Perjantain puuhasteluja

Lokakuun toinen päivä ja vapaapäivä. 

Leppoinen lokakuun sää innoitti meidät 

aamuisen kuntosalilla ja kaupalla käynnin jälkeen pihahommiin. 

Miten pitkästi orvokeista parhaimmillaan onkaan iloa:

keväästä syksyyn! 

Löysin vielä ruukusta kaksi ihanaa vasta-auennutta orvokin kukkaa. 

Taittelin viimeset kukkaset viikonlopun kukiksi. 

~~

Tyhjentelin viimeisetkin ulkokukkaruukut ja pesin ne. 

Lehdet näyttivät saavan hyvää kyytiä lehtipuhaltimella

ja piha siistiytyi kätevästi. 

Krasseista löytyi vielä siemeniä 

ja keräsin niitä talteen. 

Minulla onkin jo melkoinen siemenjemma takan päällä kuivamassa

eli ensi kesänä on kyllä krasseja,

jos kaikki siemenet lähtevät kasvuun. :) 

~~

Siinä puuhastellessa hoksasin

ulko-oven olevan edelleen ilman syyskranssia. 

Muistin kirppiskasassa olleen 

metallisen renkaan päälle virkkaamani kranssin 

ja otin sen kranssin pohjaksi ja kehykseksi.

Ensimmäisellä kerralla pujottelin tuohon kranssiin 

kesäisiä niittyleinikkejä,

tänään ikivihreitä puolukanvarpuja. 

Pikainen oven kranssitus taas tällä kertaa.

Saa nähdä mennäänkö tällä joulukranssiin asti 

vai tuleeko tehtyä välillä vielä joku syksyinen versio. 

Vanha kierrätysamppeli on odottanut liiterin hyllyllä vuodet 

uutta tulemistaan ja narujen laittoa. 

Hopeaputous sai tänään amppelin myötä "ylennyksen" 

puutarhapöydältä 

ikkunasyvennykseen ja suojaan. 

Tämä perjantai oli tehty mukavista

pienistä puuhasteluista ja yhdessäolosta. 

Elämästä, 

suunnitelmista, haaveista. 

Viivähdimme tänään myös hetken elämän ehtoon äärellä. 

Illan pimetessä suuntasimme askeleemme 

vanhan ystävän sairasvuoteen luo. 

Hän nukkui, kun menimme. 

Hän ei jaksanut enää montaa sanaa sanoa. 

Silitin hänen kättään, 

olimme pitkään hiljaa. 

Hetken päästä 

hän avasi silmänsä ja sanoi selkeästi

"pienikin käynti ilahduttaa". 

Niihin sanoihin kiteytyi se hetki!  

Arki ja omat tekemiset vievät niin helposti mennessään. 

Tuli hyvä mieli siitä, että lähdimme käymään. 

Hänelle on tullut ilta.

Syksyinen ilta.

Muuttolintujen lailla hän odottaa lähtöä. 

Haikeana,

mutta kiitollisena katselen menneisiin päiviin. 

Olemme saaneet saatella häntä,

olla hänen rinnallaan 

-ja oppia elämästä.

❤