4. syyskuuta 2016

Aivan puolukassa

Syyskuun parhautta on puolukka-aika ja kauniit puolukka-, kanerva- ja jäkälämaastot.
 Puolukoiden poimiminen on mukavaa
-minusta paljon mukavampaa kuin mustikoiden kerääminen.
Tänä viikonloppuna ahkeroimmekin oikein olan takaa marjoja talven varaksi
-ja taitaa niitä riittää toiseksi talveksikin.


Perjantai-iltana riipasimme mieheni kanssa kahdestaan 30 litran saavin täyteen
ja hyvästä, helppokulkuisesta marikosta innostuneina kutsuimme lauantaina 
pari poikaamme lastenlasten kanssa mukaamme marjaretkelle.
Ilma oli lämmin, kuuma suorastaan.
Tuuli lempeästi ja meren kohina kantautui metsän takaa.
Oli aivan täydellinen retkipäivä.
Marjoja oli niin paljon, että kaikki mahdolliset isommat astiat otettiin mökiltä käyttöön. :)
"Eihän niitä toki metsään voi jättää" taisi olla päivän fiilis! 



Pienimmäinen istui välillä kannon päässä, noukki pinsettiotteella puolukoita suuhunsa
ja ihmetteli varmaan tätä touhua.
Meidän nuorimmainen osoittautui isojen veljien seurassa oikeaksi marjasieppariksi! ;)
Aikansa lapset kulkivat kuppien ja poimureiden kanssa ja sitten oli leikin vuoro.

Niinkuin silloin ennen kun perheellä menimme marjastamaan.
Tein muistojen aikamatkoja niihin syksyisiin vuosiin ja päiviin.

Pienen iänmukaisen tavoitteen keräsivät ja sitten oli majan rakentamisen vuoro.
Useana vuonna kävimme samalla paikalla,
jossa risumaja aina odotti ja rakentaminen edistyi vuosittain kappaleen matkaa.

Oltiin oltu iskän kanssa reippaita,
viety lapset metsään.
Poimittu, perkattu ja  talvella muisteltu marjareissuja.
 Oli oltu yhdessä ja touhuttu yhteisen hyvän eteen. <3
Joillekin lapsistamme marjastaminen on jäänyt mieluisaksi kodin perinöksi,
toisia se ei kiinnosta.
Joku toteaa huumorin pilke silmäkulmassa
 marjastaneensa lapsuudessaan oman kiintiönsä.
Näin se menee.
Lähdöt on kuitenkin samat. <3

Yksi marjaretken huippuhetki on aina eväiden syönti.
Eväät ovat lapsista parasta ja ne maistuvat ulkona touhuamisen lomassa.
Niin eilenkin.<3

~~~~~~~~~~~~~~


160 litraa oli melkoinen satsi perkata.
Onneksi puolukat olivat kuivia
niin puhdistaminen sujui kätevästi ja sutjakasti imurilla.
Osa marjoista purkitettiin jo pakasteeseen,
osa odottaa huomista survomista ja säilömistä.
On superfoodia kerrakseen jemmassa. :)


Puolukkakiisseli ja vispipuuro tuli hetimiten keitettyä
ja itse nautin lasillisen puolukkamaitoa.
Se on niin hyvää.
~~~~~~~~
Eilinen oli huippu puolukka- ja retkipäivä, 
vaikkakin illalla näin jo punaista siitä marjasouvista.
Unta ei tarvinnut houkuttaa.

Onneksi tänään on ollut sunnuntai täynnä kiireettömyyttä.
Huomenna joku aikoi vielä mennä mättääseen.
Minä aloitan huomenissa mökillä betonitöitä, kun sää vielä sallii sen.

Ihania syyskuisia päiviä Sinulle
ja
mukavaa alkavaa viikkoa!

-Kaisu




2. syyskuuta 2016

Kaikkien kehuma omenapiirakka

Perjantai.
Omenapiirakkapäivä.


Leipaisin helpon ja nopean herkun reseptillä,
jota tyttäreni ruukaa käyttää.
Kaikkien kehuma omenapiirakka.

Tein viimeksi gluteenittoman version,
jolloin laitoin Semperin jauhoja puoli desiä enemmän kuin ohjeessa.
Siitä tulee tosi pehmeä ja maistuvainen.

~~~~

Taidan viedä tämän tyttövauvan perheeseen,
 kun käymme pientä ovelta kurkkaamassa.
 Meillä sanotaan tällaisia leivontalahjoja rotinoiksi.
Se on ihana tapa, jota kannattaa vaalia.

Aurinko paistaa.
Puolukkamättäät odottavat.
Kyllä syyskuussakin on ihanaa!

Viikonlopun iloa!

-Kaisu-