Vanhan puukaapin tarinaa

Olin ajatellut poimia tänään puolukoita,

joita on punaisenaan liiterin takana.

Sää päätti kuitenkin toisin

 ja aamu valkeni täällä mökillä sateisena ja sumuisena

ja vei mennessään eilisen illan suunnitelmat.

Emme kuitenkaan jääneet peukaloita pyörittelemään ja ihmettelemään sitä.

Miehen alkoi maalaamaan leivinuunia

ja minä siivoilin vanhan puisen vaatekaapin sisältöä.

Olen saanut kuulla Maire-tyttöreltä tarinan tämän huonekalun rantautumisesta tänne mökille.

Kaappi on kuljetettu meriteitse perheen veneellä ja laidat olivat kuulema menneet vettä myöten.

Niin raskas tämä täyspuinen kaappi on.

Vaatekaappi on seisonut ilmeisesti 1940 -luvun lopulta tässä tuvassa.

Maali on rapissut

ja haaveissa on joskus,

jossakin vaiheessa,

kun ei ole muuta puuhaa,

ottaa tämä hionnan ja maalauksen alle.

Tosin minusta tässä kerroksellisuudessa ja kolhuisuudessa on elämänläheistä kauneutta

ja tarinaa, jota en välttämättä halua ehkä piilottaakaan.

Saapa nähdä,

Aika näyttäää teemmekö me sen tai ehkä seuraavat kaapin omistajat.

Kaapin sisästä löytyy tekijän signeeraus ja ilmeisesti kaapin valmistumispäivä. 

Tällaisia merkintöjä on kiva löytää esineistä.

Ne antavat oman kaikunsa ajasta ja ajankulusta.

Avaimessa on entisen talon emännän laittama lankarulla

ja avain toimii edelleenkin lukossa.

Tässä kaapissa ja sen hyllyillä olen pitänyt näinä 24 mökkivuotena meidän mökkivaatteet

eli sellaisia kotivaatekaapista poisjoutaneita vaatteita. 

Täällä kun ei muodit eikä kuosit meinaa mitään. 

Päinvastoin, vanhat vaatteet  sekä niiden historia kuuluvat tähän miljööseen

ja täällä talosteluun.

On ollut aina niin huoletonta lähteä tänne,

kun täällä on ollut vaatteita jokaiselle jemmassa t

ja niitä ei ole tarvinnut säästellä ja varoa erilaisia projekteja tehdessä.

Tänään kävin kaapin sisällön raakalla kädellä läpi.

Arvatenkin vaatteiden läpikäyminen oli melkoinen muistojen matka

vaatekappaleesta toiseen

ja läpileikkaus vaatteiden pariin kolmeen vuosikymmeneen. 

Sieltä löytyi minun itseni ompelemia vaatteita, 

 monenmerkkisiä, värisiä t-paitoja,

monenmoisia shortseja ja verkkareita, takkeja, lippiksiä ja pipoja.

Alahyllyn takaosasta löytyi  äitiyspakkauksen talvihaalarikin vuodelta 1985

ja yksi Amerikan tuliainen,

josta taidan tuunata paidan.

Ja paljon, paljon muuta.

Tämä sadepäivä oli hyvä odottamaton vauhdittaja näihin sisähommiin täällä mökillä.

Tuli tehtyä hommia,

jota ei kesällä malta tehdä.

Nyt kaappiin jäi pitkälti vain minun ja mieheni vaatteita.

Siinä kohti huokaisin syvään.

Kaikella on aikansa.

Täydellä vaatekaapillakin. <3

Kaapin päälle pääsivät pölyjen pyyhinnän jälkeen edelleenkin

 mökin peruja oleva vanha matkalaukku,

mökkitonttu sekä entisen mökin isännän tekemät männynjuurikorit.

Tuo mökin nurkka on oikea aikamatka menneeseen.

Syksyn merkit näkyvät vahvasti pihapiirissä.

Aila-myrsky on riehunut täälläkin 

ja oksia on tippunut puista

ja metsässä on kaatunut parikymmentä mäntyä.

Muutama keltainen lehti oli enää tuomen oksissa kiinni,

Mökkikausi alkaa olla tältä kesää ohi.

On loppusiivouksen aika. 

~~~~~~

Tuosta mökkitontusta haluaisin tietää enemmän.

Miltähän vuosikymmeneltä se lienee?

Onko kenelläkään tietoa

~~~~~~

Kaikkea hyvää viikonloppuusi.

 Ruskaiset maisemat ovat nyt parasta piristystä

ja ihmettelemisen ja ihastelun aiheita. 

Tässäkin päivässä on iloa ja valoa.

Ristiäiset mummulassa

Eilen kokoonnuimme viettämään kotiimme
poikavauvan ensimmäistä juhlaa.

Aurinko valaisi päivää ja

ikkunan takana näkyi syksyisen luonnon kauneus.

Katsellessani äitiä, isää, isoveljeä ja vauvaa sekä
kastepöydän ympärillä olevia rakkaita ihmisiä,
läheisiä ja kummeja,
minulle tuli erityisen onnellinen olo tästä turvaverkostosta,
joka nuorella perheellä on ympärillä.

Mielessäni on soinut juhlia valmistellessa 

ja etenkin eilen juhlissa kolmea isoisomummua katsellessa
 Niilo Rauhalan laulun  "Lapsen tie on aamun tie" loppukohta,
jossa lauletaan monista lähellä olevista käsistä.

Lapsen tie on aamun tie,
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan,
hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullessaan,
kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri.

Mikä rikkaus onkaan,
vanhemman ihmisen kokemuksessa,
yhteisissä kohtaamisissa
ja siinä, että nämä vanhukset muistavat voimien vähetessäkin jälkipolveaan
 rukouksin  ja rakastavin ajatuksin.

Pieni poika lepäsi juhlassaan tyytyväisenä isänsä käsivarsilla.
Pappi puhui kauniisti vanhemmuudesta
ja lapsesta, joka tuo päiviin iloa.

Siitä, miten elämä on aina ihme
ja sen vaaliminen on vastuullinen, elämänikäinen tehtävä.

2,5 vuotias velipoika katseli pöydän ympärillä seisovaa juhlaväkeä omasta perspektiivistään

ja totesi kesken juhlan,

että lauletaanko "piiri pieni pyörii".

Hänen mielestään hetki olisi ollut sopiva juuri siihen,

että  olisi otettu käsistä kiinni ja taputettu, kopistettu ja 

lopuksi seisottu "vakavina kuin vanhemmat".

Miniä oli ajatellut ihanasti,

että kun Einon veli kastettiin hänen kotonaan heidän kastepuvussaan,

nyt kastetaan meillä meidän puvussa. 

Minulla oli mieluinen tehtävä valkaista ja silittää äitini ompelema kastepuku tähän juhlaan

ja olihan se isoisomummustakin ihana juttu. <3

Siinä on ollut omien lastemme ristijäisissämme 

kolme kertaa vaaleanpunainen rusettinauha

ja kymmenen kertaa vaaleansininen.

Minusta oli ihana, kun tällä kertaa  siihen kiinnitettiin perinteisten värien sijaan 

beigen sävyinen nauha.

Tarjoilut tulivat kätevästi yhdessä touhuten sekä vauvan kotoa, 

mummilasta että meiltä mummulasta. <3

Kastejuhla oli tälläkin kertaa 

ihana, onnellinen hetki yhdessä eri-ikäisten ihmisten kesken.

Päällimmäisenä  tunteena on kiitollisuus elämästä ja 

neljän sukupolven sydänten ketjusta,

johon pieni Eino Viljam sai liittyä.

Toistamme tarvitsemme,

syliä avointa,

vanhemman kokemusta

ja lapsen katsetta.

Kohtaamme pettymykset,

ilot ja yllätykset

toistemme rinnalla.

Kastevesi heijasteli valkealle liinalle kauniita kuvioita

ja auringon valo valaisi kastepöydällä olleen raamatun ristin.

Siinä oli lohdullinen näky,

miten aurinko paistaa ja valaisee.

Luottavaisina katsomme tuleviin päiviin sekä

tämän lapsenkin elämän polkuihin 

ja johdatukseen elämässä.

Omenasipsit

Terveisiä Aila -myrskystä.

Vettä sataa kaatamalla ja tunnin päästä on odotettavissa 

vähän kovempaa tuulen puhuria  (25 m/sek) tässä Perämeren rantamilla.

Se on siis ensimmäisen syysmyrskyn aika.

Kolmehan niitä ruukaa tulla ennen talven tuloa 

vanhan kansan sanonnan mukaan.

Omenien jalostaminen jatkuu syystuulen säestyksellä.

Viimeksi kysäisin teiltä vinkkejä siihen,

mitä tekisin ompuistani.

Pikku Akka kirjoitti  kokeilevansa 

Kermaruusu -blogissa olleen ohjeen mukaisia omenasipsejä. 

Minä innostuin hänen vinkistään

ja tein ohjeen mukaan pari pellillistä noita pieniä omenaisia renkaita.

Ripottelin joihinkin sipseihin kanelisokeria,

mutta totesin, että  ilman "lisäaineita" oli  parempi vaihtoehto. :)

Mietin, josko toisella kertaa jättäisin karan poistamisen pois

ja leikkoisi suoraan munaleikkurilla viipaleita pellille.

Nuo siemenkodat on noissa meidän ompuissa niin pieniä

ja säästyisinhän siinä yhdeltä työvaiheelta. 

 

Nyt on meilläkin kotitekoista, luomua  pureskeltavaa.

Ja  nämäkin sipsit ovat kyllä koukuttavia naposteltavia.

Lasiastia on jo merkittävästi vajunut ja tällä kertaa

minun käsi on astiassa useimmiten käynyt. 

Näin ne ideat kulkevat eteenpäin ja jatkavat matkaansa;

muuntuvat matkalla tekijöidensä mukaan.

Kiitos Pikku Akka hoksautuksesta!

Kiitos Kermaruusu -blogin Anneli ohjeesta! 

 

Diy barbitalo

Kun kyselin neljä vuotiaan lapsenlapsemme synttärilahjatoiveita,

hänen äitinsä kertoi tyttären haaveilleen barbitalosta.

Ja miniän toiveena oli, että se voisi olla puunvärinen. 

Tartuimme papan kanssa tuohon lahjavinkkiin

ja ryhdyimme viikko sitten tuumasta toimeen.

Barbitalon seinät, lattia ja katto tehtiin liimapuulevystä

ja takaseinä tuli ohuesta vanerista.

Levynpalaset kiinnitettiin toisiinsa Eri Keeperillä ja pienillä ruuveilla.

Ikkunoiden ja oven teossa työkaluina oli pora ja pieni poranterä, 

jolla tehtiin kuviosahalle "tie" aukon sahaamiseen. 

Mitoimme talon mitoiksi mummulan barbeilla

leveys 70 cm, syvyys 35 cm ja alakerran  korkeus 35 cm ja 

sivuseinät 61cm.

Talon harja tuo yläkertaan riittävästi tilaa barbien liikutteluun ja leikkimiseen.

Tyttäremme sanoin,

"ei ollut meidän aikaan tällaista".

Ei niin!

Kukaan ei hoksannut kysyä! <3

Meidän keittiökalusteidemme  ala-avohylly

on ollut oiva, luovasti valittu leikkipaikka ja barbien kerrostalo 

omille lapsille ja lastenlapsille tähän asti.

Nyt on papalla sabluuna valmiina

niin näitä tehdään tarpeen mukaan sinne

 missä tällaista kaivataan!  <3

Leikin rakentaminen on merkittävä osa leikkiä.

Äskenkin synttäreillä oli hauska seurata pienen tytön touhuilua ja mielikuvituksien kumpuilua.

Kun sankaritar alkoi kalustaa taloa kivoilla kirpputorilta löytyneillä huonekaluilla,

hän ajoi barbiauton ensimmäisenä tuohon alakerran pienempään huoneeseen.

Siitä tuli hetken oivalluksesta autotalli,

mutta leikin edetessä se olikin pian keittiö. 

Monta kertaa on niin sääli,

kun monien vaiheiden ja siirtojen kautta rakentunut leikki

 pitää olosuhteiden takia purkaa ja kerätä laatikkooon.

Tällainen barbitalo ja leikkipaikka on siitä ihana,

että leikki saa jäädä siihen kesken

ja toisen kerran voi jatkaa sitten siitä, mihin edellinen leikki päättyi.

 

Toivomme papan kanssa pienelle leikkijälle

mielikuvitusta, leikin iloa ja 

monia, mieleenpainuvia leikkihetkiä tämän talon

ja muiden ihanien leikkiin liittyvien synttärilahjojen puitteissa. <3

"Vielä on sulla leikin aika,

aika armas lapsuuden.

Sulle loistaa taivaan tähdet,

siintää saaret satujen."

Omenahyve

Näinä päivinä pää on ollut syksyiseen tapaan täynnä omenaisia ajatuksia.

Juolahtipa eilen mieleeni myös monistenippu ja vanha kunnon ohje 1990-luvun

Maa-ja kotitalousnaisten kurssilta. 

Omenahyve.

Se vasta hyvää on.

Ja niin kaunis, juhlava tarjoiltava.

Ohje oli Kodin juhlat -osiossa.

Tulikin mieleeni, josko leipoisin tätä syksyistä herkkua tuleviin ristijäisiin.

Omenahyve

100 g voita

0,5 dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoja tai Semperin gluteenittomia jauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl vettä  

Täyte:

1 litra sokeriliemessä (3 dl vettä/1 dl sokeria) keitettyjä omenalohkoja

3.4 valkuaista

6-8 rkl sokeria

Nypi voi, sokeri ja jauhot sekä jauhoihin sekoitettu leivinjauhe murumaiseksi seokseksi,

Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.

Painele taikina ohueksi kerrokseksi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Pistele muutaman kerran ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Keitä sillä aikaa omenalohkot sokeriliemessä ja nostele ne reikäkauhalla paistetulle kakkupohjalle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri muutamassa erässä vatkaamisen aikana.

Nostele valkuaisvaahto kuohkeaksi kerrokseksi omenalohkojen päälle.

Paista kakkua muutama minuutti 250 asteessa kunnes kakun pinta on kauniin vaaleanruskea.

Tarjoa haaleana tai kylmänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. 

~~~~~~

Tämä vaniljakastike on muuten aivan täydellistä,

tokikin, kun ottaa ainekset huomioon! ;)

Vaniljakastike

4 keltuaista

4 rkl sokeria

4 tl perunajauhoja

6 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

2 dl kermaa

Sekoita kattilassa muut aineet paitsi vanilliinisokeri ja kerma.

Kuumenna kiehumapisteeseen sekoittaen,

Jäähdytä ja mausta.

Lisää lopuksi vaahdoksi vatkattu kerma.

Olipa ihana makuelämys pitkästä aikaa.

Täydelliset jälkiruokakahvit ja hemmottelut työreissusta palanneelle ikiystävälle.

Omenahyve oli itseasiassa yllättävän näppärä leivottava,

vaikka äkkiseltään työvaiheita tuntui olevan turhan monta.

Suosittelen kokeilemaan

ja taas iso peukku gluteenittomalle versiolle;

pehmoista ja suussa sulavaa.

Oksat notkuvat.

Siellä on punaposkisia omppuja vielä useampaan omenahyveeseen,

piirakkaan, kiisseliin,

 uuniomenasoseeseen. omenariisipuuroon 

ja ennen kaikkea suoraan puusta nautittavaksi.

Mitä sinä tekisit noista 

"omenoista, pomenoista,

onnen pipanoista"?

Maistuisiko sinulle Omenahyve?

Omenaisia ajatuksia Sinulle

ja ihanaisia alkavan viikonlopun päiviä! 

Ikkunat puhtaiksi ekologisesti etikalla

Kyllä on ollut hyvän mielen päivä tänään!

Oikein voittajafiilis, kun olen saanut näiden erkkerin

 ikkunoiden pesun pois to do -listalta.

Olen varmaan ennenkin päivitellyt tänne,

että kotitöistä tämä on niitä,

joita siirrän ja siirrän.

Meidän erkkerin ikkunoissa on kolminkertaiset ikkunat,

joten lasipintoja siitä tulee 48 plus pokien pesu.

Että se vaatii ainakin minulta sinniä. 

Kyykkiminen ja kurkottelu käy kovastikin yhdenlaisesta jumpasta

 ja se on homman tuoma bonus,

että ei ainakaan lenkille tarvinnut illalla lähteä.

~~~~

Tällä kertaa päädyin pesemään ikkunat ekologisesti etikkavedellä.

Huuhtelin ikkunat etikkapesuveden jälkeen ja kuivasin Kärscherillä.

Ikkunankuivaaja on kätevä ja tosi hyvä apu.

Täältä mm.voi lukaista  etikan käytöstä ikkunanpesussa.

~~~~

Joskus joku taisi kysäisi kerrallisen päivitykseni kommenteissa, 

että miten Kärscherillä saisi kuivattua niin, ettei tulisi naarmuja.

Arjen hoksaukseni on, että kuivaajaa ei auta painaa kovasti,

vaan kevyesti vedellä pitkin lasin pintaa,

joko vaaka- tai pystysuorassa.

Nitinää ei saa kuulua kuivatessa.

Ainakaan siitä lastasta siinä ikkunapinnalla!

Pesijä saattaa nitistä ja natistakin

-se sallittakoon. ;)

Minkälaiset ovat sinun ikkunanpesutaktiikkasi?

Tykkäätkö sinä pestä ikkunoita?

Minä niin tykkään tuosta erkkerin ikkunan edessä olevasta,

 36 vuotta vanhasta marjaomenapuusta.

Se on meidän vuodenaikapuu,

joka kasvaa rehottaa aika luovasti taloon päin.

Nyt sen oksat notkuvat omppujen painosta.

Kypsyvien omenoiden väri on kaunista katseltavaa

ja  lisäksi ne maistuvat hyvälle. 

Pian on taas uuniomenasoseen tuoksun aika!

Kukkapöydän alla on tämän syksyn projekteja:

alpakkalangasta vähitellen valmistuva neule

ja neuropsykologinen valmentaja -koulutuksen (20 op) kirjoja.

Ennakkotehtävän palautin jo ja toinen on työn alla,

mutta on niin paljon kaikkea muuta, joka tahtoo ajaa tuon paksun,

 teoreettisen ja nepsy-asioiden syntyihin syviin keskittyvän kirjan edelle. ;)

Näillä tekemisillä ja haasteilla tulevaan syksyyn.

~~~~~~~

Perjantai-ilta.

Pimeys on laskeutunut vahvasti ikkunoiden taakse

ja  kellon tikitys siivittää tätä blogipäivitystä.

Katseeni kulkee vielä ikkunasta ikkunaan,

puhtaisiin ikkunoihin,

silmät lupsahtelevat väkisinkin kiinni. 

Hyvää yötä! 

Gluteenittomia "revittyjä" leipäsiä

Vapun aikaan leivoin puolipaksua hiivaleipää

ja aioin silloin kokeilla ko. ohjetta gluteenittomana versiona.

Nyt se aikomus on toteutettu,

resepti kokeiltu gluteenittomana 

ja tulos vallan maittavaksi todettu.

Kylmäraski:

7 dl viileää vettä

4 dl tattarihiutaleita

4 dl Semperin grow mix -jauhoja

5 g hiivaa

Sekoita viileään veteen hiutaleet, jauhot ja hiiva.

Peitä astia kannella ja laita se jääkaappiin 12 tunniksi.

Lisää seuraavana aamuna:

3 dl vettä

45 g hiivaa

4 dl tattarijauhoja

n. 1 litra Semperin grow mix -jauhoja

1 rkl suolaa

Lisää raskiin lämpimään veteen sekoitettu hiiva ja tattarijauhot.

Sekoita joukkoon suola ja Semperin grow mix- jauhoja niin paljon,

että taikina on pehmeää, mutta leivottavaa.

Leivo taikinasta 3-4 leipää  tai pieniä leipäsiä ja kohota ne hyvin leivinliinan alla.

Pistele leivät ja paista 200-225 asteessa pieniä 15 minuuttia ja  leipiä 20-30 minuuttia.

Jäähdytä leivät liinalla peitettynä.

Juuri oli minulla jääkaapissa 20 tuntia
 alkuperäisen ohjeen 12 tunnin sijaan!

Taikina oli tosi leipoutuvaa.

Tein siitä tangon, josta leikkasin palasia

ja taputtelin pieniä leipäsiä.

Olen joskus oppinut, että gluteenittomia kohotetaan vain kerran

eli kohotin vain leivotut leivät, en taikinaa.

Halkaisin leipäset jäähtymisen jälkeen
ja laitoin niistä osan kuivahtamaan. 

Ajattelin, josko siitä saisi sellaista "revittyä leipää"parhaimmalle kaverilleni,
sillä tiedän hänen tykkäävän kovasta leivästä
ja kaipaavan välillä ruisrevittyä.

Jos näistä halkaistuista tulee hyviä kuivatettuina,
sitähän voisi jatkossa tehdä reikäleipiä, joita halkaisisi...
Näin se ajatus kulkee jo eteenpäin.



Kylmäraskilla saa maukkaampaa ja maistuvampaa leipää
sekä normijauhoilla kuin näköjään gluteenittomanakin.

Oli kiva leipoa välillä aivan uudella reseptillä,
 sillä kyllähän gluteenitonkin voi leipääntyä (mikä mielenkiintoinen sana!),
jos on aina samaa leipää tarjolla.

Huomaan itselläni nyt uutta intoa gluteenittomien leipomiseen
 tämän oman vehnättömän ruokavalion myötä.
Jospa joku teistä saisi tästä reseptikokeilusta myös inspiksen,
josta toki mielelläni myös kuulisin.