Syyslomien aika on koittanut.
Ensimmäiset lomalaiset ovat tulleet ja menneet.
Muutaman päivän ajan oli mummulassa
suloisessa sopusoinnussa
pienten askelten tepsutusta,
lelujen levittämistä ja keräämistä,
yksin ja yhdessä leikkimistä,
mukavan seesteisiä hetkiä ja tahtoiän mukana tuomia tupsahduksia,
sisätouhuja ja ulkoretkiä,
ruokahetkiä, joissa oli lemppariruokaa
tai ruokailuja, jolloin eväs ei ollut suunmyötäistä.
Sitä elämänmakuista talostelua,
mitä elämä parhaimmillaan ja arkisimmillaan lasten kanssa voi olla.
He laskeutuivat hetkeksi lepuuttamaan siipiään tänne
ja lähtivät äsken omaan tuttuun arkeensa lomapäivien muistojen kanssa.
Viikonloppuun kuului myös isoserkusten tapaaminen
ja yhteisten serkkuloissa vietettyjen aikojen muisteleminen.
Pikkuserkut tutustelivat toisiinsa ja nuoret äidit puuhastelivat jälkikasvunsa kanssa.
Minä katselin täältä vanhemman sukupolven vinkkelistä.
Iloitsin heidän muisteluistaan
sekä heidän halusta nähdä toisiaan ja jakaa lapsiperhearkea yhdessä.
Tuuli on riisunut jo koivujen lehdet
ja niitä juoksee pihalla tuulenpuuskien siivittämänä.
Kuistilta ihailin taivaan sinisyyttä, kuusien ikivihreää ja
syksyn viimeisimpänä väriloistoaan kantavan vaahteran väriloistoa
sekä kauniita ruskapensaita.
Nuo ruukuttamani kuunliljat ovat tuoneet paljon iloa.
Ennen olen kaivanut juuripaakut multaan talvehtimaan,
mutta nyt kumosin ne ruukuista maahan pihan perälle.
Päälle voi laittaa lehtiä, jos tulee haravoitua.
Perennapenkistä on jo katkottu paljon kukanvarsia
ja osa jää talventörröttäjiksi.
Mies pesaisi painepesurilla kukkaruukut varastoon
Ehkäpä ruoho pitää leikata vielä kerran,
mutta sittenpä se kesä 2025 olikin siinä
ja ns. purkissa.
💫
Eilen oli niin kaunis aurinkoinen syyspäivä,
että päätin käydä hyötyliikkumassa ulkona rattaissa nukkuvan vauvan kanssa.
Kävimme laittamassa haudan syysasuun.
Näissä päivissä, kun lapsia ja jälkikasvua on paikalla,
nousee välillä sydämessä äidin ikävä.
Haudalla elämän lyhyys,
kaiken kauniin ohikiitävyys
ja elämän yllätyksellisyys puhuttelevat.
Elämä on kuin kukkanen,
ohikiitävä kukoistus keväästä syksyyn
-välillä ei sitäkään.
Näihin tyttärien lomapäiviin sattui sopivasti myös tyttöjen päivä.
Niitä eri-ikäisiä äiti- tyttö -suhteita olikin sitten useampi saman kurkihirren alla:
iloa toisistamme, perheistä ja elämästä,
joka jatkuu sukupolvien sydänten ketjussa.
Luin eilen Instassa Maaren Kallion koskettavan kirjoituksen "On yhä hyvyyttä".
"On epätoivoa, mutta koko ajan on myös toivoa.
On ihmisyyttä, on yhä hyvyyttä."
💫
Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja kaunista.
Saamme elää päivämme
volyymilla "kuin viimeistä päivää" tästä päivästä nauttien.
Huoliuutisten ja huolten siivittämän elämän keskellä on tärkeä muistaa
pysähtyä välillä ynnäämään,
mikä tänään on hyvää ja minua ilahduttavaa,
elämääni kannattelevaa.
Syksyn värikkyyttä ja herkk nähdä hyvyys!
Mitä muuten se Kallion kirjoittama hyvyys on sinulle?
