Siiponjoen luontopolulla

Joskus on vaan hyvä lähteä,

ottaa omaa aikaa ja irrota hetkeksi arjesta. 

Ja mikä parasta, 

että sen voi tehdä omien tyttärien kanssa.

Reissua voi kutsua äiti ja tytöt-reissuksi

 tai naisten viikonlopuksi.

Tai sehän tässä on ihanaa,  

että iän myötä

 ja tyttärien äitiyden myötä 

äiti-tytär -suhteeseen on tullut aimo annos ystävyyttä.

Ihan ystävysten reissultakin tämä kaikki tuntui. 

Pari yötä äitienpäiväviikonloppuna

voi kuulostaa hullulle ajoitukselle,

mutta tämähän oli hyvin suunniteltu juttu:

kerkesimme olla lomasella 

ja ennätimme vielä juhlimaan koteihimme. 

Siiponjoen luontopolku löytyy Kalajoelta

ja kiersimme sen pisimmän reitin eli 20 km taipaleen,

jossa on hiekkaista polkua, pitkospuita ja kivikkoa. 

Polku kulkee pitkin mäntymetsää ja suojärvien lomitse. 

Reitin voi patikoida tai ajaa maastopyörällä. 

 

Luonto oli heräilemässä. 

Linnut lauloivat ja perhosten lento ilahdutti kulkijaa, 

muurahaiset raahasivat ahkerina korsiaan 

ja pörriäisiä lensi lämpimässä kevätpäivässä. 

Sammakkokin tuli vastaan polulla 

säikäyttäen ajatuksissaan patikoivan tyttäreni. 

Luonnon rauha ja karikkeen tuoksu 

sekä ihana keväinen lämpö maadoittivat lempeällä tavalla mieltä. 

Välillä tuntui hyvälle taivaltaa hiljaa omissa aatoksissa,

mutta matkalla heräsi mieleen myös paljon muistoja 

ja asioita, joita oli mukava yhdessä verestää. 

Olen kerran aikaisemminkin kiertänyt tämän polun.

jota oli nyt kunnostettu.

Tauonpaikkoja laavuineen, tulisijoineen ja vessoineen 

on mukavasti matkan varrella. 

Luontopolulla on kylttejä ja tiedotteita 

mm.lintujen pesimäpaikoista, vanhoista puista ja lähteestä. 

Joku oli askarrellut patikoinnin lomassa kivan tilateoksen luonnonmateriaaleista. 

Luonto voimauttaa sekä innoittaa, 

 herättää luovuutta. 

Puolivälin "krouvissa" makkaratulia odotellessa 

heittäydyin penkille selälleen 

ja katselin ikikuusten latvoja taivaan sineä vasten. 

Tuntui niin hyvälle olla siinä joen veden pauhussa,

hennon vihreiden koivujen tuntumassa 

ja ennen kaikkea omien tyttöjen kanssa. 

Matkan varrella tuli mieleen, 

että ei ikinä tiennyt minkälainen maisema tai polkupohja sieltä avautui 

ja kuitenkin oli jaksettava mennä eteenpäin.

Ja niinhän se menee elämässäkin,

että emme tiedä huomisesta minnepäin se kaartuu 

ja mitä se tuo tullessaan. 

Luottamus siihen, 

että yhdessä pärjäämme, jaksamme,

kantoi luontopolulla ja se kantaa arkielämässäkin. 

Iloa, huumoria, hyviä juttuja, 

sattumuksia ja omien rajojen kokeiluja sekä heittäytymistä. 

Se oli päivän parhautta 

ja sitä saisi olla toki enemmän ihan perusarjessakin! 

Niin kaunista kaikki!

Aikajanalla nämä kuvat oli otettu ensin,

tuloiltana perjantaina siellä Hiekkasärkkien dyyneillä, 

mutta ne ovat nyt pisteenä iin päällä

ja sinettinä tälle postaukselle. 

💝

Kiitollisena ja onnellisena, 

tästä viikonlopusta ja tästä elämänvaiheesta,

rakkaista tyttäristäni ja pojistani, 

perhekunnastani. 

~~~~

Jk. Sain muuten  jo haasteen lähteä poikien kanssa reissuun! 

Saapa nähdä milloin ja mihin suuntaan,

millä kokoonpanolla se toteutuu.