3. marraskuuta 2019

Säilytyspaikka sähköhammasharjan päille


Minua on jo pitkään haastanut vessan löydällä pyörineet sähköhammasharjanpäät,
joille ei ole ollut toimivaa säilytyspaikkaa.

Mutta hiljaa tuli hyvä tässäkin asiassa ja 
nyt homma on hoidossa! 


Katselin netistä säilyttämiseen tarkoitettuja tuotteita, 
mutta ne vähäiset vaihtoehdot eivät tuntuneet omilta.


Löysin Halpahallista Martinexin posliiniastian, jossa on musta puinen kansi.
Sen tekstikin sopi minusta hyvin tilanteeseen;
 että voisi nauttia hammaspesun hetkestä ja niistä väliajoista.
Työstimme  mieheni kanssa tästä astiasta säilytyspaikan harjoille.

~~~~

Kun ja jos alat tekemään samanmoista säilytyskippoa,
kannattaa kiinittää kansi puristimella esim. pöydän päällä olevaan levynpalaseen ja pöytään.
Ennen kuin alat poraamaan reikiä, mito paikat ja laita kannen päälle maalarinteippiä
niin pora ei revi reiän reunoja rumaksi.

Ajattelin, että nuo harjapäät olisivat menneet tuonne kippoon harjaosan tyveä myöten,
mutta meillä ei ollut riittävän isoa poranterää saapusalla.
Nämä reiät tehtiin 12 millisellä  terällä ja ovat napakan kokoiset harjoille.
Laitoin noihin harjoihin permanent-tussilla värikoodit näkyviin, 
sillä harjojen värirenkaat upposivat reiän sisään.



Pitkään olin miettinyt 
josko olisin päällystäyt  vaikkapa pienen Pringles-purkin 
 harmaalla paperilla/kankaalla ja kontaktoinut /lakannut pinnan.
Kirkkaaseen muovikanteen olisimme tehneet  sitten reiät harjapäille.

Mutta tämä oli monta kertaa parempi  ja tyylikkäämpi aihio.
Tykkään tästä!


Voitin Marian huoneessa -blogin arpajaisista 
kauniin huoneentaulun,
jossa lukee kauniilla pistoilla ommeltuna:

Pienissä asioissa on hyvän mielen salaisuus

Sanat, jotka sopivat tähänkin postaukseen!
Pienestä yhteisestä askartelusta ja kivasta lopputuloksesta tuli 
kosolti iloa arkeen.
Ei sen aina niin suurta tarvitse olla mistä saa hyvän mielen ja iloa päivään. 

<3

Marraskuun ensimmäisen viikon iloa
ja kynttilöiden tuiketta päiviisi!

-Kaisu-






1. marraskuuta 2019

Pyhäinpäivän runoja


Muistokynttilät tuovat lempeää valoa pimeyteen ja harmauteen.
Hiljaisuus hoitaa ja puhuttelee.

Runojen säkeet,
sanoihin kiteytetyt kipeän kaipauksen ja lämpimien muistojen ajatukset tuovat 
lohtua ja toivon  sekä kiitollisuuden näköaloja
tänä pyhäinpäivänäkin.


Antton  -poikamme <3 1987
Greta -mummu <3 1988
Toivo -pappa <3 1989

Kolme syvän surun vuotta.

Kun on muutaman kerran käynyt läpi
surutyön omasta elämästään -

luopunut luovuttanut
miettinyt kaiken valmiiksi hautakukkia
....muistovärssyjä myöten-

alkaa oppia jotain elämästä
taistelee jokaisesta päivästä
suutelee kukkaanpuhkeavan 
rikkaruohonkin polullaan
iloitsee variksen laulusta
harmaseen syysaamun tihkuun
 herättävästä
opettelee tankaten
elämän ABD-kirjaa
kuin seitsemän veljestä.

Alan tuntea aan.
Aa niin kuin aamu.
Aa niin kuin aurinko.

-Maaria Leinonen-


Isä  <3 2012

Se, joka on lähtenyt kauas
on kaikkein lähimpänä.
Se, jonka ääni on hiljaisuutta,
puhuu meidän äänemme läpi.
Ja niin sanamme vaikenevat,
ja me kuuntelemme.
Miten voisi olla poissa se,
jonka kaipaus kantaa keskellemme
vahvoilla käsivarsillaan?
Me asetumme hänen ympärilleen,
ei ole tärkeää, mitä me sanomme,
vaan se, mitä hän kertoo meille,
koko matkan pituudelta.

-Niilo Rauhala-


On ihminen aivan kuin ruoho vaan,
sen korsi on hauras ja hento.

Ei kestää voi täällä vahvinkaan.
Ei monesti aavista kulkija maan:
"On kulkuni tähden lento."


Suru, jolla on nimi

Sinun lähtemisesi jälkeen
tuli pitkä hiljaisuus
niin kuin tulee aina 
kun joku läheinen muuttaa pois.

Minä kuljin varovasti
jokaisen huoneen
enkä löytänyt käsille
mitään tehtävää
sillä tyhjissä huoneissa
oli aika pysähtynyt.

Kuljin kaikki polut,
joilla oli leikitty.
Mutta polku oli tyhjä.
Askeleeni harhailivat
päämäärää vailla.

Tänä päivänä
surulle on jo nimi.
Olen kulkenut oman polkuni,
olen löytänyt uudelleen 
kukat ja kivet.
Olen löytänyt valon,
jossa kaipaus elää:
 "Ei lapsi ole kuollut,
hän nukkuu."

-Teuvo Aho-


"Täällä on kuin kukkasella
aika lyhyt meillä..."

En raskinut katkoa laventelin varsia pois,
vaan jätin ne talven törröttäjiksi,
muistoksi menneestä kesästä,
sinisistä kukinnoista,
sinisistä  tuikkivista silmistä.

Asettelin havunoksat kukan juurelle,
suojaksi talven kylmää vasten,
hellästi.
Siinä toivossa, 
että keväällä mullasta nousee uusi elämä. 

Hautaa laitellessani 
 ylitseni lensi useita joutsenparvia.

"Minäkin parvessa lintujen lauloin kesän lyhyen,
minäkin yhteisin sydämin
metsää ja taivasta rakastin."


Lapsen laulu äidille

Äiti, minun täytyy jatkaa,
joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä, missä toisiansa
aallot vievät  tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla,
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.

Äiti, katso, kuinka kasvan!
Kuule, kuinka kohisen!
Minkä kasvoin viime vuonna,
tänään kasvan ohi sen.

Avara on taivaan syli,
tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä.
Siinä olen minäkin.
-A-M Kaskinen-


Aika oli se,
joka paransi haavat,
niin kauan kyyneleet vuotaa saivat.
Ne kuivuivat myöhemmin itsestään
ja vaihtuivat hiljaiseen ikävään.

<3

Näiden runojen myötä 
rauhaisaa pyhäinpäivää Sinulle!