Luonnonpäivänä omassa pihassa

Elämme loppukesän täyteläisten tuoksujen, värien ja 

sadonkorjuun aikaa. 

 

Leimut tuovat vielä hetken väriä minunkin perennapenkkiin, 

tuohon ainokaiseen, 

joka on etupihalla jokapäiväisen kulkureittini varrella. 

Tykkään siitä, 

että kukat ovat silmieni alla kotoa lähtiessäni ja kotia palatessani.

Leimukukkiin liittyy minulla ja sisarillani erityisen rakas kukkamuisto

ja pohja leimukukkarakkaudelle. 

Tätillämme oli  paljon leimukukkia ja erilaisia ruusuja pihassaan.

Mielikuvissani näen vaalenapunaiset ja valkeat kukat 

heidän kotinsa sisäpihalla, tiiliseinän vieressä.  

Täti vei ahkeraan kahvipannusta sakat kukkapenkkiinsä 

ja se oli ilmeisesti hänen kukkapenkin kauneuden salaisuus. 

Itse en ole kahvinporoja penkkiin vienyt,

mutta yllättävän iloisesti leimut ovat kasvaneet ja kukkineet.

Jostakin luin, että tykkäävät myös pioneista 

ja niitähä tuossa kukkapenkissäni on myös. 

Mukava, että  upeat kukat kukkivat eri aikoihin,

niin väriä ja kukkailoa riittää koko kesän ajalle. 

 

Tykkään tästä niin kauniista valkeasta väristä, 

mutta tämä maatiaisleimu on aika kova ottamaan tilaa penkissä.  

Pidän sitä aisoissa aika "raakalla kädellä",

mutta se ei ole tykkää huonoa. 

Pitäisi kurkata leimujen värimaai, 

josko sieltä vielä jonkun ostaisi penkkiin iloksi. 

Maljakkoon en pysty näitä kaunokaisia taittamaan,

koska tuoksu on niin voimakas. 

Ostin krysanteemin betonipöydälle. 

 Krysanteemi merkitsee minulle vahvasti syksytunnelmaa; 

 kesästä luopumista ja sen hyväksymistä. 

Tämä syksyn airut on kyllä kaunis ja oli tosi edullinenkin, 

4, 95 e paikallisessa rautakaupassa. 

Se saattelee minua hitaasti ja varmasti syyskuuta kohden. 

Hain äsken perennapenkissä kesää viettäneen joulukakatuksen sisälle. 

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, 

tuottaako se runsaammin kukkia,

kun katkoin alkukesästä erään videon innoittamana siitä reilusti lehtiä pois. 

Tänään vietämme täällä rannikolla venetsialaista 

eli mökkikauden päättäjäisiä. 

Lisäksi on luonnonpäivä. 

On hyvä syy vetää lippu salkoon, mennä ulkoilemaan 

ja nauttia luonnosta, sen kauneudesta ja antimista.

 Elokuun viimeisen viikonlopun 

iloa ja vielä viipyilevää lämpöä Sinulle! 

 

sii
 

Mustaherukkahillo

Marjapensaat ovat vetäneet puoleensa viime päivinä

-tai oikeammin sanottuna- iltoina. 

Mielessä on kulkenut kuin kuvanauhana elokuiset hetket 

lapsuuden kodin marjapuskissa ja myös marjatalkoot omien lasten kanssa. 

Eihän se marjojen poiminta ollut lapsena maailman hauskinta puuhaa 

ja marjaterttujen irroittaminen maistui välillä puultakin. 

Tässä vaiheessa elämää "marjapensaassa istuminen" on tuntunut mukavalle, 

terapeuttiselle ajatusten tuuletuspaikalle. 

Marjojen mehustaminen ja säilöminen puolestaan ovat tuoneet elokuun päiviin

omat syksyyn valmistavat syvät tuoksunsa ja kotoisat tunnelmansa.

Niiden myötä kesäinen tahti hidastuu, hiljenee; 

askel ja askareet alkavat kääntyä sisähommiin. 

~~~~~~

Viinimarjojen mehustamisen lisäksi loppukesän puuhiini kuuluu nykyään myös 

mustaherukkahillon keittäminen.

Tuo täyteläinen hillo maistuu meillä etenkin kanaruokien kanssa. 

Keitin sitä tänään ensimmäistä kertaa Dan Sukkerin hillo- ja marmeladisokerilla 

ja lopputulos vaikutti oikein hyvälle;

pehmeälle, sopivan kiinteälle ja ei liian sokeriselle. 

Muistuipa touhutessa mieleeni kerrattain talteen ottamani Mirka Rekolan teksti:

Suuria kattiloita pienten liesien päällä.

Ja syksy tuoksuu kaduilla savua ja marjojen mehua. 

Vielä vuosia, kun hän oli poissa,

me avasimme purkkeja, karviaisia, kaukaisia kesiä, 

joihin oli noussut kellariusvaa ja hometta.

Ja yhä näin hänen kulkevan kirjavassa esiliinassa puutarhan puiden alla, 

sukupolvet, sukupolvet editse,

niin kuin ei olisi lapsuutta 

ei nuoruutta ei ikäkausia ensinkään tässä. 

~~~~

On ihailtavaa ja merkittävää, että ihmiset ovat kautta aikojen

hyödyntäneet luonnon anteja,

perkanneet ja säilöneet tulevan talven varalle. 

Itselle ja vierasvaraksi, 

ruoan jatkeeksi ja vierasvaraksi. 

Koen tärkeäksi jatkaa esiäitieni mallia 

ja oman äitini kotoisia perinneitä edes pienessä mittakaavassa 

oman elämäni Marttana 

ja valmistaa muutamia makunautintoja;  

säilöä kesän makuja muutenkin kuin pakasteena. 

Jotkut niistä sitten siirtyvät makumuistoina lasten koteihinkin. 

~~~

Minkälaisia muistoja sinulla liittyy syksyiseen marja-aikaan?

Keitteletkö sinä hilloja, entä mehuja? 

 

 

Hopoti hopoti heijaa

Tulipa tänään mieleen kesäiset puuhevosten tuunaukset,

kun pojan tyttäret olivat tässä leikkimässä ja 

hakivat puuhevosvanhuksen liiteristä leikkeihinsä. 

Vuosia, vuosia sitten ostin naapurista kolme itsetehtyä puuhevosta, 

jotka maksoivat silloin 50 euroa. 

Täytyy sanoa,

että nämä ovat kyllä olleet hintansa väärtejä.

Niin paljon omat lapset leikkivät niillä aikanaan 

ja nyt lapsenlapset ovat jatkaneet leikkiä. 

Ennen-kuva. 

Kesälomalla hevoset oli tuotu mökillä navetasta ulos vihreälle ruoholle. 

Pienet leikkijät olivat välillä hevosten selässä inkkareina, 

sulkapäähineet päässään ja nahkaliivit yllään, 

välillä puupyssyjen kanssa metsästäjinä. 

Hevosten harjat ja häntäjouhet olivat hiutuneet 

leikin tiimellyksessä ja ajan saatossa 

niin kuin yläkuvasta näkyy. 

Niin monesti olin ajatellut laittaa hevosille uudet harjat ja häntäjouhet,

mutta aikailuksi se oli jäänyt. 

Leikin ilo innosti ja voimaannutti mummua

ja heinäkuun helteellä oli sitten hevosten aika. 

Muistin puojien siivouksessa löytyneen purkautuneen räsymaton 

ja päätin hyödyntää; 

purin mattoa,

niputin kuteita,  

sidoin ne keskeltä yhteen nippusiteellä 

ja nappasin pitkällä naulalla paikalleen. 

Harjan kohdalle sipaisin Eri Keeperiä ja asettelin loimet siihen.

Loppusilauksen tein nauloilla kotkaamalla naulat loimien päälle. 

Silmät jäi vielä piirtämättä ja korvat laittamatta. 

Maaliakin voisi joskus sivellä yhdessä lastenlasten kanssa.

Ehkäpä toisena kesänä inspiksen iskiessä. 

Ja sitten palkitseva Jälkeen-kuva!

Tuo keskimmäinen hontelo varsa on mieheni kerrattain 

pikapika-askartelemus. 

Silloin taisi olla pulaa uljaista ratsuista! 

Tämä kotona oleva hevonen, 

joka on ollut kovemmassa käytössä kuin mökin kesälaitumilla olijat,

 palautti tänään  mieleeni kesäisen puuhan mökin hevospihalla. 

Se odottaa vielä ehostusta, 

johon on jo paksua villalankaa varattuna. 

~~~~

Tänään kuuntelin neulomisen ohessa vaivihkaa lasten leikkiä,

sitä ihanaa "leikisti"- kieltä,

 "kun nämä menis tänne ja ottais tuon tuolta". 

Nautin.
Nautin siitä, 

että barbilaatikot otettiin esiin  

ja leikki laajeni.

Mielikuvitus sekä eletty elämä soljuivat 

leikissä lasten näköiseksi leikiksi  

ja yhteiseksi talosteluksi sisarusten kesken. 

Ja lopuksi hevonen sai osansa; 

pienen ratsastajan selkäänsä sekä hoivaksi 

maahanpudonneita omenoita, ruohoa ja vettä.

Ei siinä haitannut harmaantunut hevosen selkä,

harjan puute eikä häntäjouhien vähäisyys. 

~~~~~

Lapsen läheisyys
puuhakkaat pienet sormet:
Niin paljon innostusta,
elämänriemun ruusut poskipäillä.
Ota talteen arkipäivän onni.

-Maria Ahstedt-

 

Kesä kypsyy

Kesä kypsyy.

Arki asettuu töiden alkamisen myötä omiin kuvioihinsa.

Ei vielä niin tuttuihin, 

mutta pikku hiljaa tutummiksi tuleviin.

Koulut ovat alkaneet.  

Meiltä ei enää lähtenytkään kulkijaa koulutielle. 

Kodin arki on erilainen, hiljainen. 

Kaikki tuntuu kypsyvän käsiin. 

Mustikkamättäät odottavat poimijaa,

marjapensaat punertuvat,

vadelmapensaiden oksat kaartuvat marjojen painosta

ja omenoiden posket pullistuvat, punastuvat. 

Sato valmistuu, 

kesä tekee tilaa syksylle. 

Elämä menee omalla painollaan eteenpäin. 

Arki muuttaa muotoaan 

ja me sopeudumme uuteen, olevaan. 

Kasvamme ja kypsymme rintarinnan luonnon, 

toistemme ja elämäntilanteiden kanssa. 

Se on aina yhtä suuri yllätys ja ilo huomata, 

että vadelmapensaan oksat ovat täynnänsä punaisia köllyköitä. 

Marjat kypsyvät kuin varkain ja aika pian alkavat jo tippumaan maahan. 

Mukava on käydä noukkimassa noita kauniita, 

Maurin makeita

 ja iloita siitä, että tuli istutettua niitä muutama vuosi sitten tänne kotipihaan.

Lähes neljä vuotta sitten olen kirjoitellut tänne, klik, mökin vadelmapuskista, 

jotka ovat edelleenkin aika lailla luomu -viljelyssä.  

Luonnon vattu on muuten intoutunut leviämään mökin pihaan 

ja olen siitä innoissani; 

villivatun aromit kun ovat omaa luokkaansa; 

 makunystyröitä hiveleviä. 

~~~~~~~~

Kesä jatkuu kypsempänä ja täyteläisempänä.

Jokainen kesäinen päivä on ilon ja valon voimavaraa loppuvuodelle. 

Kaikkea hyvää elokuisiin päiviisi! 

🌼🍃🌼🍃🌼

Mitä marjoja sinä mieluiten poimit?

Mikä hivelee sinun makunystyröitäsi?

 

 

Grillilato

 Niin vaan saatiin tänä kesänäkin odotetut lämpimät päivät 

ja lopulta suoranainen hellejaksokin. 

Jos alkukesästä tuli etsittyä 

lämpöistä ja tuuletonta paikkaa, 

niin viime viikkoina on ollut uimarannat 

sekä varjoisat ja pikkuisen tuulenvireiset paikat mieluisia. 

Yksi ihanan viileä paikka on ollut mökillä oleva grillilato.  

Siellä varjossa on ollut nyt mieluisaa viipyillä porukalla:  

grillata, paistaa lättyjä ja herkutella. 

Nauttia kesästä ja kiireettömyydestä.  

Lato on siirretty metsänreunasta pihapiiriin parikymmentä vuotta sitten.  

Keräilin talteen elämää nähneitä kahvipannuja sekä noita nostalgisia emaliastioita, 

 jotka löytyivät pitkälti mökin irtaimistosta. 

Emali, lasite, 

emaloida, lasittaa. 

Nämä sanaristikossa usein esiintyvät sanat liittyvät noihin värikkäisiin kuppeihin, 

joita menee pinoon,  

sisäkkäin asetettuina useampia kappaleita, 

isosta kupista hellyttävän pieneen kippoon asti. 

Nämä menneen ajan muistot,

emaliset astiat ovat olleet aikanaan kotikeittiöiden väripilkkuja ja kauneutta, 

mutta äärimmäisen epäkäytännöllisiä.  

Muistan lapsuudesta, miten emali lohkesi herkästi kolauksesta.  

Sitten se ei ollut enää kovin siisti ja kaunis astia.

Minkälaisia ajatuksia sinulle tulee mieleen näistä astioista? 

Onko sinulla kokemusta näistä? 

Touhusimme mökillä parin viikon aikana kaikkea pientä,  

mitä eteen tuli ja mitä jaksettiin tehdä. 

Saimme viimein laitettua muurikoille 

koukut ladon seinälle! 

Usein näinkin pieni asia jää isompien hommien varjoon. 

Kun mökillä on ajan kanssa, 

huomaa paljon keskeneräisiä asioita 

vielä 29 kesän jälkeen. 

Toisaalta kun ei kiirehdi tekemisissä,  

aika kypsyttää ratkaisuja.

Ei ole siis välttämättä huono asiat, että hommat venyy!

Siivoilin puojeja ja laitoin ylimääräistä tavaraa Roskalavalle sekä myyntiin.

Järjestämisestä tuli siisteyttä piharakennuksiin, 

mutta järjestely teki hyvää myös omalle mielelle,

kun sai arvotettua tavaroita ja selkiytettyä omia visioita,

sitä mitä haluaa pitää, mistä luopua. 

Ja parasta oli, 

kun minun roska oli jonkun aarre!  

Lapsia ja perheitä on käynyt,

tullut ja mennyt. 

Välillä enemmän, välillä vähemmän. 

Nyt pihapiiri on hiljainen. 

Kohta lämpenee sauna 

ja yksi kesäpäivä painuu taas iltaan sekä yöhön. 

Kesä kuluu ja loma. 

Sitä ei kestä edes ajatella. 

Niin pian ihana aika tuntuu kiitävän ohitse!