Tänä itsenäisyyspäivänä ajattelen Sinua Äiti!
Sinun isäsi ei palannut kotiin sotareissulta
ja äitisi jäi viiden pienen orvon yksinhuoltajaksi.
Arjen karuutta ja kovuutta,
ikävää ja lohduttomuutta lisäsi vielä se,
että kahden vuoden iässä sinut haettiin kyläreissulle mummulaan,
jonne sinä isätön jäit kasvamaan sitten myös äidittömänä.
Mummu, tädit ja sedät hoivasivat sinua siellä parhaansa mukaan,
mutta elämäsi ajan olet kantanut rinnassasi kysymystä
"miksi äiti ei tullut hakemaan minua kotiin"?
Ehkä aikuiset ajattelivat aikanaan keskenään,
että näin sinä saat parasta hoivaa ja huolenpitoa,
kun kotona oli monta pientä
Valitettavaa,
että niitä mieltäsi vaivaavia ajatusten solmuja ei saatu koskaa avattua
eikä avoimiin kysymyksiin tullut vastauksia.
Murheellista, että Äitisi ja minun mummuni jäi meille kaikille etäisiksi
sodan elämään tuomien haasteiden takia.
Olen saanut elää tarinoittesi ja muistelmiesi kautta aikamatkan
sodanjälkeisiin elämäntilanteisiin ja sotaorvon tunteisiin.
Olen saanut liittää sinun yksilölliset sotavuosien jälkeiset kokemuksesi
arvokkaaksi osaksi niin oman sukuni kuin Suomenkin historiaa.
Elämä ei ollut silloin helppoa kenelläkään ja
sinäkin jouduit varhain piiaksi ja tienaamaan naapuriin.
Toisaalta olet kertonut,
että ne paikat toivat elämään uusia ihmisiä ja välittämistä.
Elämäsi harmaille pilville löytyi kauniita pitsisiä sekä kultaisia reunoja.
Olet kertonut:
kun suru oli sodan jälkeen suurin, kenelläkään ei ollut aikaa surra
eikä toki ollut ymmärrystäkään käsitellä surun tunteita.
Kaikki energia suuntautui elämän jatkumiseen kotirintamalla.
Kodin ja yhteiskunnan tehtävien hoitaminen sekä elämän eteenpäin vieminen
kasaantuivat niiden kontolle, ketkä kykenivät niitä tekemään.
Työ vaati niin fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja
ja tunteet jäivät päivästä toiseen jatkuvaan puurtamisen alle.
Lapset patosivat tunteitaan,
kun heidän piti säästää oman surunsa ja ikävänsä kanssa kamppailevia aikuisia.
Viime vuosina te sotaorvot olette onneksenne ja iloksenne löytäneet vertaistuen.
Sinäkin olet ollut aktiivinen osallistuja sotaorpojen tilaisuuksiin,
Ne ovat olleet tila ja väylä
tunteiden ja läpikäymättömien kokemuksien purkamiseen ja jakamiseen.
Jaettu suru on puolitettu suru ja yhteinen ymmärrys on eheyttänyt monia
sotavuosien aiheuttamista kokemuksista.
Sotaorpojen järjestäytyminen ja tarinoiden työstäminen sekä taltioiminen
ovat avanneet kotirintaman arjen historiaa näkyväksi.
Viime vuosien työ on ollut merkittävä teille sotaorvoille itsellenne,
mutta myös meille läheisille.
Isäsi sai hautakummuilleen valkoisen ristin
ja äitisi mustan ristin,
joka oli kovin raskas ansiomerkki kannettavaksi.
Sinä sait elämänikäiset polttomerkit,
raskaat muistot sydämeesi ja mieleesi niistä vuosista,
jotka toivat suomalaisille vapauden.
Tänä itsenäisyyspäivänä
sytytän sinivalkoiset kynttilät kiitollisuudella ja nöyryydellä.
Saamme käydä viettämään juhlapäivää rauhan vallitessa.
On sanottu, että uhrien ansiosta lippu liehuu!
Keskuudessamme on vielä heitä,
joiden elämää sota aikanaan kosketti.
He ovat eläviä, omaelämänkerrallisia historiankirjoja,
joista voimme vielä oppia,
joilta voimme vielä kysellä.
Meidän ’etulinjaan siirtyvien’ tehtävänä on kertoa näitä koskettavia elämänkertoja ja
välittää eteenpäin
viestiä kotimaamme vapautemme hinnasta.
Suomalaisuus ja sinnikkyys olivat voimavaroja. jotka kantoivat ihmisiä aikanaan.
Suomalaisuus kasvaa
Maila Jyringin runon sanoja mukaillen
ruohon tavoin varpaiden välistä vihreytenä
ja se vihreys on rakkautta tähän isänmaahan, äidinkieleen ja luontoon.
Tänä juhlapäivänäkin!
Itsenäisyyspäivän iloa meille kaikille!
