22. marraskuuta 2018

Tervetuloa kotiin


Enää yksi yö.

Sitten saamme pikkujouluvieraita tänne mummulaan.
Öitä on laskettu niin lasten perheissä kuin täälläkin.
Ja jouluista tunnelmaa on hiipinyt nurkkiin ja mieleen.

Useampana jouluna muistan alkaneeni joulun laiton juurikin kuistilta ja pikkueteisestä.
Nyt on kyllä eteinen suursiivoamatta, 
mutta kuisti on kunnossa. <3

On ihana tulla kotiin, 
kun joulu tervehtii jo ovella. 


 Pikkulinnut ovat alkaneet päiväsaikaan viihtymään kuistilla 
ja tutkivat näitä minun luonnonmateriaalijuttujani.
Tänään oli käpyjä, sammalta ja jäkälää taas kerran kuistin lattialla
ja hortensiakranssi oli pöyhitty uuteen malliin.

Mitenkähän sen saisi estettyä
vai pitääkö tämä vaan kestää sinnillä.




Käsittelin ovessa olevan käpykranssin  talvisemmaksi lumisprayllä,
vaikka lunta ei vieläkään ole näkynyt.
Ovikoristeesta tuli kivan utuinen, mutta liekö lintunen käynyt sitäkin tutkimassa,
kun jostakin kohtaa  näytti  "lumi" hävinneen.
Onko teillä kokemusta tuosta suihkutettavasta lumesta ja sen kestävyydestä?


Sytyttelen kynttilöitä tienviitoiksi kotiintulijoille 
ja vähitellen raottelen päiväpeitteiden kulmia tehdäkseni heille pedit.

Ilman eronikävän tuskaa
ei ole jälleennäkemisen riemua! 

~~~~

Arabialaisten maustekakkujen tuoksu leijuu huoneisiin.
Se on yksi perinteinen joululeivonnainen, jota tarjoilen lauantain kahvipöydässä.
Joulujuhlatunnelma tulee tuoksuista, muistoista ja 
perinteistä.
Yhdessäolosta.

<3

Torstai-illan tervehdys Sinulle
ja mukavaa loppuviikkoa.


~~Kaisu -~













9 kommenttia:

  1. Mekin pikkujouluillaan lauantaina ja juhlistetaan samalla anopin syntymäpäiviä. Parin viikon kuluttua pikkujouluillaan toisessa mummulassa.. :)

    VastaaPoista
  2. Varmasti teillä oli ihanat pikkujoulut. Niitä onkin kiva pitää jo marraskuun puolella, kun silloin saa "ihan luvan kanssa" laittaa vähän joulua esille. Minä en ole laittanut vielä mitään, kun parin viikon päästä on ikkunaremontti, niin ajattelin sen jälkeen laitella. :)
    Hauskoja nuo linnut, kun ne kiinnostuvat terassin taiteesta. Meilläkin yhtenä vuonna ne kävivät syömässä pihlajakranssista marjat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vuoden joulutapaaminen on nyt ihanien muistojen joukossa.💓 Oli vilinää, vilskettä, iloista puheen porinaa ja laulujen laulantaa. Kaikki pääsivät mukaan, vaikka pari muuttujaa tulikin viime hetkiin mukaan!😘

      Ikkunaremontti. Mietin, että tuleekohan T-akuiset?! 😘 Sittenpä onkin ihana joulua laitella ja katsella uusien lasien läpi jouluista luontoa.🌲

      Joku totesi noista linnuista, että onko ne citylintuja; eivät hoksaa metsästä värkkiä hakea vai eivätkö tohdi, kun valmiiksi haettuja hyödyntävät vai jopa uusavuttomia! Huumorin siivittämä selitys lintujen puuhastelulle!😘

      Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa Sinulle!💓

      Poista
  3. Sinä olet touhunnut siellä ihanien asioiden vuoksi saaden aikaan kaikkea kaunista, rakkaudella tehtyä. 💓

    Teillä on ollut varmasti mukavat pikkujoulut, jossa on rakentunut ihania muistoja tulevaisuuteen.

    Ruokaako vai pesänrakennusmateriaalia pikkulinnut etsivät, kun niin pöyhivät koristeitasi..meilläkin olivat torpalla vierailleet ja nokkineet hirsien välistä sinne juuri tökittyä pellavarivettä. Nyt, kun torpassa ei vielä lattiaa ole, pääsevät kulkemaan vapaasti sisään ja ulos. Tietenkin harmitti, mutta sitten ajattelin, että tarpeeseen ovat kai senkin vieneet, pikkuiset.

    Onnellista ja tunnelmallista nimipäivän iltaa Sinulle, kaimaseni! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaru💓

      Kiitos kauniista sanoistasi ja onnen toivituksista!💓

      Kyllä ne lintuset ovat ahkeria pesäpuuhastelijoita, kun tupsun kerrallaan vievät omiin rakennelmiinsa. Karhuntaljaa ovat myös nyppineet.💓

      Joulu on lämpimiä ajatuksia, sanoja ja tekoja. 💓 Ne kantavat joulusta jouluun. Tämä hetki on tulevaisuuden muisto.💓

      Lämmin ajatus Sinulle Kaims-ystäväni!🌸🍃

      Poista
  4. Ihanaa kun joulu pikkuhiljaa saapuu koteihin :) Sinulla on jo valmistelut aloitettu mukavasti! Kivaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!
      Pikku hiljaa, tunnelmoiden, perinteitä vaalien joulua kohti! <3

      Poista
  5. Sisäänkäynti on jo niin kutsuva, että ihana tulla teille ja mummolaan. Oven takana voi jopa hetken odotella, ennen kuin se avautuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanoitit! Noin minäkin toivon ja ajattelen, että siinä voisi hetken pysähtyä ja tuntea olonsa tervetulleeksi kotiimme! <3

      Poista