Se toimi sittenkin

Lauantaina vietimme mökkikauden päättäjäisiä mökillä. 

Toki oletan, että meidän mökkikausi jatkuu tänä syksynä pitkälle syksyyn,

kun meillä on nyt enemmän vapaata. 

Leppoisassa lauantaipäivän tunnelmassa tuli kierreltyä pihapiirissä 

ja katseltua menneeseen kesään sekä kesällä tehtyihin juttuihin 

-ja toki niihinkin kohtiin, 

joita ei vielä(kään) suunnitelmista huolimatta

 saatu vietyä eteenpäin. 

Jyhkeän mökkikuusen maata myötäilevien oksien alla  

on ollut piilossa kaivo, 

jonka päälle mieheni on laittanut kolmekymmentävuotta sitten sementtikannen ja kiven. 

Lapsemme hukkumiskuolema oli jättänyt jälkensä. 

Emme halunneet silloin käyttää sellaista kaivoa,

josta vettä olisi nostettu sankolla

tai että olisi ollut vaara lasten mennä sinne lorkkimaan. 

Aika on hoitanut ja hoitaa.

Elämä menee eteenpäin; 

ajatus kaivon esille ottamisesta tuli puheeksi. 

Jossain vaiheessa laitoin ilmoituksen Facebookin kirppikselle: 

ostetaan käsikäyttöinen kaivonpumppu.

Sain yhden vastauksen ja ostin pumpun kuin "sian säkissä"; 

toimii tai ei, 

käyttöön tai koristeeksi.

Meni kesä, tuli toinen ja liekö tämä jo kolmaskin.

Kesäkuussa tartuimme toimeen. 

Olimme vaalineet vuosikymmenet noita liehuhelmaisen kuusen ikiaikaisia oksia. 

Nyt jouduimme sahaamaan niistä pari kolme pois,

että kaivo pumppuineen pääsisi näkyviin.  

Pumpun asentaminen sujui mutkattomasti ja mikä parasta;

pumppu toimii. 

Vesi nousee, kun hetken pumppaa. 

Käsikäyttöiseen pumppuun liittyy itselläni vahva lapsuuden muisto.  

Haimme naapurista juomaveden kotiimme. 

Monet, monet kerrat olen siellä pumpannut vettä ja kantanut kotiin. 

Nyt saan verestää lapsuusmuistoja ja nostaa kaivosta kasteluvettä kukille. 

Ja kyllä lapsenlapsetkin ovat mielissään moisesta laitteesta, 

jolla saa vettä tulemaan maan sisästä. 

Kyllähän tämä Vammalan konepaja  Oy n pumppu oikeastaan 

kuuluukin tänne! 

Juuri tuollaisena vanhan näköisenä kuin se nyt onkin. 

Tässäpä tämä yksi menneen kesän ilo mökin pihapiiristä. 

Kolmekymmentä kesää takana 

ja monenmoista askaretta on yhdessä tehty. 

Monta suunnitelmaa, haavetta sekä toivetta on vielä on olemassa. 

Aika näyttää mikä toteutuu ja mikä on toteuttamisen arvoista! 

Huomenna onkin sitten jo syksyinne kuukausi! 

Syyskuun kauneutta ja iloa Sinulle! 

 

Kassiin valettu betoniruukku

Vihdoinkin olen hyödyntänyt betoniaskartelussani 

sen varmaan parikymmentä vuotta vanhan kesäkassini. 

Olin säästänyt sen

ja haaveillut joskus tekeväni siitä ruukun. 

Nyt ruukku on valmis! 

Heinäkuussa innostuin mökillä pitkästä pitkästä aikaa valuhommiin.

Yhtenä muottina oli tuo punottu kassi, 

jonka hihnat olin jo käyttänyt virkkaamaani kassiin. 

Sopivan mallinen ja -kokoinen sisusmuotti etsitytti aikansa itseään,

mutta löytyi lopulta miehen puojista. 

Täytin kanisterin vedellä ja painoin betonimassassa uitetun 

ja massalla osittain täytetyn kassin sisään. 

Tuossa vaiheessa aina jänskättää,

että tuleehan reunoista riittävän paksut ja tasaiset. 

Valu jäi tähän vaiheeseen useammaksi viikoksi

ja eilen illalla jatkoin hommaa. 

 Kanisteri oli junttautunut aika tiukasti kiinni. 

Vaihdoin sen sisään muuripadasta tulikuuman veden,

joka notkisti kanisterin kylkiä. 

Pienen painelun ja nitkuttelun jälkeen sisämuotti irtosi lopulta kivasti. 

Ruukun pinta oli vähän nuhruisen värinen luullakseni

 kassin värin ja muotin pintaan laitettavan ruokaöljyn johdosta. 

Päädyin suhauttamaan harmaan spraymaalin ruukun pintaan. 

Ystävän tuoma krysanteemi pääsi ensimmäisenä kukoistamaan 

tähän ruukkuun,

joka sai paikkansa "paraatipaikalta" kuistin seinustalta.

Tuntuu kivalle, 

että sain työstettyä tuon mielessäni pitkään muhineen ajatuksen 

ja että lopputulos on mieluinen. 

Kokeileminen ja omannäköisen työn tekeminen on kyllä innoittavaa! 

Betoni mahdollistaa monenlaiset jutut 

ja ympärillämme on paljon toimivia, omaperäisiä muottteja. 

Onko täällä muita betoniaskartelijoita "linjoilla"?

Minkälaiset työt sinua innoittavat? 

~~~~~

Arki alkaa pikkuhiljaa asettua aloilleen.

Eläkeläisen arki ja minun lyhyempi työviikko tuntuvat solahtavan mukavasti yhteen. 

Elämä on maullaan! 

Onnea on uudet elämäntilanteeta ja mahdollisuudet! 

Jospa sitä kerkeään vielä valuhommiin tälle syksyäkin! 

~~~~~

Elokuun viimeisen viikon kauneutta ja lämpöä Sinulle! 

 

Ristiäiskranssi

Yksi kesän ihanimmista toiveista oli se, 

kun toukokuisen äiti pyysi minulta luonnonkukkakranssin 

heinäkuussa vietettyihin ristiäisiin. 

Keräsin juhlan aamuna metsätien varrelta 

kesän kauniita, herkkiä kukkijoita. 

Sidoin kukat bambukranssipohjaan.

Jälleen kerran yllätyin, 

miten paljon kranssiin meneekään värkkiä.

Muutaman kerran piti piipahtaa lähiojanpientareella 

hakemassa täydennystä ja väriä,

että kranssi säilyi yhtenäisenä kauttaaltaan. 

Kukkien kieputtaminen oli ihanaa ja palkitsevaa. 

Jännitti kylläkin, kestävätkö kukat kauniina juhlahetkeen asti,

kun luonnonkukat nuupahtuvat usein niin äkkiä poimimisen jälkeen.  

Suihkutin vettä kranssin päälle 

ja laitoin sen muovipussissa kylmäkaappiin. 

Se säilyi kuin säilyikin freesinä ja kauniina juhlaan

ja juhlan iltaan asti. 

Päivänkakkaroita, 

puna-apilaa, 

sian- ja ojankärsämöä, 

kissankelloja, 

hiirenvirnaa.

heiniä.

Olin iloisesti yllättynyt siitä, 

miten nuo kissankellot säilyivät kauniina.

Kissankellot 

-kuin keijujen hulmuavat hameet. 

Pieni Lyyti.

Päivänsäde. 

Hän tuo iloa ja valoa meidän kaikkien päiviin. 

Vauvan äiti tykkää luonnonkukista. 

Kaksi vuotta sitten tein kastekranssin 

vauvan veljen juhliin

ja laitan siitäkin kuvan tähän muistoksi. 

Silloin oli kanervien ja mustikkaisten varpujen,

liekojen ja koivunlehtien aika. 

Molemmat kranssit olen kuivattanut alaspäin roikottaen 

ja niistä on jäänyt juhlan jälkeistä iloa vielä arkeenkin! 

💞

 

Mehustushommia

Marjasouvi 

kääntyi tänä vuonna yllättävän aikaisin 

punaherukkapensaisiin. 

Päälyoksat odottivat punaisenaan poimijoita, 

mutta sää ei ollut oikein puolellamme. 

Kipaisimme kuitenkin tänään sateiden välillä pensaisiin

ja pääsimme mehustamisen makuun. 

Vanha palvelija, 

90 -luvulla hankittu 

teräksinen Hackmannin mehustin ei sovi induktioliedelle, 

mutta se toimii upeasti tuolla keittolevyllä.  

Ja tuo mehu;

se maistuu niin hyvälle. 

~~

Laitoin punaherukoiden sekaan pikkuisen mustikkaa,

joka särkee kirpakkuutta. 

Kauniin punainen mehu tuntuu maistuvan meillä kaikenikäisille. 

Kesän ristiäistarjoilussakin oli pelkästään kotoista punaherukkamehua tarjolla. 

Ruukaatko sinä mehustaa marjoja? 

~~

Mehustaessa tuli mieleen lapsuuskodin marjapuskat. 

Soitin äidille.

Hän oli samoissa puuhissa siellä kotona. 

"Kaksi maijaa on pöhisemässä" eli mehua piisaa 

taas tulevana talvenakin kylässä kävijöille 

ja saattapa mehupullo löytyä tuliaistenkin joukosta. 

Mummun mehu ei ole tehty pelkästä punaherukasta,

vaan siinä hyppysellinen mansikkaa, vadelmaa ja mustikkaa 

sekä aimo annos rakkautta. 

Marjapuskat ja mehustaminen on siis elokuinen perinne, 

 joka tuo eittämättä aina aavistuksen syksyn tuntua mukanaan. 

 

Laitoin päivällä kynttilän palamaan ja tulet takkaan.  

Otin keväällä kesken jääneen sukankutimen esiin,

joka tyttären mielestä on vahva syksyn merkki. 

Kaivauduin sohvan nurkkaan. 

Ei se hullummalle tuntunut.

Oikeastaan aika ihanaa! 

~~

Mehustinlaatikon kyljessä lukee sanat,

jotka sykähdyttävät minua joka syksy: 

Päivän kultaamissa puutarjoissa tuuli torkkuu vehmailla lehvillä,

aurinko venyttelee varjoja vasten,

kesä hiljalleen kypsyy. 

Nyt ei näy aurinkoa eikä varjoja, 

mutta kesä kypsyy. 

Sen on aika kypsyä 

ja se on yhtäaikaa ihanaa ja haikeaa. 

Vaikka kyllä minä uskon ja toivon, 

että ei tämä kesä vielä kypsä ole;

eiköhän me vielä kesäisiä aurinkopäiviäkin saada! 

Jälleennäkeminen

Lupasimme 30 vuotta sitten mökin kauppakirjoja tehdessämme, 

että entisen omistajan pieni suku saa piipahtaa mökillä pohjoisessa kulkiessaan. 

Yhteys on säilynyt. 

Saimme alkuviikosta vieraita,

jotka olimme tavanneet edellisen kerran seitsemän vuotta sitten.

 

Oli taaskin niin mielenkiintoista kuunnella tarinoita menneistä, 

hänen lapsuutensa ja nuoruutensa odotetuista kesäpäivistä, 

kun he saapuivat meren takaa mummulaan.

Kesistä, 

joihin mahtui kiireettömyyttä,

meressä uimista, metsissä kirmailua,  

kauppa-autolla käyntiä, 

eläinten hoivaamista ja kaivon tyhjennystä,

heitä varten rakennetussa mökissä nukkumista,

pihasaunassa kylpemistä 

ja mummun haitarin soittoa 

sekä vieraita ja kyläkaupan tuomaa elämää pihapiirissä. 

Saimme kuulla esineistä ja asioista, 

tavoista ja tottumuksista, 

pientilallisten elämästä, 

joka on toki meitä kiinnostavaa mökin historiaa.

Siitä kaikesta, 

mitä hän oli kesäkokemuksistaan ja -elämyksistään mieleensä tallentanut. 

Muistoista, joista monet nousivat kuulema pintaan nytkin pihaan saavuttuaan. 

 

 

Tämä meidän liki 80 vuotta vanha pihasauna on hänen pappansa rakentama.  

Vieraamme oli kylpenyt saunassa viimeksi reilut 

 kolmekymmentä vuotta sitten. 

Sauna, jos mikä, kirvoittaa muistoja. 

Saunan tuoksu oli edelleen ihana ja niin tuttu. 

Saunan tummat seinät ja kosteat löylyt palauttivat mieleen 

vanhojen saunareissujen tarinoita 

ja löylymuistoja. 

Juuri niitä tuntoja, 

joita kesän alussa kirjoittelin 

tuohon mökiltä löytyneeseen vanhaan rikkalapioonkin.

Lapsena pelottavilta tuntuneita, kuolleita perhosia

 ei nyt onneksi ollut saunan ikkunalla.  

 

Vanhat kultareunaiset kahvikupit kruunasivat kahvihetken. 

Tuvassa oli arjen juhlahetki. 

Olimme hetken kuin yhtä perhettä 

tutun pirtinpöydän ääressä. 

Ei ollut mennyttä tai tulevaa, 

uutta tai vanhaa. 

Oli vain elokuinen ilta ja yhteinen muistojen paikka, 

jossa menneitten päivien tarinat jatkavat elämäänsä. 

Aika on aina rajallista

ja tällä kertaa sitä oli vain pari tuntia.

Sovimme, 

että seuraavan kerran sijaamme pedin 

vaaleanpunaiseen mökkiin, muistojen sijoille. 

Kun auto kaartoi koivukujalta tielle.

totesin ykskantaan itsekseni, 

että lapsuuden kesät ja tunnelmat jäävät mieleen.

 

Tavallinen arki ja arjen touhut, 

tuttuus ja turvallisuus,

luonnon läheisyys ja välittäminen riittävät. 

Ne voivat kantaa kesästä kesään! 

Mikä sinulla on jäänyt mieleen lapsuuden kesistä 

ehkä päällimmäisenä?