6. marraskuuta 2015

Puolukanvarpukranssi

Eilen sain yllättävän tarmonpuuskan
ja innostuin laittamaan ulkokuistia marraskuiseen asuun.
Ripustelin valosarjoja männynkäkkyröihin.
Valoa pimeään!



  
Siinä touhutessa päätin päivittää myös 
 teille jo tutuksi tulleen ovensuun ikkunapokan.



Muistin nähneeni tässä blogissa puolukanvarpukranssin.
Pyöräytin pohjaksi kukkalangasta pari kieppiä.

Siinä puolukanvarsia katsellessani hoksasin joutilaana olevan valosarjan.
Taittelin sen nelinkerroin 
ja kiinnitin kevyesti kukkalangalla renkaaseen.
Laitoin pieniä 2-3 varvun nippuja valojen päälle kiinni taas samaisella kukkalangalla.
Kranssin toiseen ja toiseen reunaan, vuorotellen.


Siitä tulikin siis yllättäen valopuolukkakranssi. :)
Ihanan yksinkertainen, kevyt,
ainavihreä,  
pikkuisen erilainen kranssi.
Ikkunalasia vasten valo kertautuu ja kirkastuu.



Minulle tuli tosi hyvä mieli  tästä pienestä kiireettömästä hetkestä kuistilla.
Siitä, että sain jotain pientä sievää tehtyä.
Se on minun arkeni suuri ilo!  <3

Leppoisaa viikonloppua ja onnellista, mukavien muistojen isänpäivää teille kaikille!

-Kaisu-

12 kommenttia:

  1. Tuo on kiva! Yksinkertainen ja erilainen.
    harakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano siskoseni! <3 Ettei vaan yhtä yksinkertainen kuin tekijänsä! ;)
      Oikeasti kiva tehdä vähän erilaisia versioitakin välillä.
      Ja onhan minulla ne syksylliset aarteetkin!

      Poista
  2. Minua huvitti tuo sinun maininta yllättävästä tarmonpuuskastasi�� Kuinka vaan, olen ajattelemassa, että siellä on hyvin toimelias nainen. Kaunis kranssi, ai että. T.Pirta täältä takkatulen lämmöstä kotoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInuakin huvittaa tuo sinun mielikuva minusta. :) Toki minä tätä arkea virkatyön ohella melko lailla touhuan, mutta tällaiset pienet sievät jutut vaativat kyllä omanlaisen tuulahduksen vireystilassa! Kiitos sinulle! <3

      Poista
  3. Onpas kauniin näköinen kun puolukkakaranssiin kieputtaa valot <3 Minäkin olen tehnyt monena vuonna sisälle lasivitriinin oviin puolukkakranssit. Ne kun kestävät koko talven hyvänä ja minusta ne on tosi kauniit talviset koristeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä sisälle laittamiseen! Minä vähän arvuuttelin sitä itsekseni. Elikänsä minäkin teen vielä sisälle puolukkakranssit. Tulee aika kätevästi muutaman varvun nipuilla tehtyä...

      Poista
  4. Tulipa nätti! Vois kyllä käydä poimimassa puolukanvarpuja ja askarrella niistä jotain tällaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! <3 Nyt on vielä luonnonvärkkejä saatavilla. Pitäisikin mennä metsään korin kanssa.

      Poista
  5. Ompa sievä. Mekin käytiin eräänä päivänä lähimetsässä käpyjä keräämässä niin mietin että voisi kokeilla puolukan varvuista kranssia. Täytyy ensi viikolla kyllä hakea varpuja ja kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Kokeileminen on ihanaa puuhaa. Löytää aina uusia malleja ja uusia materiaaleja. Lehtikuusenkäpyjä olen jo monena päivänä aikonut hakea. Jospa ei jäisi haaveeksi ja aikomiseksi.

      Poista