4. Kannatti maalata, hyvältä näyttää. Meillä on sisämaalaus edessä. Kyse kuitenkin ihan normaalista seinästä, ei siis tiiliseinästä. Värikään ei paljoa muutu, haluamme vain että tila raikastuu. On nimittäin tummunut seinä hieman tässä monen vuoden saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen on kyllä kätevä "pesu" seinille ja pinnoille. Sitä löytyisi meiltäkin taas, mutta onneksi syksyn hämäryys tuo armollisuutta asiaan. Katsoopa niitä sitten keväämmällä!

      Poista
  5. Tiiliuunissa tai -takassa poltetaan puuta. Siksi en käsitä sitä että ulkopinta maalataan vakoiseksi, siinähän näkyy heti ja ikuisesti musta noki jota tulee aina jonkin verran.
    Kaikilla on tietysti oma tapansa ja saa olla mutta silti ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo maalaus toi meille kyllä valoa ja iloa huoneeseen. Tummat tiilit olivat synkät!

      Poista