7. lokakuuta 2022

Kuistin syksy








Pikaiset perjantain terveiseni ja muistiinmerkinnät tänne!
Tänään oli vihdoinkin syysistutusteni aika.
Poika avitti minua ruukkujen kantamisessa ja 
siivosi kuistin.
Yhdessä saimme laitettua kuistin seutuun syystunnelmaa.

Maalasin koiranputkia valkealla spraymaalilla ja 
asettelin kukintoja kanervien keskelle.

Ne ovat mukavan näköisiä kesän muistoja ja 
pikkuisen erilaisempia lisukkeita asetelmassa.
Talventörröttäjiksi kutsutut ovat nyt syksyni kaunistajia.








Kohta Hän tulee työreissulta
ja ehkäpä menemme yhdessä pihahommiin.
Olisi kiva saada piha siihen kuntoon,
että talvikin saa ajallaan sitten tulla.




Kaikkea kaunista lokakuiseen viikonloppuusi.
Lepoa ja iloa,
yhdessäoloa! 








 

3 kommenttia: