20. maaliskuuta 2015

Omenapuun oksa kukkii

Meillä kukkii omenapuu.
Tai oikeammin omenapuun oksat. 


Pari viikkoa sitten oli lehdessä juttu, että on omenapuiden leikkaamisen aika.
Artikkelista hoksautettuna ja  innostuneena kävin huoltamassa omenapuitamme.
Ohjeen mukaan puun pitäisi olla niin harva, että karvalakin voi heittää läpi! 
Niinpä niitä oksia lähti melkoinen kasa. :)

Otin maljakkoon pari pikkuisen isompaa oksaa.¨
Minusta kun ne oli niin kauniita, nystyräisiä, muhkuraisia, mutkaisia.

Laitoin ne tuohon leivinuunin ja takan kulmaukseen
viimeisimpään kirppislöytöpurkkiin.


Siinä ne alkoivat puskea lehtisilmuja, jotka pian muuttuivat keväisen vaalean vihreiksi lehdiksi.
Muutama päivä sitten hoksasin, että oksat ovat täynnänsä  kukkien nuppuja.


Tänä aamuna sitten saimme ihastella ensimmäisiä hentoja, valkeita kukkia.



Minusta se oli ihme ja iloinen yllätys, 
sillä en ole ennen saanut  omenapuun oksia kukkavaiheeseen vietyä.

Ja ne kukat ovat ihania.
Hentoja, herkkiä, valkeita.
Niitä tekee mieli katsoa pitkään,
Kuin ei ennen olisi omenapuun kukkia nähnyt.

On tämä minusta niin ihana keväinen juttu ja  onnistunut hyötäminen. :)
Toivottavasti omenapuu ei tykännyt huonoa siitä harventamisesta.
Niitä kukkia tässä jännätään ja odotellaan puhkeavaksi sitten kesäkuun alussa.

~~~~~~~~~~~

Ihanaa viikonloppua näiden keväisten ajatusten myötä teille kaikille!

~~Kaisu~~

8 kommenttia:

  1. Hienot, hennot kukat
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! <3 Näissä kukissa on kaikki kaunis läsnä; herkkyys, kauneus, valkoisen puhutteleva väri ja enne kevään ja kesän ilosta! Aurinkopäiviä sinulle.

      Poista
  2. Aivan ihania ovat kukkivat omppuoksat. Niitä pihallekkin odotellessa! -Ride-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, näissä kukissa on jotain kiehtovan kaunista ja herkkää. Ja sitten omenapuussa kun niitä on kasapäin! <3

      Poista
  3. Kukkispa meidänkin omppupuut tällä tavalla, kun kevät koittaa. Eivät nimittäin ole vielä kertaakaan kukkineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sinäkin pääset omista omenapuun kukista nauttimaan. Kaikella on aikansa,sanotaan! <3

      Poista
  4. Oioi, miten herkän kauniita omenankukkia. Ne tuovat ihanan tuulahduksen tulevasta lämmöstä<3 Olen itsekin joskus onnistunut saamaan kukinnot omenapuun ja mustikanvarpujen oksiin, mutta tänä keväänä täytyy odotella, että luonnossa tapahtuu:)
    Suloista sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Oksien hyötäminen on todellakin sellaista ennakkoiloa tulevasta ihanuudesta. Sellaista kevään tekoa talven kylmyyteen ja kevään tulon odottamiseen väsyneenä. Förskåttia! <3

    VastaaPoista