14. kesäkuuta 2015

Kärrynpyöräpuuhastelua mökillä

Oltiin pe-la yönseutu mökillä.
Oli kovin kylmää ja sateista,  mutta sää ei toki ollut este ulkona puuhastelulle. :)
Lämpimästi pukeutuneina kävimme juhannusta edeltävän viikonvaihteen viettoon,
joka painottui tällä erää vanhan aitan nurkilla touhuamiseen.

Viime kesänä hilasimme kärrynpyörät Tau(v)onpaikan pihapiiriin.  
Talven aikana kehittelin erinäisiä ajatuksia niiden käytöstä. 
Kerrattain kun jäin itsekseni mökille tiskikonetta 'vahtimaan ' , tuli sellainen haave ja mielikuva, 
joka saatiin tänä viikonloppuna toteutettua. :)





Nyt oli  tämän haaveen ja unelman toteuttamiseen aikaa. Sain timpurin mukaan naputtelemaan vanhoista harmaantuneista laudoista lavaa...


Mieheni kyllä sanoi, että minulla meinaa välillä mennä tunne ja kauneusasiat järjen edelle ja niiden toteuttamiseen tarvitaan tahtoa ja pitkämielistä ymmärtäjää!  <3   Suunnittelijan ja toteuttajan yhteistyö meni tälläkin kertaa kuitenkin hyvin yksiin ja olimme jälleen molemmat tyytyväisiä. 
Näistä kärryistä on iloa pitkään!


Mökki on aina antanut tilaa, rauhaa ja etäisyyttä arkeen. 
Täällä mökillä on  parasta juuri tämmöinen yhdessä puuhasteleminen ja kättentöiden tekeminen. Vähin erin saadaan kapisteltua joitain pieniä haaveita ja unelmia todeksi ja näkyväksi. Omin käsin tekeminen ja ideoiminen on terapeuttista niin henkisesti kuin fyysisesti 
ja lisäksi täydellistä vastapainoa palkkatyölle. Näissä kuvioissa parisuhdekin saa hyvää preppausta ja vahvistuu yhteisissä ponnisteluissa. <3

Tunteet mökin suhteen ovat kyllä vaihdelleet eri aikakausina. Sehän on aivan normaalia, kun elämäntilanteet vaihtuvat. Niistä mökin hankkimiseen liittyvistä ajatuksista voit lukea täältä,  klik . Reilu viisitoista vuotta sitten mökillä oli vesivahinko ja silloin meinasi loppua sinni kokonaan. Tuntui, että tämä on oikea työsiirtola tauvonpaikan sijaan. Päärakennukseen jäi vain hirsiseinät ja peltikatto entiselleen. Teimme totaaliremontin; remontin, johon emme olleet millään tavoin valmistautuneet. Sittemmin on arvatenkin ollut välillä haasteena eri-ikäisten lasten ja mökkeilyn yhteensovittaminen. Nyt on oma seesteinen aikansa.  :) Pikkupojat saadaan mukaan ja monta kertaa mukana on heidän kavereitaan. Perushoito ei enää vaadi niin paljon äitiä ja minäkin voin keskittyä omiin juttuihini. Nyt on aikaa, on muistoja. Uusi sukupolvi on kasvamassa ja mökkeilemässä. <3 

~~~~~~~~~~~~~~

Juuri kun olimme lähdössä kotiin 
aurinko armas alkoi paistamaan ja poikani oli napannnut muutaman aurinkoisen  kuvan! :)



Vanhoja asioita,
ajanpatinaa ja ruostetta,
muistoja menneiden sukupolvien työstä,
ajan kulusta,...


Siellä se koira vartoo meidän paluuta ja vahtii pihamaata.
Kohta on juhannus.
Kohta alkaa loma ja on aikaa enemmän olla näissä kuvioissa.
Jospa se ilma kuitenkin vielä lämpenee,,,

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joku kysäisi, kumpi vetää kärryjä, kumpi istuu kyydissä.
Minä sanoin, että minä vedän ja mieheni työntää niitä perästä.
Silla lailla 
-yhdessä ponnistelleen mennään etiäpäin....

~~Kaisu~~

8 kommenttia:

  1. Ihanasti kaikenlaista vanhaa olet laittanut esille. Vanhat tavarat ovat niin kauniita. Meillä on tuollainen vanha ruostunut maitotonkka. Siihen mun Mies tuo aina joulun alla kuusen oksia porraspieleen. Se on sellainen perinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea vanhaa on kasautunut aikojen saatossa! Kuuluvat tähän miljööseen ja sen tunnelmaan. Puhuvat omaa kieltänsä omalla koruttomalla olemuksellaan.... <3

      Poista
  2. Aivan huikea tuli tuosta kärrystä! Mukavia vanhoja astioita siellä esillä. Hyvät, mukavat muistot minulla teidän mökillä käynnistä vuosia sitten. Mukavia hetkiä sinne! -Ride-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos! Minäkin olen aivan mielissäni kärrystä.
      Ride, otetaanko uusiksi tänä kesänä tuo mökillä käynti?!

      Poista
  3. Oioioi mitä kuvia! Nuo tonkat ovat jopa puhuttelevia. Kivasti olet saanut tunnelman tuohon siippasi vasaralyöntiin! Meillä haetaan päälärillä maitoa lähitilalta. Lapset tykkää. Kaunista Kaisu!<3t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta tykkäyksestä! :) Minä niin tykkään tämmöisestä vanhanaikaisesta. <3 Meillä kotona oli maitohinkki aikanaan se astia, jolla tinkimaitoa naapurista haettiin. Ja yks on kaatohinkki nimeltään minun kerrallisen maidon haun jälkeen; 3 ltr kaatui matkalle! Oi aikoja lapsuuden! <3

      Poista
  4. Ihanat kärryt!Ja muutenkin kivannäköiistä teidän mökillä.. Nappasin nuo suolasenpiirakan ohjeet testiin:) Oletko keittänyt parsakaalta ja kukkakaalta ennen uuniin laittoa? Kiitos mukavasta blogista!:)
    t. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kauniista sanoistasi. <3 Mukava että olet tykännyt käydä Tauvonpaikassa ja olet jakanut näitä minulle tärkeitä asioita kanssani.
      Kukka-ja parsakaalit laitoin jäisinä piirakan päälle.:)
      Ihanaa keskikesän juhlaa Sinulle!

      Poista