8. lokakuuta 2017

Syyssunnuntain tunnelmia




Tämänkin kauniin peltomaiseman ohitse kulki aamuinen lenkkipolkuni.
Sisäinen minäni kaipasi tänään erityisesti luonnon helmaan ja meren rantaan. 




Seisoin pitkään tässä meren rannalla,
aavan, äärettömältä tuntuvan  vesimassan äärellä.

Vesi oli paennut kymmeniä metrejä
ja paljastanut rannan hiekan, kivet ja meren kuljettamat puut.
Siinä oli näkysällä kaikki se,
minkä meri yleensä kätkee alleen,
peittää pauhaavien aaltojensa alle.

Katselin kuivaa merenpohjaa ja ajattelin,
että joskus itselläkin on samantapainen olo,
kun voima ja jaksaminen on paennut.
On jäljellä vain rahiseva hiekka,  karikot ja kannot.
Kun voimat ja hyvä mieli taas palautuvat,
kaikki kuona peittyy ja mielenmaisemakin näyttää sekä tuntuu taas hyvältä.


Vastarannalta näkyi kirkontorni ja kuvittelin kuulevani sunnuntaisten kirkonkellojen äänen.
Tässä luonnonhelmassa, veden partaalla oli minun hiljentymisen paikka;
kirkkoni katto taivaan sinessä ja musiikkina muuttolintujen kaihoisat matkalaulut.


Viileän ja sateisen kesän jälkeen myös tämä syksy on ollut erilainen, erikoinen.
Viljat ovat monin paikoin vielä puimatta.
Kesän vihreys on vaihtunut hitaasti syksyn väreihin 
ja nyt nämä syksyn värit ovat sävyttäneet maisemaa yllättävän pitkään.

Ruskan värit ovat tuoneet kauneutta vielä lokakuullekin.
 Se on ollut oivaa väriterapiaa.

~~~~~~~~~

Kiersin kotipihassakin kiireettömän syyskatselmuksen.
Särkynyt sydän  ja pikkusydän olivat  keränneet kauniita kosteuden kyyneleitä lehdilleen.




Pensashanhikin kukat ovat kuin
 syyspäivän pieniä aurinkoja ja 
haavan keltaiset lehdet ovat kuin lehtikultaa ruskettuneiden koivunlehtien seassa.


Löysin paljon ihania, kauniita, pieniä sieviä yksityiskohtia.

Niin kuin nämä Jasmikkeen lehdetkin;
kuin syksyistä pyykkiä narulla kuivamassa. 



Omenapuussa  -ja maassa - on vielä omenoita vierasvaraksi syksyisille lintuystäville.


Uusi pistolapioni odottaa kukkapenkissä kasvien siirtoa.
Alppiruusun paikka on jo siinä tyhjänä.
Ehkä ensi keväänä uudella innolla tartun tähän suunnitelmaan,
sillä enään ei tunnu olevan intoa eikä virtaa.


Tässä kukkaruukussa on kukkii äitienpäivänä saamani Hortensia,
lämmin ajatus. <3


Porraspielessä se on muistuttanut minua ihanista lapsistamme,
arjesta ja juhlasta,
kasvun ihmeestä,
elämän jatkumisesta,
vuodenaikojen vaihtumisesta.

Kohta upean Hortensiankin aika on ohi.
Kylmyys hiipii puutarhaan, portaiden luo
ja ottaa kukkani omakseen.

Minulle jää kaunis muisto
ja toivo uudesta äitienpäivästä ja Hortensiasta,

uudesta keväästä, kesästä,
uudesta kasvukaudesta ja
värikkäästä syksystä...

~~~~~~

Sunnuntai-illan pimeys on peittänyt kauniin syksyn alleen.
Huomenna avataan taas työn ovia
ja löydetään lokakuisen maanantain ilot
sekä kohdataan ehkä haasteitakin.

Lokakuisten päivien kauniita hetkiä toivottelen Sinulle!


~~Kaisu~~




18 kommenttia:

  1. Meri ja luonto ovat voimauttavia terapeutteja! Ota hortensiasta kukat kuvattavaksi ja vie mökille se, niin ensi keväänä on sinulla valmiina hortensia kasvuun. Kokeile! Minä talvetan hortensiat kellarissa, mutta mökkisi niukka lämpö voi talvettaa sinullakin sen! Iloista syksyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistäsi Ride! 🤗
      Ne kuivatut hortensian kukat ovat kyllä kauniita. Ja tosissaan vienkin tuon pelargonioitten kanssa talvehtimaan mökille. Olisi ihana, jos saisi sen vietyä talven yli! 😍

      Syyspäivien iloa Sinulle!

      Poista
  2. Kaunis syyssunnuntai ♥
    Kaunista alkavaa syysviikkoa Tau(v)onpaikkaan ♥

    VastaaPoista
  3. On sinulla kauniit lenkkimaastot. Kyllä noissa mieli lepää.
    Lokoisaa lokakuun viikkoa Sinullekin, Kaisuseni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä maisemia ei voi muuta kuin ihastella kerta kerran jälkeen. Myrskyllä ja tyvenellä aivan eri tunnelmansa, saatika sitten vuodenaikojen kierron tuomat ilot. Ne ovat oma lukunsa. <3

      Kiitos toivotuksista. Minä otan juuri lokoisasti täällä. <3

      Poista
  4. KAunis postaus♥ Ja kauniit kuvat! Kuvista ja sanoista huokui rauha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele RUusukummusta! <3
      Noilla nykykännyköillä saa mitä melkoisia kuvia otettua.

      Ihana, jos se sunnuntaiaamun rauha ja tunnelma, luonnon tuoma virkistys kumpusi sinunkin luo.

      Poista
  5. Ah,mitkä kuvat!💛T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta! <3
      Tätä merikaupungin ihanuutta, syksyn kauneutta.

      Poista
  6. Kaunis, valoisa ja kaihoisa syyspostaus 💛💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Syksyssä on valoa ja kauneutta, siinä on luopumista, luovuttamista.
      Kiitos sanoistasi! <3

      Poista
  7. Ihana rauha. Tuntui kuin olisi kirkossa käynyt. Usein metsässä kulkiessani ajattelen, että tämä se on minun kirkkoni. Kirkko, joka on kaikille avoin. Katto korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paimenpoika -laulussa on näitä ihania sanoja...

      On armas sunnuntaiaamu tää,
      se mielessä muistot herättää,

      nyt toiset on kirkkotiellä...

      Nyt metsä kirkkoni olla saa...

      Mun kirkkoni katto on korkeella....

      Se on ihana laulu siitä, miten luonto antaa paljon siellä kulkevalle. <3

      Kiitos Talvikki!

      Poista
  8. Aivan ihana lukea tuota syksyn kuvausta ja luonnon erilaisten yksityiskohtien kuvausta sekä samoin että kuvin. Voi hyvällä syyllä todeta että kauneus on katsojan silmässä. Kuinka paljon jääkään näkemättä vaikka ne olisivat ihan silmiemme edessä. Sekä luonnossa että ihmisissä. Kiitos Kaisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmama! <3
      Se on totta, että kuljemme usein kauniiden asioiden ohi tahtomattammekin. Se on harmi, se on sääli, sillä pieni kaunis puhuttelee monin tavoin. Ehkä sitä pysähtymistä, hiljentämistä pitää vain opetella. Niin luonnossa kuin ihmisten kanssakin. Ettemme katsoisi ihmisten ohi, vaan suoraan silmiin! <3

      Poista
  9. Kerrot niin kauniisti kaikesta. Itse en sinun lailla koskaan oppinut rakastamaan merta, kuten sinä. Olen enemmän järvi ihminen.Maisemat on kauniit. Sinulla on ollut taito saada Hortensia kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, kyllähän se kotijärvi on kaikkein rakkain vesistö! <3 Elämä on kuljettanut tänne meren rantaan ja vuodet täällä ovat opettaneet näkemään meren kauneuden, voiman, muuttuvan maiseman. Siinä silmä lepää, sen rannalla tuntee itsensä pieneksi.

      Hortensia on kukkinut itsestään. Se on saanut paljon lämpimiä ajatuksia minulta ja jos se ja lannoite lienee auttanut kukintaan. Rakkautta ja Substraliahan ne kukat ennen ainakin tarvitsivat! ;)

      Poista