Leivinuunin lämmössä

Hui! Hytisyttää. 

Tänään oli kyllä vilpoinen syyspäivä; oikea merikaupunkilaisten perinteinen markkinasää. Kotia tullessani totesin haaveeni puutarhan syystöistä varisevan lehtien tavoin maahan ja hautautuvan sinne. Ei kerrassaan inspiroinut kukkapenkkien siivoaminen tai haravointi, kun vettä vihmoi ja tuulikin oli mitä melkoinen.

Sisälläkin tuntui niin kolean kylmältä, että oitis suuntasin kulkuni puuliiteriin ja kiitin mielessäni miestäni ahkeruudesta ja kunnioitettavasta määrästä koivupuuta, jota on pinoissa takan ja leivinuunin lämmitykseen. Kieltämättä nuo puukasat eivät ole tuossa tontin rajalla sitä kauneinta katseltavaa, mutta tänään  ajatus niiden tuomasta lämmöstä lämmitti mieltäni. <3

Kodin suloisessa rauhassa ja yksin olon ilossa sytytin leivinuuniin tulen. Kuivan tuohenkäppyrän avulla puut alkoivat ilman turhia taisteluita palamaan. Pian palavan koivupuun tuoksu ja kotoinen lämpö alkoivat virrata kotiin...  .

Nämä hetket ovat aina kesän jälkeen niitä pieniä arjen kohokohtia. Tulen liekki puhuttelee omalla roihuvalla kielellään ja  suloinen lämpö leviää huoneesiin. Syksyllä on niin ihanaa viipyillä tulen ja kynttilöiden äärellä. Näissä hetkissä kiire lakkaa. Pysähtyneisyyden tunne on syksyn tarjoama lahja meille! On ihana katsoa ikkunasta, kun puun oksat viuhtovat edestakaisin ja ilmassa leijuu keltaiset lehdet. Syksy kietoo meidät vällyihin ja upottaa jalkamme pörröisiin sukkasiin. Syksy on ihanaa aikaa!

Leivinuunin lämpöön on ihana istahtaa. Ostin pari kerää villalankaa ja pitkästä, pitkästä aikaa kaivoin sukkapuikot esille. Päätin tehdä entisvanhaisen kaulurin itselleni. Moneen vuoteen en ole kutonut, mutta sieltä se taito vaan löytyy ja vertyy. Aivan huippu juttu! Käsityöt sopivat niin hyvin syksyyn ja syksyn tunnelmaan,,,

 Lehdet jatkavat matkaansa tuolla ulkona kylmässä. 

Välillä pysähtyvät ilahduttamaan väreillään ja luonnon asetelmilla. 

Josko huomenna on ulkoilman ja karaisun vuoro? :)

arvuuttelee Kaisu