28. kesäkuuta 2020

Istutuspöytä vai kukkapöytä



Kesäkuun viimeisen viikonlopun tunnelmia sekä 
kuvia ns. istutuspöytäni seutuvilta,
jota kerkesin vihdoinkin vähän kohentamaan.

Kovin tuo pöytä on harmaantunut tuulessa ja tuiskussakin.
Sen ympärille on kertynyt minulle mieluisia, ajanpatinoimia esineitä
sekä betonivaluja ja kukkiakin.

Hymyilyttää tuo sana "istutuspöytä", sillä en minä siinä ole mitään isuttanut,
enkä kranssejakaan tehnyt,
niin kuin olin viisi vuotta sitten vähän ehkä ajatellut.

Kyllä ne minun istutukset tapahtuvat kyykyssä tuolla pihassa,
siinä missä se istuttamisen ja mullan kaivamisen hoksaus aina milloinkin eteen tulee.
Ja kranssitkin olen tainnut kieputella enimmäkseen metsässä tai tuossa mökin portailla.










Olen alkanut vähitellen laittamaan kukkapenkkini perennoja ruukkuihin ja koreihin kesäajaksi.
Istutan ne syksyllä sitten maan syliin talvehtimaan.

Nimittäin juolavehnä on voittanut minut.
Minä en jaksa ruohota ja ruohota tuomen katveessa olevaa kukkapenkkiä kesä kesän jälkeen
ja huomata joka kevät hävinneeni juolalle.

Perennat kestävät kesäkukkia paremmin kuivuutta
ja ovat siksikin parempi kukkavaihtoehto mökille. 
Jatkossa tässä istutuspöydän seutuvilla tulee olemaan enemmän kukkia
ja tästä tuleekin kukkapöytä! 
🌺 🌸 🌺


Mökkikirjaan kirjoitin:

Sanaton viikonlopun kauneudesta,
taivaan sinestä,
lämmöstä,
meriveden raikkaudesta,
iltojen kauniista auringon värjäämästä taivaanrannasta.

Yhdessäolosta.

🌸

Ja lupiinin kukasta 
-lisäisin nyt- 
kun katson tuota kuvan vaaleanpunaista kauneutta.

~~~~~

Viikko töitä ja sitten alkaa loma! 😎



12 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää istutuspöytä/kukkapöytä <3 Kaunis pihapiiri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Kyllähän tuo pöytä kokoaa puutarhajuttuni yhteen paikkaan.
      Ja tuossa uudella paikalla se on aivan silmien alla, kun tulee pihaan ja pihassa kuljeskelee.
      Silmäin ilona suorastaan!

      Poista
  2. Kaunis kokonaisuus, vapaavalintaiseen touhuamiseen tai vain katseluun :) Mukavaa lomaa, sitten kun se alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! <3 Siinä on tosiaankin kiva vain silmiään leppuutella. Eihän kaikessa tarvitse olla niin tehokas, ei edes puutarhanhoidossa. ;)

      Kiitos lomatoivotuksista. Loma-sana on ihana! <3

      Poista
  3. No siis huippu tuommonen istutuspöytä, vaikka siinä ei mitään istutteliskaan. :D Minä oon kans siirtynyt ruukkukasvatukseen kukkien ja kasvimaan sadonkin kanssa. En vain voi sietää sitä kitkemistä ja ruohoamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Akka <3
      Nuo ruukkuviljelmät ja kukkaistutukset ovat kyllä oiva juttu! Muuten täydellinen homma, mutta vaativat ehkä enemmän kastelua näinä hellepäivinä.
      Kiitos vertaisajatuksestasi! <3

      Poista
  4. Oi, miten ihana pöytä ja kokonaisuus. Kaunista katseltavaa todellakin. Sinulla on aina kauniita asetelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3 Kyllähän tällaiset koosteet ovat aina yhdenlainen tilateos pihalla. Vanhassa pihapiirissä on kiva pitää myös menneitten aikojen esineitä näkösällä.

      Poista
  5. Hieno kokonaisuus ja kaikki käy mainiosti toistensa kanssa. KOTI laatikko ja ruosteiset haravat ym.huokauksien huokaus sentään.Kivat betoniaskartelut ja pitsiliina kaiken kruununa. Kyllä siinä kelpaa istutella ja puuhailla. Hauska juttu kun en ole selaillut suosikkiblogeja muutamiin päiviin niin mietiskelin itsekin mitä seuraavaksi postaisi.Ruukutuspöytäjuttu:)Jokin aika sitten tein itsellni vastaavan ruukutus/askartelunurkkauksen. Ajatuksena sadepäivän ratoksi postailla siitä, hetki menee niin piipahda vastavierailulla minun pöydällä♥ Vielä muutama päivä sit on sulla ihana loma edessä, innolla odotellen vaan terkuin ja halauksin Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kaisa! <3

      Kyllähän se tuo haravakin olisi aika irrallaan ja hukassa, jos se olisi tällaisessa kokoavassa paikassa! ;) Paikkansa kaikella tällä tapaa.
      Mielenkiinnolla ja innolla odottelen sinun nurkkauksen näkemistä. Aina niistä tahtoo jotakin vinkkiä itsellekin tarttua, siitä kivaa tämä blogimaailman antion!<3
      Minä en ehdi paljon trendejä seurata, mutta intuitiolla ja omilla arjen hassuilla pienillä iloilla tässä eteenpäin mennään.

      Kohta alkaa loma ja siinä alussa vietetään täällä blogin synttärit;arpajaisten aika! :)

      Kaikkea ihanaa ja kaunista kesääsi Kaisa!

      Poista
  6. Kaunis kokonaisuus! ❤️ Kuinkahan moni muu jolla istutuspöytä on, käyttää sitä oikeasti siihen tarkoitukseen..? 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin! :) Istutuspöydät näyttävät olevan kyllä kuvissa juurikin tällaisia puutarhatavaroiden säilytyspaikkoja ja kokoajia. Istutuspöytä, juurrutuspöytä, koulimispöytä, jakamispöytä, puutarhapöytä; sitä kaikkea ja paljon muuta sen on!
      Kiitos Raisa kommentistasi! <3

      Poista