30. syyskuuta 2017

Kranssi jäkäläoksista

Minä niin nautin  leppoisista, kiireettömistä päivistä.
Tämmöisistä kuin tänään on ollut. 

Siitä, että päivä etenee omalla painollaan 
ilman aikatauluja ja suurempia suunnitelmia.
Piipahdimme päiväseltään mökillä.

Keltaiset haavat ja koivut,
kauniin ruskan sävyt siivittivät matkaamme.
Värien hehku oli aivan käsittämättömän kaunista katseltavaa.

~~~~

Jo matkalla ajattelin meneväni metsään katselemaan jotain kivaa värkkiä;
 jotain mukavaa tekemistä siellä hakkuuaukiolla kannon päällä.
Viime syksynä istuin samaisessa paikassa väriterapiassa 
ja tein kranssin värikkäistä varvuista .
Joskus olen tehnyt kevyen kranssin   puolukanvarvuista .


Tällä kertaa  inspiraatio syntyi ajanpatinoimista jäkäläoksista.
Tein niistä pieniä nippuja, 
jotka sidoin pajukranssipohjan kummallekin sivulle.


Tein kaksi kranssia;
toisen mökin saunan oveen ja toisen kotiin.

Näissä kransseissa on syksyisen puolukkametsän tunnelma! <3


Syksyinen kylmyys ja märkyys hiipi kehoon.
Ihan hytisyttää tässä saunaa odotellessa.


Mukavaa lauantai-iltaa 
ja levollista sunnuntaita Sinulle ! <3

-Kaisu-







16 kommenttia:

  1. Ihan superkauniit kranssit olet tehnyt. Olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ja tervetuloa blogini lukijaksi. <3

      Nämä ovat sellaisia kokeiluja eri materiaalien suhteen ja samalla taito karttuu, virheistä oppii ja hoksaa tehdessä pieniä kivoja niksejä. Työ tekijäänsä neuvoo -sananlasku sopii tähänkin kohtaan. :)

      Poista
  2. Sinulla on ollut ihana hetki siellä kannon nokassa. 💛 Ja miten kauniit, rosoiset kranssit olet kieputtanut! Niin kauniisti puolukanpuna ja harmaat jäkälän peittämät oksat sopivat yhteen! 😍

    Jotenkin samalla myös ihanan jouluinen vaikutelma, kuin silta syksyn tunnelmista joulun herkkään kauneuteen. Ja mikä parasta, ovat takuulla kestävät. Ei nipistä halla eikä pakkanen toisin kun minun sitomaani kukkakranssia. 😉

    Syyskuun viimeisiä tunteja viedään. Illat pimenevät entisestään ja keli on lämpimien syyspäivien jälkeen tutun kolea ja harmaa. Pikkuisen haikeus meinaa vallata mieltä, mutta eiköhän sekin tässä korjaannu, kunhan lokakuun alkuun päästään ja alkukankeus hellittää. 😊

    Launtaiehtoota sinne sekä tunnelmallista alkavaa kuukautta Sinulle! 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaru <3
      Minulla oli ihana hetki, ihania hetkiä, ihana iltapäivä siellä syksyisessä metsässä. Minä niin nautin puolukkamättäistä, jäkäläoksista, jäkälistä, metsän tuoksusta.
      Tämänpäiväisissä kransseissa on todellakin aavistus joulusta; harmaata ja punaista, metsää. Ja nämä varmaa kestävät ja kulkevat tämän lyhyen matkan joulun odotukseen ja juhlaan.
      Palailen varmaan vielä sinne kannon päähän. Sinne jäi monia ideoita, ajatuksia, haaveita ja suunnitelmia. Käpyjä ja kelo-oksia, jäkälää.
      Onnea on oma metsä. Onnea on voimauttava ja hoitava luonto. <3

      Ihania syvenevän syksyn päiviä Sinulle. Lokakuulla on paljon ihania elämyksiä tarjottavanaan. Siihen on hyvä luottaa ja uskoa! <3

      Poista
  3. Ihania kransseja, tosi nättejä! Mukavaa sunnuntaita Sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle sanoistasi ja tervetuloa blogini lukijaksi! <3
      Ihanaa lokakuuta ja syksyisiä päiviä!

      Poista
  4. Todella kauniit syksyiset kranssit!
    Ihanaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Näistä tuli kyllä kivat, vähän erilaiset syyskranssit. <3
      Lokakuun iloa Sinullekin.

      Poista
  5. Heli s

    kirjoitit minulle kauniita sanoja kransseista ja niiden tekemisestä.
    Minä en ymmärrä, miksi en saanut siirrettyä sitä tänne niin kuin yleensä...

    Se on totta, että tehdessä taito kasvaa ja ideoita tulee lisää. Minustakin näistä kransseista tuli kivoja, persoonallisia. <3

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä myös niin kaunis kranssi, rosoinen, mutta samalla herkkä <3 Eipä olisi tullut itselle mieleen sitoa jäkälöityneistä kepeistä kokonaista kranssia. Välillä olen kyllä niitä lisukkeeksi lykännyt. Ihana idea taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika sanoistasi! 🤗
      Tämä oli kyllä kiva hoksaus siellä metsässä. Kovin hauraita nuo oksat olivat, mutta sainpa vaan ne kuosiin.

      Poista
    2. Kiitos Eerika sanoistasi! 🤗
      Tämä oli kyllä kiva hoksaus siellä metsässä. Kovin hauraita nuo oksat olivat, mutta sainpa vaan ne kuosiin.

      Poista
  7. Niin kaunis kranssi. En ole ennen nähnytkään vastaavaa. :)
    Onnellinen sinä, kun olet saanut viettää kiireettömän hetken. Kiireellinen elämän syke vaatii väliin niitä hitaita hetkiä. Sitten sitä taas jaksaa eteenpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Minäkään en muista nähneeni tällaista kranssia! 🤗

      Se on totta, että välillä täytyy ihan tietoisesti vetäytyä omaan tilaan ja rauhaan -niin kuin eilenkin. Nyt on akut latautuneet tulevan viikon hasteisiin! 🤗

      Poista