4. syyskuuta 2020

Ikkunat puhtaiksi ekologisesti etikalla





Kyllä on ollut hyvän mielen päivä tänään!
Oikein voittajafiilis, kun olen saanut näiden erkkerin
 ikkunoiden pesun pois to do -listalta.

Olen varmaan ennenkin päivitellyt tänne,
että kotitöistä tämä on niitä,
joita siirrän ja siirrän.

Meidän erkkerin ikkunoissa on kolminkertaiset ikkunat,
joten lasipintoja siitä tulee 48 plus pokien pesu.
Että se vaatii ainakin minulta sinniä. 
Kyykkiminen ja kurkottelu käy kovastikin yhdenlaisesta jumpasta
 ja se on homman tuoma bonus,
että ei ainakaan lenkille tarvinnut illalla lähteä.

~~~~

Tällä kertaa päädyin pesemään ikkunat ekologisesti etikkavedellä.
Huuhtelin ikkunat etikkapesuveden jälkeen ja kuivasin Kärscherillä.
Ikkunankuivaaja on kätevä ja tosi hyvä apu.

Täältä mm.voi lukaista  etikan käytöstä ikkunanpesussa.

~~~~

Joskus joku taisi kysäisi kerrallisen päivitykseni kommenteissa, 
että miten Kärscherillä saisi kuivattua niin, ettei tulisi naarmuja.
Arjen hoksaukseni on, että kuivaajaa ei auta painaa kovasti,
vaan kevyesti vedellä pitkin lasin pintaa,
joko vaaka- tai pystysuorassa.

Nitinää ei saa kuulua kuivatessa.
Ainakaan siitä lastasta siinä ikkunapinnalla!
Pesijä saattaa nitistä ja natistakin
-se sallittakoon. ;)

Minkälaiset ovat sinun ikkunanpesutaktiikkasi?
Tykkäätkö sinä pestä ikkunoita?




Minä niin tykkään tuosta erkkerin ikkunan edessä olevasta,
 36 vuotta vanhasta marjaomenapuusta.
Se on meidän vuodenaikapuu,
joka kasvaa rehottaa aika luovasti taloon päin.

Nyt sen oksat notkuvat omppujen painosta.
Kypsyvien omenoiden väri on kaunista katseltavaa
ja  lisäksi ne maistuvat hyvälle. 
Pian on taas uuniomenasoseen tuoksun aika!


Kukkapöydän alla on tämän syksyn projekteja:
alpakkalangasta vähitellen valmistuva neule
ja neuropsykologinen valmentaja -koulutuksen (20 op) kirjoja.
Ennakkotehtävän palautin jo ja toinen on työn alla,
mutta on niin paljon kaikkea muuta, joka tahtoo ajaa tuon paksun,
 teoreettisen ja nepsy-asioiden syntyihin syviin keskittyvän kirjan edelle. ;)

Näillä tekemisillä ja haasteilla tulevaan syksyyn.

~~~~~~~

Perjantai-ilta.

Pimeys on laskeutunut vahvasti ikkunoiden taakse
ja  kellon tikitys siivittää tätä blogipäivitystä.

Katseeni kulkee vielä ikkunasta ikkunaan,
puhtaisiin ikkunoihin,
silmät lupsahtelevat väkisinkin kiinni. 

Hyvää yötä! 







11 kommenttia:

  1. Puhtailta näyttävät! Minä tykkään pestä ikkunoita. Pesen ihan tiskiainevedellä, jossa on loraus etikkaa. Pesen ikkunat monta kertaa vuodessa ulkoa ja sisältä. Välit pesen kaksi kertaa vuodessa. Nyt kun on muutaman vuoden vanhat ikkunat, niin niiden väliin ei aivan niin paljon kerrykään likaa. Ja lasipintojen määräkin väheni kolmanneksella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joku tykkää ikkunoiden pesusta. Niin me olemme erilaisia. <3
      Tuo ikkunoiden aukominen ja säätäminen on yksi työmaa, joka tekee tästä haasteen.
      Itse asiassa se pesu ja tuloksen näkeminen on homman parhautta.
      Pitikö se sitten alkaa vaihtamaan ikkunat, ettei olisi niin montaa pintaa yhdessä ikkunassa! ;)

      Näillä mennään ja hyvä näin. Hommat hoituu ajallaan ja työ tekijäänsä kiittää.

      Poista
  2. Etikka on ihme aine, ei vain ikkunoihin, itellä olis edessä ikkuinoitten pesu kesän jäljeltä, vielä on kärpäsiä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että etikasta on moneksi, moneen eri tarkoitukseen. :)

      Tsemppiä sinulle ikkunan pesuun; eiköhän ne kärpäsetkin lakkaa kohta lentelemästä.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää ikkunoiden kirkkaus. Sen kun saisi meidänkin ikkunoihin. Minäkin tahdon siirtää ikkunapesua ja onpa joskus pakkasetkin tulleet ja siirtäneet ikkunapesun seuraavaan kevääseen 😉😄.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa lohdullista kuulla, että jollakin muulla takkuaa tämä homma. <3
      Muistan yhden psykologin puheenvuoron, joka sanoi: ei elefanttiakaan syödä kerralla. Miksi koko talon ikkunat pitäisi pestä yhtenä päivänä?
      Sen mukaan olen pilkkonut homman useammalle päivälle ja se toimii. Pikkusen kerrallaan.
      Ja eipä sitä kukaan kysele milloin ikkunasi on pesty.

      Ihania syyskuisia päiviä SInulle! Kiva kun jätit kommentin! <3

      Poista
  4. Tuosta puuhasta tai oikeastaan sen lopputuloksesta tulee hyvä mieli. Itse pesusta en nyt hirveästi tykkää, mutta joskus innostun. Aika harvoin😊, yleensä keväällä, kun kevätaurinko herättelee.
    Kivoja puuhia ja vähän haastettakin sinulla, intoa opiskeluun ja ihania alkusyksyn päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä hommassa on kaksi äärilaitaa; aloittamisen vaikeus ja työläyden tuntu ja sitten valtava ilo kirkkaista ikkunoista ja hyvä mieli työn tekemisestä.
      Nyt on haastetta, mutta mielenkiintoista kaikkinensa. :)

      Poista
  5. Sinun jutun innoittamana minäkin sain ikkunat pestyä😊 eka kerran pesin etikka liuoksella ja hyvä tuli. Kiitos vinkistä! Ei ole lempipuuhaa ikkunoiden pesu, varsinkaan ikkunoiden avaaminen, vanhat ikkunat ja monta pintaa.. mutta nyt on ilo katella puhtaista ikkunoista. Keväällä jäi pesemättä kun oli niin hyviä ilmoja vapaa päivinä😄
    -Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, ihana kuulla, että sait inspiksen ikkunoiden pesuun ja että etikka vakuutti sinutkin. :) Tämä on juuri parhautta tässä blogin pitämisessä, että itse saa täältä vinkkejä ja kiva, kun voi niitä myös toisille jakaa. Kokemusperäisyys on juuri se juttu! :)

      Ihanaa viikonloppua sinulle ja kaikkea hyvää syksyisiin päiviin! <3

      Poista
  6. Mielenkiintoinen tuo etikkavesi, että enpä ole kuullut, että sellaisellakin voisi pestä. Pitääpä ottaa käyttöön. Itsekin juuri pesin ihan tavan aineilla tuossa loppusyksystä, niin huomasin samalla, että ne ikkunoiden tiivistykset olivat myös ihan hajalla, niin otin nekin sitten samalla - tuli vaan hirveä homma niiden liimojen hinkkaamisesta. Tulipa puhdasta ainakin ja samalla sai talveksi vähän lämpimämpää. Kiitos hyvistä vinkeistä! En tiennyt tuotakaan, että ikkunoista ei saa kuulua sitä vinkuna ääntä.

    VastaaPoista