18. heinäkuuta 2014

Saunan lämmössä ja syleilyssä

Minä en ole ollut oikein saunaihminen, mutta tämä vaaleanpunainen saunavanhus on saanut minut aikojen saatossa pehmitettyä ja lempeydellä omakseen otettua. Tämän pihasaunan syleilyssä mieli lepää, ruumis rentoutuu ja tulee niin leppoisen huoleton olo.


Sauna on perimätiedon mukaan 1940-luvun lopulla talon isännän tähän paikalle työstämä puhdistautumispaikka. Aluksi tämä on ollut savusauna, josta muistona on  savuinen tuoksun ja seinien tummuus. Tullessamme pihapiiriin maalasimme saunan ja uusimme katon. Kymmenisen vuotta sitten teimme hellävaraisen remontin, jolloin uusimme lattian ja lauteet sekä eteisen penkit.


Vanha kiuas oli kyläsepän tekemä 
ja sen mallin mukaan teetimme uuden kiukaan, 
jonka löyly on sanonnan mukaan "kuin lehmän henkäys"!


Osansa saunan ihanuuteen luo muuripata, jossa lämmitetään vettä; 
siitä nousee ihana höyry ja kosteus löylyjen lomaan.


Ihanat, kukkaiset emalivadit tuovat tuulahduksen menneistä saunojista.


Sinkkivadit kestävät sukupolvelta toiselle.


Verhot ompelin kerrattain Jyskin pöytäliinasta.
 Jotenkin vaan näiden verhojen kuuluu olla punaruutuiset.
Öljylamput luovat tunnelmaa.


Pyyhkeitä varten on vanhat ripustussijat.


Lämpöinen löyly on mökkisaunan...



Pihasaunavanhus on tarjonnut kylyn lämmön talonväen lisäksi monille vieraille.



 Ajanpatina näkyy hirsissä, jotka ovat jo kovasti painuneet maahan. 
Hirsiseinät ovat nähneet hikikarpaloiden lisäksi onnen ja surunkin kyyneleitä.
Vanha hirsikehikko sulkee visusti sisäänsä lukuisat elämäntarinat iloineen ja murheineen,


Tämän saunan kurkihirren alla on myös hikoillut sulho, 
joka parituntisen saunomisen päätteeksi  on saanut  pyydettyä
 isältä tyttären kättä. <3


Sauna on täällä niin kuin kaikkialla muuallakin ihmisten syvällisen kohtaamisen paikka. 
Se on ollut myös entisaikojen naisten pyykkitupa. 
Pyykkipulikka ja -lauta muistuttavat menneiden sukupolvien raskaasta pyykkisavotasta!



 Sauna kylpee ilta-auringossa ja odottaa uusia saunavieraita.


Saunatonttu huokaisee tiilen päällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti