2. kesäkuuta 2017

Kesäkuun alku

On suvivirren aika,
mutta sen sanat eivät täsmää tämän viikonlopun ulkonaisiin puitteisiin.

Kevät ja kesä ovat odotuttaneet tänä keväänä toden teolla.
Sää on ollut hyisen kylmä. 
Nurmi on kärsineen näköinen, 
ja lehdet eivät ole vielä avautuneet.
Kesäkukkia en ole uskaltanut laittaa pihalle.

Lämpöä on odotettu,
odotetaan;
pienikin kesänmerkki
tuntuu nyt  erityisen hyvältä.

Löysin äsken pihaltamme kevään ensimmäisen kukan,
vuohenjuuren keltaisen auringon
ja metsään oli avautunut ihania ketunleivän kukkia.
Ihastuksissani kyykin niitä tutkiskelemassa,
ihmettelemässä.
Sieltä ne ovat rohkaistuneet nousemaan,
uskolliset kevään kukkijat,
kesän ilontuojat.

Tätä kaikkea kaunista minulla on niin ikävä;
pientä, pysäyttävää, puhuttelevaa luonnon kauneutta,
sitä, että "kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen". 



Tein mökillä pikasiivouksen
ja  kevätkohennuksen.
Siirsin aitasta vanhat jakkarat yöpöydiksi.
Ehkä -joskus tässä - poistan niistä maalin samaan tyyliin kuin tuosta sängynpäädystäkin. :)

Vanhojen Kotiliesien kansikuvissa silmä lepää, 
mutta toki lehtiä on mukava selailla ja lueskellakin!
Erilaiset on olleet juttujen juuret vuoden1938 kesällä. <3





Mökin makkarissa  on aina kesä.
Ruusut kukkivat seinillä
ja vanhoissa lautasissa.
Siellä on ihmeen ihana olla
ja siellä saa hyvät unet.

Epäilyttää vaan tokko sinne edes yöksi kerkeää
sillä kovasti on illoissa ja viikonlopuissa ohjelmaa ja menemistä! 

~~~~~~~~

Näissä tunnelmissa olen täällä.
Odottavissa,
kesää valmistelevissa.
Välillä pettyneenä ja malttamattomana,
kun kesä ei tule tuttuun tapaansa.

~~~~~~~~

Kesäkuun toinen.
Huomenna koululaiset kirmaavat kesälaitumille.
Siitä se heillä alkaa.
Kesä ja loma. :)

Mukavaa koulujen lopettaisviikonloppua
ja ihania juhlahetkiä teille, joilla on juhlan aika!

-Kaisu-





12 kommenttia:

  1. Miten se onkaan ihana tuo teidän mökki.On kylmää! En pidä kauhean kuumista ilmoista, mutta nyt en tiedä laitanko talvitakin ja myssyn- siinäpä sitä pohtimista.Loma kuitenkin alkaa lapsilla tänään. Ihanaa! Jotain herkkua olen heille luvannut.Säästä huolimatta poikue rakensi majaa ulkona, sydän läikähti.💙 Tekeminen tarttuu:) t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta kuulumisistasi! <3
      Ei ole kyllä auttanut katsoa kalenteriin, vaan on pitänyt laittaa suosiolla lämmintä ylle ja alle. Toisaalta lapset viipottavat ulkona kesän ilosta vähilläkin vaatteilla. Uimaan kukaan ei ole vielä tohtinut; sekin kuvaa myöhäistä kesää.
      Äsken lapset olivat tuossa trampalla polttopalloa. Isot pojatkin. Tanner tömisi ja ilo kuului. Se on kesää se! <3

      Poista
  2. On se jännä miten siellä päin Suomea kesä ei ole vieläkään saapunut. Toki täälläkin on vasta alkukesän tuntua, mutta joka paikka koristaa kuitenkin kukkanen... ja ihana vehreys <3 Hyytävän kylmästä säästä huolimmatta kasvit venyttävät vartta ja tekevät nuppuja. Ehkä se on niin, kun kesä viimein saapuu sitä ei pysäytä edes kylmät ilmat ja lähes pakkasyöt.

    Vanhojen kotileisien kansikuvat on <3 Meillä oli joskus ennen muinoin ystävien kanssa tapana lueskella niiden juttuja ääneen mökkireissuilla. Paljon niissä olikin hupaisia juttuja, mutta myös ajatuksia herättävää tekstiä. Ihanaa kesäkuuta sinne, kyllä se kesä teidätkin kohta löytää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi sitten meillä oli lakkiaisissa omenapuun kukat maljakossa. Nyt ei ole vielä lehtiäkään. Asumme tässä meren tuntumassa ja kylmyys tuntuu.
      Tänään on ollut aurinkopäivä. Sanoin miniöille patiolla, että tällaistako se kesä on. Lämpöä ja leppoisaa yhdessäoloa, leikkiä ja kisailua vähemmissä vaatteissa! <3

      Mekin luettiin kerrattain äitien kanssa Kotiliesiä pikkujoulussa. Mielenkiintoisia juttuja! Ja ne mainokset ne vasta kivaa luettavaa on!

      Kyllä se kesä taisi meidätkin löytää! Huippu homma. Parempi myöhään kun ei milloinkaan! <3

      Poista
  3. On kyllä ollut kylmää! Tänä aamuna, kun heräsin, aurinko paistoi niin kirkkaasti. Keittiössä kuitenkin lämpömittari esitteli, että yöllä on ollut kylmimmillään -3,1 astettaa. Hrrr! Sais lämmetä! Facebook harva se päivä esittelee mulle mun vanhoja julkaisuja. Vuosi, pari sitten on kukkinut aika monenlaiset kukat. Nyt ei kuki juuri mikään.
    Mutta silti alkoi loma. Loma on loma, satoi tai paistoi, tai pakasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minunkin Facebook näyttää ihania aurinkoisia, lämpimiä muistoja menneiltä keväiltä. :)
      Minä olen ulkoilutta nut Hortensioita ja äitienpäiväruusuja viime viikot.En ole tohtinut niitä vielä pihalle yöksi jättää.
      Tänään on ollut toiveikkaita ajatuksia lämmöstä...

      Ihanaa lomaa sinulle!

      Poista
  4. Kyllä on kylmää! Meiilä sentään vähän lehteä ja kukkaa. Joka päivä lapset kyselevät kesän tulosta. Saisihan se jo olla täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesän kaipuu on kaikilla. Kun se meillä on muutenkin niin lyhyt aika.

      Ensimmäinen lomalainen, lapsenlapsi on matkalla tänne. Siitä se kesäaika lähtee kesäisten ohjelmien myötä käyntiin.

      Poista
  5. Onpa todella tunnelmallisia kuvia! Tuolla huolet unohtuvat ja kiireet helpottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe! <3
      Kyllähän mökki on oma maailmansa ja siellä on eri puitteet. Siellä voi tehdä mitä lystää, sen verran kun huvittaa. Tau(v)on paikka! <3

      Poista
  6. Ai, miten kaunista teillä on mökillä ! Kuvia katsellessa ja juttuja lukiessa harmittaa, ettei omista kesämökkiä. Muuten ei harmita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu6. kesäkuuta 2017 klo 21.40

      Kiitos Leena. 😙
      Mökkeily on yhdenlainen harrastus. 
      Se on samalla tauon paikka, mutta myös touhuamisen paikka.🤗

      Poista