11. syyskuuta 2020

Omenahyve




Näinä päivinä pää on ollut syksyiseen tapaan täynnä omenaisia ajatuksia.
Juolahtipa eilen mieleeni myös monistenippu ja vanha kunnon ohje 1990-luvun
Maa-ja kotitalousnaisten kurssilta. 

Omenahyve.
Se vasta hyvää on.
Ja niin kaunis, juhlava tarjoiltava.

Ohje oli Kodin juhlat -osiossa.
Tulikin mieleeni, josko leipoisin tätä syksyistä herkkua tuleviin ristijäisiin.



Omenahyve

100 g voita
0,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja tai Semperin gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl vettä  

Täyte:
1 litra sokeriliemessä (3 dl vettä/1 dl sokeria) keitettyjä omenalohkoja
3.4 valkuaista
6-8 rkl sokeria


Nypi voi, sokeri ja jauhot sekä jauhoihin sekoitettu leivinjauhe murumaiseksi seokseksi,

Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.

Painele taikina ohueksi kerrokseksi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Pistele muutaman kerran ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Keitä sillä aikaa omenalohkot sokeriliemessä ja nostele ne reikäkauhalla paistetulle kakkupohjalle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri muutamassa erässä vatkaamisen aikana.
Nostele valkuaisvaahto kuohkeaksi kerrokseksi omenalohkojen päälle.

Paista kakkua muutama minuutti 250 asteessa kunnes kakun pinta on kauniin vaaleanruskea.

Tarjoa haaleana tai kylmänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. 

~~~~~~

Tämä vaniljakastike on muuten aivan täydellistä,
tokikin, kun ottaa ainekset huomioon! ;)


Vaniljakastike

4 keltuaista
4 rkl sokeria
4 tl perunajauhoja
6 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria
2 dl kermaa

Sekoita kattilassa muut aineet paitsi vanilliinisokeri ja kerma.

Kuumenna kiehumapisteeseen sekoittaen,
Jäähdytä ja mausta.

Lisää lopuksi vaahdoksi vatkattu kerma.


Olipa ihana makuelämys pitkästä aikaa.
Täydelliset jälkiruokakahvit ja hemmottelut työreissusta palanneelle ikiystävälle.


Omenahyve oli itseasiassa yllättävän näppärä leivottava,
vaikka äkkiseltään työvaiheita tuntui olevan turhan monta.

Suosittelen kokeilemaan
ja taas iso peukku gluteenittomalle versiolle;
pehmoista ja suussa sulavaa.


Oksat notkuvat.

Siellä on punaposkisia omppuja vielä useampaan omenahyveeseen,
piirakkaan, kiisseliin,
 uuniomenasoseeseen. omenariisipuuroon 
ja ennen kaikkea suoraan puusta nautittavaksi.

Mitä sinä tekisit noista 
"omenoista, pomenoista,
onnen pipanoista"?
Maistuisiko sinulle Omenahyve?

Omenaisia ajatuksia Sinulle
ja ihanaisia alkavan viikonlopun päiviä! 








12 kommenttia:

  1. Kiitti ohjeesta, omenoita on muovikassillinen, ajattelinkin että jotain pitää niistä tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, jos voit hyödyntää omenoitasi tähän. <3 Kiva kokeilla aina jotakin uutta.

      Poista
  2. Justiinsa aamulla nappasin itselleni kaksi omenaohjetta Kermaruusun blogista. Omenasipsejä ja mysliä ajattelin tehdä viikonloppuna. Viime viikonloppuna Tytär tekin hilloa omenoista ja kettukarkeista. Sekin oli herkkua. NYt taidan tehdä kauraomenapaistosta jälkiruoaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun mainitsit nuo ohjeet. Sipsejä voisin minäkin kokeilla kuivattaa uunissa. :)
      Ja omenapaistos voisi olla viikonlopun jälkkäri, kun on syömämiehiäkin enemmän.
      Omppuista aikaa!

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta, tuota pitää kokeilla! Me haettiin tänään 300kg omenoita, joista puolet vietiin mehustamoon. Saadaan valmiiksi hanapakkauksiin pakattuna ja pakastettuna hakea muutaman päivän päästä pastöroitua tuoremehua. Siitä saa talvella monet kiisselit tehtyä. Fariinisokeria, vaniljasokeria ja kanelia sekaan niin tulee ihana kiisseli. Lisäksi tehdään sosetta, paistosta ja syödään tietysti ihan pelkältään. Ja osan mies vei elukoitten syöttöpaikalle. Omenasta on moneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi,
      hauska sattuma, kun juuri ennen blogiin siirtymistä kävin lueskelemassa Marjarannikon sivuilta juurikin tuosta mehustamisesta ja ajateltiin viedä omenoita sinne. :)
      Omenoista on kyllä paljon iloa!

      Poista
  4. Kiitos ohjeesta, tämä on ollut mielessä monesti, olen vain kahvilassa maistanut. Nyt täytyykin kokeilla tätä. Harmi vaan kun nuo marenkiset herkut eivät kotiväkeä oikein innosta.... No, saanpa sitten itse herkutella😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria,
      Tämä on juurikin kahvilasta tuttu herkku. Ja aika arvokaskin pala yleensä. ;)
      Tuosta ohjeesta tulee monta herkuttelu palaa. Ja jos ei tykkää marengista, se lähtee aika kivasti omenan pinnalta pois. Minullakin on sellainen herkuttelukaveri, joka nappaa marengit sivuun. <3
      Jään kuulolle, mitä tykkäsit ohjeesta!

      Viikonlopun iloa!

      Poista
  5. Ihanat omppukuvat ja tuo hyve vie varmasti kielen mennessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku! <3
      Juuri kakun jämiä nautiskelin tyttäreni kanssa ja todettiin, että on tosi raikas leivonnainen. Ja me kyllä on tykätty herkutella tällä. Kiva, kun muistui pitkästä aikaa mieleeni ja nyt reseptikin on tallella täällä!

      Poista
  6. Näyttää herkulliselta tuo omenahyve ja varmaankin myös maistuu taivaalliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ja maistuu hyveelltä, hyvältä ja maukkaalta, raikkaalta. Vahva suositus tästä!

      Poista