28. tammikuuta 2020

Hyviä öitä ja kauniita unia



Joskus siivousinspis syntyy yllättäen aivan muusta kuin siivouspäiväajatuksesta
ja tänään oli juurikin sellainen päivä.

Tänään nimittäin tuli meidän sänkyymme uudet patjat
ja se oli toki hyvä, motivoiva syy nakata petivaatteet jo aamulla pakkaseen tuultumaan.

~~~~

Petivaatteiden tuulettamisesta (varsinkin pakkasessa) tulee aina täydellinen  puhtauden tuntu makuuhuoneeseen ja sen myötä syvä unikin.

Saapa sitten nähdä miten uni maittaa näillä uusilla Viscolux -patjoilla,
jotka ovat "älykkäästi muotoutuvaa pehmustemateriaalia".
Mainoksen mukaan kehon paino ja lämpö muovaavat patjan materiaalin ja 
 vartalonmyötäisyys takaa täydelliset unet ja nukkumismukavuuden."

Patjojen hankinta oli  meillä turhan pitkään ostoslistalla
yksistään sen takia, että patjojen paljouden äärellä tulee valinnanvaikeus.

Toivon, että nämä Suomessa valmistetut tuotteet, patjat ja sijauspatja toimivat mainostetusti
ja vanhoista, väsähtäneistä patjoista siirtyminen uusiin takaa levollisia öitä ja pirteitä päiviä.


Patjojen lisäksi nukkumisnautintoon kuuluu olennaisena tyyny.

Olen ostanut elämäni aikana monenmerkkisiä ja erilaisilla täytteillä olevia tyynyjä,
joista useimmat ovat olleet syystä tai toisesta huonoja ostoksia.

Nyt meillä on ollut tyttäreni vahvasta suosituksestajo useamman vuoden ajan nukkumatyynyinä 
Hemtexin Hampus Heattransporter -tyynyt.
Ne ovat olleet käytössä aivan huipputuote;
pysyvät kuosissaan eikä tule paakkuja eikä painaumia
ja kestävät pesuakin.

Nämä tyynyt ovat vähän hintavampia,
mutta "haukkuvat" kyllä hintansa laadullaan.
Pari kertaa olen sattunut tarjousten aikaan ko. kauppaan
ja panostanut silloin tyynyihin,
vaikka vähän on kirpaissutkin.

Ja tämä ei ole maksettu mainos, 
vaan tyynyyn ihastuneen nukkujan positiivinen viesti.


Toinen asia mitä ilolla ajattelin petatessani äsken sänkyämme
on nuo pellavaiset lakanat.
Vuorottelen harmaata ja valkeaa tuplalakanaa peitossamme
ja arkiaamuisin tulee nykyään suoristettua vain peite sänkyyn päiväksi.
Kauniisti ruttaantunut pellavainen pussilakana on samalla myös kotoinen päiväpeite.


Ei minun ajatukset tänään pelkästään petivaatteissa ja tekstiileissä olleet,
vaan kulkivat tilassa ja tekemisessä.

Kattoa lastan  avulla pyyhkiessäni mieleeni nousi sanamuisto.
Se, että lapsuudessani katot ripsuttiin -ei pyyhitty.

Näin näitä menneitä sanoja ja tekemisiä,
 kaikenlaisia muistoja putkahtelee  arjen touhuissa.

Ikkunanpokassa roikkuva sydän tuo mielleen ajan, jolloin siirryin kotiäitiydestä työelämään.
Sain sydämen  silloin pikkupoikien ihanalta hoitotädiltä joululahjaksi. <3
Siitäkin on jo 13 vuotta! 


Näin unisia asioita tänään,
mutta on se välillä on hyvä miettiä tuota nukkumapaikkaakin.
Kyllä siellä kuitenkin vietetään melko siivu päivistämme ja koko elämästämmekin.

~~~~~~

Oikein mukavaa tammikuun loppua!
Täällä on vihdoinkin saatu lunta ja pakkasta.
Nautitaanpa! 

11 kommenttia:

  1. Meillä on sellainen paksu muovautuva petari Ikeasta. Se on kyllä loistopatja. On vain niin raskas, ettei sitä omin voimin saa edes ulos tuulettumaan. Hyviä unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä painava ja siinä sanottiin, että pakkaseen sitä ei saa edes viedä. Pitää rajoittaa sen osalla tuota tuuletusintoa pakkasilla.;)
      Eka yön kokemus on pelkästään positiivinen! Hyvin muotoutui patja ja uni oli makeaa. :)

      Poista
  2. Olispa kiva kuulla joskus kokemuksia näistä patjoista.. Meilläkin nimittäin patjojen uusiminen on jossain kohtaa edessä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemuksien kuuleminen on kyllä hyvää pohjaa patjojen hankinnassakin.
      Mieluusti kerron kokemuksia, sitten kun patjojen hankkiminen on teillä ajankohtainen.
      Eka yön jälkeen täytyy sanoa, että hyvinkin älykäs oli tuo materiaali ja muovautui kivasti.

      Poista
  3. Ilmeisesti meillä on juuri nuo samaiset kotimaiset patjat. Painavat tosiaan. Mutta aivan ihanat. Kesällä vähän turhan lämpimät, kun se muotoutuu ikäänkuin ympärille. Muuten ihan täys kymppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksia! :)
      On aamulla hauska nähdä "oma pesä" patjaan muotoutuneena ja illalla taas patja on sileä, suora ottamaan vastaan nukkujan kropan syliinsä.
      Kaikkea ne keksiikin! On ne patjatkin olkipatjoista tähän päivään kulkeneet melkoisen kehitystien!

      Poista
  4. Olipa ihana postaus ja todellakin patjat on sellainen hyvä sijoitus. Kaunis makuuhuone. Me olemme mieheni kanssa ihastuneet hirssi akana tyynyihin, ne on kyllä aivan ihanat tyynyt, tosin erilaiset kuin perinteiset tyynyt! T: Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa,
      ihana kun tykkäsit tästä postauksesta. Välillä tuntuu, että nämä minun aiheeni ovat kovin arkisia ja kotikutoisia, mutta niillekin on ilmeisesti tilausta.
      Piti oikein käydä googlaamassa noista teidän tyynyistä. Mielenkiintoiselta vaikutti tyynyn täyte. :)

      Poista
  5. Kauniita unia uusilla patjoilla ♥ Mekin vaihdettiin patjat reilu vuosi sitten ja oli fiksu sijoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uusi patja on uusi! :) Itseen ja omaan hyvinvointiin satsaamista monella tapaa.

      Poista
  6. Miltä patjat tuntuneet parin vuoden käytön jälkeen?

    VastaaPoista