27. heinäkuuta 2020

Kanervaköynnös

Heinäkuun lopun tietää siitä,
että kanervien kaunis väri pilkistää metsissä.
Se on yhtäaikaa ihanaa, mutta myös kaihoisaa;
kesä on auttamasti loppupuolella.

Tänään niin kuin monina kesinä
kipaisin tuonne metsämme reunaan kanervien joukkoon.
Siellä kyykin ja keräilin pieniä kanervakimppuja
seuranani joukko monenlaisia pörriäisiä.


Joulun aikaan olen nähnyt kuvia havuköynnöksistä,
joita on tehty takkojen reunoille.
Minä tekaisin kanervaköynnöksen tuohon mökin leivinuunin päälle.
Ja tuttuun tapaan puulaatikko sai kanervansa.


Ehkä kanervaa on nyt "överisti",
mutta kanervat on ainakin kerätty oikeaoppisesti aurinkopäivänä ja 
ehkäpä myös oikeaan aikaankin;
kukinnot ovat juuri auenneet tai aukeamassa.

Ja voinhan toki siirtää tuon laatikon toiseenkin paikkaan, 
jos alkaa haittaamaan silmää, 




Mietin kanervikkoon mennessäni,
että oikeasti minun pitäisi mennä mustikkaan.
Siinä vaiheessa kanervat tuntuivat kuitenkin niin tärkeiltä,
että "kuuntelin sydämeni ääntä" ja tein sitä mikä tuntui parhaimmalta.

Luonto on ihan mielettömän tärkeä voimavara minulle
ja toisekseen tuo käsillä tekeminen 
sekä näkyvän aikaansaaminen ja kauneus tuovat tosi paljon hyvää mieltä.


Kun sain köynnöksen valmiiksi ja uunin päälle,
olin valmis katsastamaan mustikkamaita.
Kanervaterapia oli toiminut! 
Hommat hoituivat ja  tapahtuivat juuri oikeassa järjestyksessä.


Olo on suloisen raukea uinnin ja saunan jälkeen.
Kaunis heinäkuun lopun päivä on painunut yöhön
ja minunkin on hyvä lähteä jo vaakatasoon.

Toivottavasti säätieteilijä olisi erehtynyt
ja sateen sijasta aamulla paistaisi aurinko.

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja nuo kanervat on kyllä niin kauniita♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän jokaiseen päivään löytyy kauneutta ja iloa. Kanerva ilahduttaa nyt.
      Olen suihkauttanut vähän hiuslakkaa kanerviin niin kestävät sillä tavoin pikkuisen paremmin.
      Kiitos Sinulle kommentistasi ja heinäkuun viimeisten päivien iloa! <3

      Poista
  2. Ompa kauniita kanervia, ihanaa heinäkuun loppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikku,
      kiitos piipahtamisesta täällä ja ihania kesäisiä ajatuksia sinulle! <3

      Poista
  3. Voi miten ihana kanervaköynnös ja ihanasti kanervat puulaatikossa💛
    Viime kesä oli niin ihana kanervakesä. En muista koskaan nähneeni kanervaa niin paljon💚 metsässä kulkiessa toin aina vähäavähä tullessani mukana ja autolla ajellessa ihastelin teiden varsilla olevia kanervia, pysähdyin keräämään tuliaisiksikin niitä, olivat niin kauniita 😊 lieköhän jo täällä pohjoisessa kukkivat, pitää päästä tutkimaan 😊
    Ihania kesäpäiviä sinulle!💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanerva on kyllä niin kauniin värinen ja ne pienet kukinnot, mistä se kauneus ja vaaleanpunainen matto syntyy tuonne varvukkoon, ovat aivan täydellisiä.
      Nuo kanervakimput ovat kyllä oiva kimppu kylään mennessäkin. Luonnon kauneutta.

      Kiitos tästä kivasta kommentista! <3

      Poista
  4. Kaunista!
    Mukavia loppukesän päiviä!

    VastaaPoista
  5. Onpas suloinen kanerva köynnös ja aivan ihanan somasti kanervat puulaatikossa. Me ollaan myös lasten kans mustikoita kerätty, nyt näyttää niitä olevan paljon! T: Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! <3
      Mekin juuri perkattiin tuossa mustikoita. Hyvin tuntuu löytyvän täälläkin!

      Poista
  6. Kanerva on niin kaunis kasvi, väri on ihan täydellinen. Minäkin keräsin tänään kanervia maljakkoon, kun palasin hillasuolta viimeisen kerran tälle kesälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanervan ja hillan väri, upeita molemmat. <3
      Sinä olet ollut niin ahkerana siellä hillasuolla.
      Mahtava, kun lähellä pääsee piipahtamaan ja pikkuhiljaa keräilemään. Lahjaa sekin.
      Me saimma ostaa hilloja ja iloitsen niistä.

      Poista
  7. Sinä Kaisu elät täydesti tätä päivää. Se on taito. On yhtä tärkeää kuunnella ”sydämen ääntä” tehdä juuri niitä mihin on palo.
    Itse pyrin myös tekemään sellaista mikä tuottaa iloa,tosin jokaisessa ikävämmässäkin asiassa on myös iloinen puoli jos sen osaa nähdä. Ja ainakin sen jälkeen tulee ilo.
    Kanervaköynnös on kaunis ,harmoniaa tuottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmama! <3
      Tässäpä se onkin oppimisen taito, tohtia vastoin ennenaikaisia ajatuksia "ensin työ, sitten leikki" sitä mikä huvittaa! <3 Siinä on oppimista ja opettelua.

      Poista