11. tammikuuta 2015

Ristiäisissä

Tänään vietimme kodin juhlahetkeä,
nuoren perheen ensimmäisen lapsen, 
pienen pojan kastejuhlaa.

Kokoonnuimme miniäni kotiväen kauniissa uudessa kodissa,
jossa meitä oli koolla neljästä sukupolvesta.

Pappi puhui  nuorille vanhemmille
kauniisti ja lämpimästi vauvasta,
rakkauden ja  elämän lahjasta. 
Hän puhui vastuusta mitä lapsen hoitaminen tuo tullessaan, 
mutta ennen kaikkea ilosta, mitä lapsi antaa. 
Vanhempien rakkaus ja rakastava koti on parasta mitä lapselle voi antaa. 
Turvallisessa ilmapiirissä lapsen on hyvä kasvaa ja varttua.

Oikein herkistävää oli kuunnella noita papin sanoja, 
jotka kuin kertausharjoituksena minun, äidin, mummun korviin soljuivat. 
Isovanhemmilla ja isoisovanhemmillakin 
on tärkeä tehtävä tämän perheen rinnalla. 
Yhdessä me jaamme ilot ja puolitamme surut. 
Yhdessä sukupolvien sydänten ketjussa;
nuoret vanhempien ilona,
vanhat nuorien tukena. <3


Pieni oli puettu äitinsä kastemekkoon 
ja isän mummun tekemä juhlaliina oli kastepöydässä.
Näin lapsen äidin ja isän kastejuhlat 
olivat mukana tässä hetkessä konkreettisina muistoina.



<3 Eeli Aksel <3


On suloista antautua
pienen käden viettelykseen,
antaa sormensa hennon 
lehden käperrykseen.
Se vie koko käden,
vie koko sydämen,
ei palauta. 
 -Maila Jyrinki-


<3  <3  <3

Pikkuinen poika on tuonut mummulaankin niin paljon iloa tullessaan;
iloa pienillä hymyillään,
hellyttävän pienillä haparoivilla käsillään,
pikkuruisilla varpaillaan
ja vauvantuoksullaan.
.
Pieni pojan myötä on taas ihmetelty,
miten täydellinen pieni lapsi onkaan,
miten pienestä elämä alkaa.

<3  <3  <3


Tällaisissa iloisissa, onnellisissa tunnelmissa tänä iltana kirjoitteli

Kaisu -mummu





4 kommenttia:

  1. Onnea Mummulle! Ristiäiset ovat aina niin herkät. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Ristiäiset on todella tunteellinen hetki. Siinä kertautuu niin monenmoiset omat menneet juhlatuntemiset ja äitin tunteet, ilo nuorten onnesta ja siitä suvun pienimmäisestä. <3

      Poista
  2. ♥♥♥ Ihana postaus. Ja niin kauniisti kirjoitettu, taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos!
      Pienen pojan juhla oli niin kaunis, herkkä, koskettava.
      Koin vahvasti lämpimän tunnelman, papin sanat ja sen, että " monta rakasta kättä lähellä oli juuri".<3

      Poista