Merellisiä kuvia ja runoja

Syksyisillä lenkeilläni olen ihmetellyt taas kerran merenrannan kauneutta

ja tällä kuvauskerralla erityisesti meren tyyneyttä.

Lueskelin Anna-Mari Kaskisen merellistä runokirjaa

Myötätuulta matkalleni.

Poimin siitä runoja, jotka sopivat  näihin syksyisiin kuviini

ja päiviin, jolloin merenranta on tarjonnut parasta luontoterapiaa arkeni tiiviisiin päiviin.

Merenrannassa, aavan meren tuntumassa on levollista peilailla omia tunteita ja tuntemisia

ja aivan kuin laskea ne veden vietäväksi

ja palata arkeen keveämmin askelin.

Meri kätkee kyyneleet

kaikki itkut vaienneet

lempeästi syvyyteen

hellyyteen ja hyvyyteen.

Kaikki kyynelpisarat

suureen syliin sulavat.

Mitään ei se patoa,

yksikään ei katoa.

Meri hiljaa huminoi,

lohdutuksen sävel soi,

laulu ikiaikainen,

syvyyksien syvyyden. 

Sinne meni kesä.

Jäi vain tyhjä pesä

koloon kallion.

Muistoissani kuulen

aallokon ja tuulen,

tunnen auringon.

Onko enää muuta?

Lehdetöntä puuta

vaiti katselen.

Elämä on hento

niin kuin kevyt lento

linnunhöyhenen.

Rakastan aamusumua

ja meren hiljaisuutta.

En näe eilispäivän taa.

En kuulostele uutta.

Aavistus on maisema,

ei valkoinen, ei musta.

On kaikki aivan alussa

ja täynnä lupausta.

Silmä lepäsi horisontissa ja mieli tyyntyi tällä kertaakin meren ja taivaan rajattomuutta katsoessa.

Jokainen päivä lipuu yön syliin kuin taivaan ranta ja aava meri soljuivat toistensa lomiin.

Huominen on aina täynnä lupausta

ja sillä on uudet värit ja uuden aamun ääriviivat.

Meren luona kaikki pelkistyy.

En kysy enää miksi, kenen syy.

Vaan tiedän, paljon mahdollista vielä on.

Ei meri koskaan ole toivoton.

Niin nopeasti muuttuu maisema,

ja varjo eilisen on tänään valoa,

ja kaikki, mikä usvan taakse jää,

jo huomenna on aivan selkeää. 

Tänä aamuna

aurinko tuli esiin

ja myrskyn mahti

oli aivan aseeton 

rakkauden edessä.

Meri antaa, kadottaa.

Meri kätkee, lahjoittaa.

Meri hellii, myrskyää,

kunnes kaiken kätkee jää.

~~~~

Ihania lokakuisia päiviä Sinulle!