4. kesäkuuta 2015

Työporukan kanssa virkistäytymässä



Tänään meillä oli ns. tyhy- päivä ja suuntasimme kohti Kalajokea.
Jo lähtiessämme totesimme, että otetaan ilo ja voimaantuminen irti joka hetkestä.
Ei vaan niistä kohteista, minne olimme menossa.

Matkalla iloitsimme valkoisista tuomista, joita tuntui olevan "pilvin pimein". :)
Alkukesän vihreys puissa on pehmeämpää, kiehtovampaa, herkempää.
Lehmät käyskentelivät laitumilla ja voikukkapellot kukoistivat keltaisenaan.
Auton lämpömittari näytti 14 asteen lämpöä, mutta tuuli puhalteli aikalailla.

Olimme varanneet ensimmäisen audienssin Heikki Ulvin lasiateljeeseen, 
joka sijaitsee Kalajoen Plassilla.
 Siellä joen rannassa oli aivan huikea miljöö. 
Joen sinisyys  ja taivaan sini. 
Lokkien kirkuna ja ajatusten virran vapaus,
Siellä tuuli varmaan vei viimeiset työhuolet ja -paineet. :)





Ei ihme, että Ulvin töissä joki, vesi ja jää oli niin vahvasti esillä. 
Lasia on  yhdistettynä puuhun ja  luonnonmateriaaleihin. 
 On tiffanymenetelmää, sulatettua lasia, lasimaalausta sulaan sopuun sommiteltuna. 
Aivan mykistyttävän ihania töitä ja ihastuttava maisema
Suosittelen käymään siellä, jos olelle matkalla Kalajoen suunnalla. 



Kävimme myös entisen Santaholman sahan omistajan 
kartanon, Havulan pihalla. Se ei ollut vielä avoinna yleisölle. 
Pihapiirissä on kuulema kesällä kahvila Siiri ja myös kirppis.

~~~~~~~~~~

Työhyvinvointiin kuuluu arvatenkin hyvin syöminen, :)
Kiireetön lounashetki  paikallisen Mamma Leonessa  
ja hyvässä seurassa oli yksi päivän kohokohtia.

~~~~~~~~~~

Iltapäivän puolella poikkesimme vielä Antiikkikirppikselle, joka on vähän sivumpana keskustasta. 
Se on kesäisin muutamana päivänä viikossa auki ja tänään meille pyynnöstä.












Ihana paikka. Paikka, jonka esineet herättivät itsekullekin muistoja menneilta ajoilta 
-kodista, mummulasta, sukulaisten kodeista. Oli Arabiaa ja monia erilaisia astiastoja, maljakoita,
virkattuja sängynpeitteitä, ruokailuvälineitä, huonekaluja... 
Ihania kattauksia, kauniita kokonaisuuksia, esineitä, joihin sai koskea. 
Laatikoita ja kaappeja, jonne sai kurkistaa ja tehdä löytöjä. :)


Minun silmiini osui hetimiten Riihimäen Lasin "Pala" -maljakko, 
jossa näin jo ne pienten käsien poimimat pienet KUKKAkimput. 
Ne ihanat "nämä on sinulle mummu" -kukat, joissa ei aina ole vartta nimeksikään. 
Ostin maljakon muistoksi ja ilokseni tästä päivästä. 
Muistutukseksi siitä, että minulla on aivan huikean ihanat työkaverit, työystävät, 
joiden kanssa on mukava tehdä työtä.

~~~~~~~~~~~~

Kun tulin kotiin, tyttäreni oli jo aloittanut yläkerrassa oman huoneen siivouksen. 
Ihanista elämyksistä virkistyneenä ja voimaantuneena liityin "siivousrinkiin" . 
Siivosin yläkerran aulasta pesäkolon "paluumuuttajalle", 
joka tulee tänne kesätöihin ja  kesäksi kotiin asumaan. 

Pian ne hommat hoituu, kun alkuun pääsee. Pyykkikone jauhaa tuolla tuttua säveltänsä. 
Pyykkiä arvatenkin nuorison huoneesta löytyy. Jos nyt ei ihan likaista, niin puolipitoista ainakin pyykkikorin täytteeksi. ;)

Armas puolisoni on tulossa kotia työmatkalta. Vanhin lapsenlapsi soitti ja kysyi voisiko tulla jo lomalle. Lupasin, sillä minä olen huomenna kotona. Pitää vielä jotakin leipasta  lauantaina alkaviin ja sunnuntaina jatkuviin rippijuhliin! :)


Mukavaa loppuviikkoa!

-Kaisu-

Pst. Kuvat on kännykällä napsittuja, Vähän hailakoita, mutta tunnelma sen vahvempi! :)


10 kommenttia:

  1. Se tie tuonne Ulvin lasipaikkaan on niin viehättävä! Olen mennyt sitä myös talviaikaan, lähellä joulua, kun tien vieressä olevissa puutaloissa loistavat kynttilät ja lyhdyt. Niin ihanaa ja tunnelmallista, melkein kuin olisi jossakin "hienommassakin" paikassa, eikä tässä lähiseudulla! Markkina-aikaan se Plassi on myös kiva paikka; sinne miljööseen markkinat jotenkin passaavat tosi hyvin.

    Voikukat. Tänään ajattelin pyöräillessäni, että rikkaruohojako muka! Niin kirkkaankeltaisena tienvierustat, ihania pikkuaurinkoja! (Mekin tässä talossa alkuaikoina ostimme oikein voikukkaraudan, että aletaan kaivella ne töröttäjät irti maasta :) Vähän aikaa jaksettiin, mutta ei mitään järkeä. Nyt saavat iloisesti loistaa nurmikolla ja parempi niin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, voin vain kuvitella sen tienoon talvipuvussaan ja jouluisessa asussaan. Pitäisi oikein panna korvan taakse sellainen elämysmatkailu siellä vuoden lopulla! :)
      Kuulinkin, että siellä Plassissa on järjestetty pisimpään markkinoita kuin missään muualla Suomessa...

      Ja voikukat. Voi, kukat. Ihanan väriset. Niilläkin on tärkeä tehtävä tässä kesän tulon virstanpylväinä. Kun ne lentävät haituvina taivaan tuuleen, on niiden kesä ohi ja meidänkin kesästä osa. :)

      Kiva,Maria, kun löytyi tämäkin yhteinen tykkäämisen paikka, Kalajoen Plassi. <3

      Poista
    2. Milloinkahan ne markkinat on? :)

      Poista
    3. Tänä vuonna näyttäisi olevan ainakin syysmarkkinat 9-10. pv lokakuuta.

      http://www.kalajoki.fi/tapahtumat/kalajoen-perinteiset-markkinat-2015

      Poista
  2. Tuo maljakko on niin kaunis! Tuota pyykkiä riittää- rapaa ja hiekkaa...pikkulasten pyykkiä. Ihanaa juhlaa teille! T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhla syntyykin siitä, että saa ensin positiivisella stressillä panna asioita järjestykseen ja sitten saa huokaista. Maljakossa Tuomenoksat tuoksuttavat alkukesän juhlaa ja pyykin peseminen -tai kuivaaminen- on tänään helppoa ja juhlavaa, sillä ulkona paistaa aurinko ja tuulee oikeinkin navakasti. :)

      Poista
  3. minusta tuntui tätä lukiessa ihan kuin olisin päässyt mukaan! hyvin olit saanut tunnelmat vangittua. ja tuo yksi nukke! minulla oli samanlainen..ai että! kylläpä sykähdytti. Siiriin on monta kesää aiottu mennä. voisimmekin lähteä jollain kivalla :) naisporukalla kunhan se aukeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun pääsit mukaani tälle matkalle! <3 Se oli elämysmatkailua! Juuri semmoista aihepiiriä ja teemaa, jossa minun mieli virkkuu ja tulee levollinen olo.
      Minäkin olen haaveillut kivan :) naisporukan yhteistä juttua....Mietitäänpä tovi, muttei toista! :)

      Poista
  4. Oulusta on yksi huraus Kalajoelle. Täytynee taas kesällä mennä, kun niin mukavasti kerroit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa. Varma valinta mukavan matkan päässä.

      Poista