Arkea, juhlaa, arjen juhlaa.
Nuo blogini tunnussanat kävivät eilen kyllä toteen.
Nimittäin arki muuttui mökillä puolen päivän aikaan juhlaksi
ja arkiset mökkivaatteet juhlavaatteiksi.
Kirjoitan eilisestä vielä muistiin ja muistoksi tännekin,
vaikka jo onnessani kerkesin aamulla
jakaa tuntojani tuolla toisissa foorumeissa.
~~~~~~
Olimme viettämässä perusviikonloppua mökillä.
Aamulla oli tienhoitokunnan tienreunustalkoot.
Vanhin poikamme oli tullut illalla parin lapsensa kanssa mökille ja
siistimme porukalla pajut mökille johtavalta koivukujalta pois.
Ruokailun jälkeen esikoisemme
halusi lähteä käymään takametsässä katsomassa,
miltä hänen vanha majansa näyttää
ja miten metsä on hakkuun jälkeen lähtenyt kasvamaan.
Kun palailimme mökin pihapiiriä kohden,
sieltä kuului voimakasta laulua.
Suureksi ilokseni ja yllätyksekseni
yksi rakkaistani toisensa jälkeen
tuli eteeni rakennuksen takaa.
Olin hämilläni ja liikuttunut.
Minä en ollut osannu aavistaa mitään tällaista.
Siinä oli lapseni
puolisoineen ja tyttöystävineen
sekä lastenlapset.
Olivat ajelleet matkojen takaa,
yöpyneet kotonamme
ja nyt olivat siinä minun edessäni
laulamassa ja onnittelemassa.
"Onnenkyyhky lentää,
kaukomailta entää,
onnenkirjettä kuljettaa
kelle kirjeen antaa.
Kuka tänä päivänä onnen saa?
Äiti tänä päivänä onnen saa!"
Tuota laulua olemme lasten kanssa aikoinaan harjoitelleet
lukuisia kertoja erilaisiin juhliin.
Nyt oli minun vuoroni kuulla laulu omalle kohdalleni
ja miten komeasti se laulu kajahtikaan sinitaivaan alla.
Pihaan saapuessani ymmärsin
metsäkierroksen kuuluneen päivän käsikirjoitukseen.
Pihalle oli katettu poissaollessamme juhlakahvit.
Kaksi kesäistä kuppikakkua koristi pöytää.
Juhlijoilla oli mukanaan makeat ja suolaiset.
Pyttipannua valmistui kilokaupalla iltaruoan aikaan isossa muurikassa.
Ja illalla oli vielä suomalaiseen mökkikulttuuriin kuuluvat
makkarat ja salaatteja.
Kaupan kassalla joku ulkopuolinen oli kuulema sanonut,
että meinaatteko koko kylän syöttää.
"Ei kun vaan meidän perheen!" olivat vastanneet.
Tantereen tömistessä ja iloisten äänien kiiriessä ilmoille
nousi taas vahvasti mieleen lastemme lapsuuden kesät ja kesätunnelmat.
Lastenlapset löysivät heti tekemisensä ja
elivät menneiden kesien serkkuleiritunnelmissa.
Tuntui, että heidän leikkinsä jatkuivat siitä, mihin viimeksi olivat jääneet.
"Jo isoiksi varttuneet" poikamme ja vävyt innostuivat
pallopaikkasille ja osa löi pesäpalloa pellolla.
Aika menetti merkityksen
ja leikkimielisyys sai vallan.
Kiitollisena katsoin tuota kaikkea,
vilpitöntä iloa ja huumorin pilkettä silmäkulmissa.
Se on kyllä lahjaa,
että lähes viisikymmentä ihmistä on koolla
ja kaikki tuntuvat löytävän paikkansa siinä.
Illan päälle lämpeni sauna ja palju.
Se kruunasi pientenkin mökkipäivän.
Onneksi mummun kaappien kätköistä löytyi varauimapukuja
ja pikkupojan kaipaamia "vesihousuja".
Päivä oli myös leikkisällä tavalla historiallinen.
Tauvonniemellä ikänsä asunut henkilö
pyöräili illan päätteeksi pihapiiriimme ilmoittamaan,
että minulle, miehelleni ja lapsillemme on myönnetty
arvonimi "tauvolainen" eli olemme nyt oikeita "tauvolaisia".
Se titteli ei kuulema helpolla irtoa
ja sen eteen pitää täyttää tietyt kriteerit.
Ehkäpä 27 vuotta mökkiläisenä näillä rannoilla on riittävä aika
ja ehkäpä perinteiden vaaliminen myöskin on yksi meriitti.
Toukokuisen syntymäpäiväni aikaan
ajattelin jättää juhlimisen väliin
ja kutsua poppooni heinäkuulla mökille.
He ehtivät ensin.
Kesäkuisen lauantain yllätyksellinen tunnelma
piirtyi kyllä syvälle sydämeeni ja muistoihini.
Onnellinen päivä kaikkinensa.
Yhdessäoloa, lämpöä ja rakkautta.
Niillä jaksaa pitkälle.
"Kun yllätettiin äiti/mummu" -päivästä riittää muistelemista vielä moneksi kertaa!
