20. syyskuuta 2019

Kuistin syksy



Syksy on saapunut.
Parina yönä mittari on painunut jo nollan alapuolelle
ja kylmältähän ne aamut ovat tuntuneet. 


Ahkeraliisa on kestänyt vielä nämä kelit,
mutta huhtikuussa istuttamani orvokit siirsin tänään  jo suosiolla sivuun.

Löysin nimittäin  eilen Tokmannilta suorastaan jättikokoisia callunoita
ja innostuin niistä juurikin koon takia.

Istutin ne  tänä kesänä tekemiini betoniruukkuihin
ja tuli helpolla näyttävät kukka-astiat.
Näissä on siis yksi calluna ruukussaan.
En ole ennen tällaisia komeuksia ja kauneuksia nähnytkään!

Tähän kuistin seutuun näyttää ajan saatossa kertyvän betonitöitä enemmän ja vähemmän.
Mutta nepä kestävätkin monenlaista säätä ja kolhujakin,
joita tässä kulkuväylällä tahtoo lasten kanssa tulla.





Niin muuttui kuistin seutu syksyisemmäksi.
Pienillä jutuilla saa aina kivaa muutosta kotiarkeen,
niin ulkona kuin sisälläkin! 

Tervetuloa syksy!



Toivottelen SInulle leppoisaa viikonloppua 
ja mukavia syksyisiä askareita !

-Kaisu-

17 kommenttia:

  1. Kaunis tuo pöydällä oleva ruukku istutuksineen. Ruukku on aika saman mallinen kuin minun keväällä saamani ja hoksautitkin minua juuri, että taitaisi olla viisaampi heittää terassilta paprikat jo pois ja istuttaa jotakin syksyistä tilalle. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raisa,
      tein tuon astian Tupperwaren kuuden litran leipoma-astiaan. Se on kyllä kauniin mallinen ja se ripa on vanhasta, äidin tuomasta kukkakorista talteenotettu ja uusiokäytetty näin.

      Kiva, jos sait inspiksen tästä. Välillä tuntuu, että tulee sitkuteltua kesäisten kukkien kanssa aika pitkään. Niin meni minullakin.

      Ihanaa syksyä ja syksyn kauneutta Sinulle!<3

      Poista
  2. Minä ostin eilen Tokmannilta just samanlaisia callunoita porraspieleen. Lisäksi ostin kolmea muutakin kasvia mutta minä olen niin antiviherpeukalo, etten tiedä yhdenkään nimeä. :D Kotoisa kuisti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun meillä on samiskukat porraspielessä, samanlaiset kukkamaut tänä syksynä. <3

      Antiviherpeukalo, hauska sana! ;)

      Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  3. Sinulla on aina niin kauniit asetelmat ovenpielessä👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3
      Minusta on kiva tulla kotiin, kun siinä on "silmän ruokaa" odottamassa.
      Takapihalla sitten kaikki ei olekaan niin justiinsa! ;)

      Poista
  4. Todella kaunista on kuistillasi ja upeita asetelmia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta! <3
      Tähän kulkuväylälle on kiva laittaa aina pientä sievää.
      Ja nämä callunat kyllä pelastivat tällä kertaa asetelmien teon! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. <3 Päivän ilo on nyt näissä asioissa. Ja ilo päiviin!

      Poista
  6. Voi, miten kaunis kuisti. Ihania asetelmia!
    Pirtsakkaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63! <3
      Kauniita asioita on kiva laitella -uloskin!

      Nautitaan syksystä!

      Poista
  7. Onpa kaunista! Ja tosiaan, suuret callunat!

    VastaaPoista