19. kesäkuuta 2019

Savusaunan juhannus

Juhannuksen tunnelma alkaa kohota; 
käytiin töiden jälkeen tyttärien kanssa mökillä paljuilemassa
ja nauttimassa ihanan aurinkoisesta kesäpäivästä.

Siinä sivussa laittelin savusaunaa juhannuskuntoon.
Sellaista pientä sievää kohentelua 
-ei mitään suursiivoamisia entisaikojen juhannusvalmistelujen malliin.







Juhannusaatto on perinteisesti savusaunapäivä.

Kukkien ja koivunoksien lisäksi 
toin ensimmäistä pesällistä varten leppäpuita saunalle.
Niitä kyllä hupenee lopulta melkoinen kasa neljän ja puolen tunnin lämmityksen aikana.

Tunnin siintymisen jälkeen löylyjä riittääkin sitten pitkälle yöhön ja aamullekin.
Ja saunojiakin taitaa riittää! <3


Tänään sää oli ihanteellinen.
Aurinkoa ja pientä tuulenvirettä,
joka piti sääsket loitolla pihapiiristä.

Olisihan se ihana, jos juhannuksenakin olisi kaunis sää.
"Sateen sattuessa vietetään sateessa" totesi mieheni,
kun säätiedotusta katseltiin.

Niinpä! <3
Juhannus on juhannus,
satoi tai paistoi.

Kesän keskikohta,
yöttömän yön aika,
johon luonto, 
kesäiset kukat ja tuoksut,
valo, yhdessäolo ja kiireettömyys antavat mukavat puitteet.


Ihanaa juhannuksen odotusta! 



























8 kommenttia:

  1. Lempeitä löylyjä teidän juhannukseen! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löylyt olivat lutuisan lempeät ja niitä riitti pitkään! :)

      Poista
  2. Ihana tunnelma välittyy kuvistasi.
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kiva, jos pääsit juhannustunnelmaani mukaan!

      Poista
  3. Niin tunnelmallisen näköistä 😍 Hyvää juhannusta sinne 🌼🌼🌼

    VastaaPoista
  4. Ihanaa juhannuksen aikaa Teillekin! Voi, savusaunan löylyt. Nauttikaa niistä pitkään ja hartaasti. Kauniisti olet taas somistellut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! <3
      Ihana oli kyllä juhannusta laitella. Vähän niin kuin jouluakin laitellaan. Siitä tuli se tunnelma! :)

      Poista