Talvinen maisema

Luonto oli pukeutunut juhlapukuunsa viime viikonloppuna.

Kaikkialla oli niin kaunista, valkoista, puhdasta.

Lumi oli kuorruttanut lapsuuteni kotimaiseman ja muistojeni paikoilla oli lumihuntu yllään.

Äiti oli laittanut rakkaasti lyhdyn palamaan tiehaaraan tuikuttamaan valoa,
kuin majakaksi kotisatamaan.<3

Lähinaapuri on nykyään tyhjillään talvisaikaan,

mutta tutut rakennukset pilkistivät sieltä peltosarkojen päästä,

lumipuiden katveesta.

Oli aamuinen sininen hetki.

Täydellinen kauneus ja muistojen palo ympäröi minut.

Näillä pelloilla olen hiihdellyt ja kestohangilla juoksennellut.

Ajatukset suihkivat lapsuuden talvisiin puuhiin,

potkukelkkailuun, lumihankeen tehtyihin kotileikkeihin, 

karhunrinkiin, lumiukkoihin ja -akkoihin.

Kotipihan puut nuokkuivat lumen alla jo perjantaina saapuessamme.

Yöllä satoi lunta lumitöiksi asti ja 

uusi lumi houkutteli ulos katselemaan ja kuulostelemaan talvista luontoa.

Katselin Kotipuroa, kotiani ja kotipihaani eri kulmilta.

Kävin kävelemässä talvista raittia pitkin kirkolle päin.

Tämän tien reunat ovat tuttua tutumpia,

sillä tästä kuljin aikanaan hakemaan maitoa läheisestä maatalosta.

Muutaman kerran maitopääläri kaatui liukkaalla kelillä

ja joskus pelottikin, sillä silloin ei katuvaloja vielä ollut.

Tänä aamuna tiellä oli paljon lunta

ja jouduin oikein tarpomaan lumen seassa.

Ilokseni kuulin jossain vaiheessa tutun aura-auton äänen

ja näin miten lumi lensi aurasta kaarella kuin ennen vanhaan ojan penkalle

ja tienhaarassa piti tehdä lumityöt uudelleen.

Puustellinmäki.

Minun mäkeni.

Nyt aikuisen silmin katsottuna melko tasainen tienoo. ;)

Siitä laskin lapsena mäkeä suksilla, pulkalla. muovipussilla ja 

pahvilla.

Sieltä näkyi koti ja kodin valot. 

Siellä ne pilkoittivat viikonloppunakin kutsuvasti.

Kuura oli kaunistanut joka sopen,

kaikki pinnat.

Pyykkinarut olivat kuin paksut lumiköydet.

Lintulauta oli saanut lumimyssyn ja talipallon ympärille oli muovautunut lumilintu.

Olin kotona.

 Lapsuuden maisemissa,

joka oli tällä kertaa kuin talven ihmemaa.

Isänpäivän aatto,

isän ikävä,

mieheni tädin hautajaiset.

Maiseman yllä lepäsi yhtäaikaa kiitollisuus olleesta,

mutta myös kaipaus ja luopumisen kipu.

Ja päällimmäisenä ilo, että kotona on vielä äiti.

Että on paikka,  mihin voi palata.

<3

Vanha kaktus kukkii

Minä olen ollut innoissani ja iloissani täällä.

Vanha kaktus on alkanut kukkia.

Olen ihastellut noita kukintoja puolelta ja toiselta.

Miten pienistä kaunista yksityiskohdista se koostuukaan!

Ja tämä punaisen sävy on tosi kaunis.

On ollut mielenkiintoista seurata tämän roskalavalta pelastamani kaktuksen vaiheita

ja sitä sisäistä kasvunvoimaa, mikä kaktuksissa piilee.

’Kierrätyskaktus’ oli alussa tosi kuiva ja ränsistynyt, suorastaan ruma.

Vähitellen väri muuttui ruskeansävystä vihreään ja lehdet tanakoituivat. 

Kukinta on ihana palkkio sinänsä aika vaatimattoman kukan vaalimisesta.

Kannatti antaa kaktukselle aikaa, lämpöä ja huolenpitoa!

Kukista on kyllä paljon iloa  ja väriä. 

Olen vähitellen oppinut, että ei niitä auta kovin paljoa hoitaa.

Silloin tällöin vettä nakata, niin eivät ainakaan veden paljouteen kuole.

Kukkapöydällä on myös nuppuvaiheessa pari vuotta sitten saamani kaktus

jonka tarinan voit lukea täältä,  vaaleanpunainen kaktus 

Isänpäiväviikonloppua  kohti mennään.

Mottona on, että vähemmän aineellisia lahjoja,

enemmän hellyyttä, haleja ja herkkuja.

"Pienten" lahja, varvashieronta -lahjakortti on ollut  vuodesta toiseen yksi isän lempparilahja,

jonka iskä varmaan tänäkin vuonna  saa. <3

Isänpäivävalmistelujen ohella valmistaudumme täällä mieheni tädin hautajaisiin.

Elämän ilot ja surut kietoutuvat toistensa lomiin.

Kaiken yllä väräjää kiitollisuus toisistamme ja yhteisestä matkasta! <3