Vaahteranlehtikranssi

Syysloma,

syyskauden odotettu katkein on täällä. 

Loma on aina lomaa. 

Itseasiassa kotoilu, 

oleminen ilman tarkkoja aikatauluja ja ohjelmia, 

 on hoitavaa ja voimauttavaa.

Toki lomalle on aina jonkilaisia pieniä suunnitelmia sekä hiljaisia haaveita; 

minulla yksi sellainen oli syksyisen kranssin tekeminen. 

Niin kuin pitkään kanssani kulkeneet muistavat, 

 kranssien kieputtelu erilaisista luonnonmateriaaleista on ollut minun juttu,

mutta pitkään on ollut hiljaista sillä(kin) saralla. 

Innostuin värikkäistä vaahteranlehdistä. 

Kiepautin parista notkeasta pajunvitsasta pohjan,

johon kiinnitin vaahteranlehdet yksi kerrallaan, 

sisäpinnalle, keskelle, ulkoreunalle, 

lehteä kevyesti rypyttäen. 

Suihkautin pintaan hiuslakkaa 

ja jään mielenkiinnolla seurailemaan, miten se vaikuttaa lehtiin. 

Pieni terapeuttinen hetki lehtikasassa vaahteran juurella. 

Mieli lepäsi lokakuisen päivän tunnelmassa ja kädet saivat tehdä mieluisaa puuhaa. 

Siinä tämän syyslomapuuhan paras anti! 

Vaahteranlehdet innoittivat viime syksynäkin 

lähes samaan aikaan.

Siitä kranssista voit lukea täältä, klik. 

Oletko sinä askarrellut vaahteranlehdistä jotakin? 

 

Paateron kirkko

Minulla oli tarkoitus vastata jo kesällä 

Kristiinan heinäkuiseen haasteeseen, 

jonka aiheena oli Kirkko. 

Nyt syysloman aluksi on hyvä palata kesään, kesälomaan 

ja kesälomakuviin! 

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 

Heinäkuinen lomareissumme suuntautui Itä-Suomeen.

Yksi käyntikohde oli kuvanveistäjä Eva Ryynäsen 

taiteilijakoti, ateljee ja Paateron kirkko sekä kahvila, 

jotka jäivät erityisen puhuttelevina muistoina mieleeni.

Kauniin puusta työstetyn näkeminen siellä alkuperäisessä ympäristössään, 

 taiteilijan kodin pihapiirissä vaikutti elämykseen. 

Hienoa, että suomalainen nainen on saanut taitonsa esiin 1930 -luvulla 

 pääsykoetyönään tekemällään,  taiteilijakodissa esillä olevalla,

 niin taidokkaalla  "Pojat hiidenkivellä" veistoksella. 

Ryynäsen töissä näkyy ilmiömäinen lahjakkuus nähdä 

 puussa ja puuaihiossa jotain vielä muille näkymätöntä. 

Tämä taiteilija on työstänyt taideteoksensa 

yhdestä puusta yhdeksi esittäväksi kokonaisuudeksi; 

kauniiksi, herkäksi, käsinkosketeltavan sileäksikin.

Aihepiirit ovat elämänläheisiä;

lapsia, eläimiä ja luontoa.

 Puumateriaaleissakin hän on löytänyt luonnon omaleimaiset yksilöt. 

Ryynäsen suurin luomus on taiteilijakodin pihapiirissä sijaitseva Paateron kirkko. 

Tutustuimme oppaan johdolla kirkon historiaan ja taiteellisiin yksityiskohtiin. 

Kirkon näyttävät ovet ovat aika isosta  puusta työstetyt. 

Alttari on koottu puun juurakoista 

ja niiden päällä lepää lasipöytä.

Ikkunassa on arvatenkin puusta veistetty alttaritaulu. 

 

Kirkkosalin penkit ovat hiveltävän kauniita puisia taideteoksia. 

Kukin omanlaisensa ja niissä oli yllättävän mukava istua.  

Katon rajassa kiertää puinen "boordi", 

 johon taiteilija on kuvannut jouluyön lampaita. 

Kirkon lattian on yksi upea kokonaisuus. 

Se on koottu paksuista mäntyleikoista ja sahanpurusta.

Siinäkin näkyy taiteilijan luovuus ja omaperäisyys.

Tässä kuvanveistäjän miljöössä huomasin vahvasti yhteyden omaan historiaani; 

siihen, että isäni oli ammatiltaan puuseppä.

Jotain tuttua, kotoista tunnistin töistä ja työkaluista,

taltoista ja sahoista. 

Puun syyt, vuosilustojen määrä,

puun kauniit sävyt. 

Niitä isäkin toi töissään esille 

ja halusi käsitellä työt lakalla, että puun kauneus ei peittynyt. 

~~~~

Muistoksi vielä tämä kaunis käyttöesine,  puukoppa, 

joka oli taiteilijakodissa. 

Ja tämä, niin kaunis Pessi ja Illuusia-sadun hahmo. 

Se oli kaikkinensa hieno käyntikohde.

Oletko sinä käynyt tuolla?

Kävisitkö kurkkaamassa paikkaa, jos satut liikkumaan Lieksassa?

Kun kaikki on liian isoa

Tänä aikana on tarjolla niin paljon ja monenkokoisia vaatteita,  

että välillä täytyi oikein ihmetellä, miten niille kaikille löytyy käyttäjiä. 

Mutta nyt olen saanut ihmetellä erästä pienen pientä ja sitä, 

että lähes kaikki tarjolla olevat vaatteet ovat hänelle liian isoja. 

Hänen pään ympäryksensä on n. 26 cm ja vaatteiden koko 34 cm.

Keskosten vaatteet ovat hänelle reiluja, 

jopa NuppusPakkauksen vaatteet. 

Halusin muistaa tätä pientä mikrokeskosta ja hänen vanhempiaan.  

Neuloin pipon kaksinkertaisesta Baby Merinosta.

Loin 3,5 vahvuisille sukkapuikoille 4x15 silmukkaa 

ja 2 o 2 n neuletta alkuun  8 kierrosta, 

sileää 14 ja sen jälkeen tein sädekavennukset joka toisella kierroksella. 

Korvien 9 silmukkaa poimin sädekavennuksen reunoilta

 ja neuloin 1 o ja 1 n neuleella korvat. 

Viimeisellä kierroksella päätellessäni kavensin silmukat alussa ja lopussa. 

Tytär vei pipon vauvan perheelle. 

Pipo oli ollut juurikin sopiva 

ja päässyt heti miten käyttöön. 

 

"Lennätä, lennätä, lempeä lintu,

iloisten viestien lasti,

lämpöisten mietteiden sylikuorma

vauvan varpaisiin asti." 

-NuppusPakkaus- 

Niin pieni neulomus, 

muuta sitäkin lämpimämpi ajatus. 

🤎

Tätä mallia voisin hyödyntää joulun lähestyessä 

ja tehdä pienille nukkeäideille ja -isille lahjaksi. 

 

Syksyn värejä ja tunnelmia

Syyslomien aika on koittanut.

Ensimmäiset lomalaiset ovat tulleet ja menneet.

Muutaman päivän ajan oli mummulassa 

suloisessa sopusoinnussa 

pienten askelten tepsutusta, 

lelujen levittämistä ja keräämistä, 

yksin ja yhdessä leikkimistä,

mukavan seesteisiä hetkiä ja tahtoiän mukana tuomia tupsahduksia,

sisätouhuja ja ulkoretkiä, 

ruokahetkiä, joissa oli lemppariruokaa 

tai ruokailuja, jolloin eväs ei ollut suunmyötäistä. 

Sitä elämänmakuista talostelua,

mitä elämä parhaimmillaan ja arkisimmillaan lasten kanssa voi olla. 

He laskeutuivat hetkeksi lepuuttamaan siipiään tänne 

ja lähtivät äsken omaan tuttuun arkeensa lomapäivien muistojen kanssa. 

Viikonloppuun kuului myös isoserkusten tapaaminen 

ja yhteisten serkkuloissa vietettyjen aikojen muisteleminen. 

Pikkuserkut tutustelivat toisiinsa ja nuoret äidit puuhastelivat jälkikasvunsa kanssa. 

Minä katselin täältä vanhemman sukupolven vinkkelistä. 

Iloitsin heidän muisteluistaan 

sekä  heidän halusta nähdä toisiaan ja jakaa lapsiperhearkea yhdessä. 

Tuuli on riisunut jo koivujen lehdet 

ja niitä juoksee pihalla tuulenpuuskien siivittämänä. 

Kuistilta ihailin taivaan sinisyyttä, kuusien ikivihreää ja 

 syksyn viimeisimpänä väriloistoaan kantavan vaahteran väriloistoa

sekä kauniita ruskapensaita. 

Nuo ruukuttamani kuunliljat ovat tuoneet paljon iloa. 

Ennen olen kaivanut juuripaakut multaan talvehtimaan, 

mutta nyt kumosin ne ruukuista maahan pihan perälle. 

Päälle voi laittaa lehtiä, jos tulee haravoitua. 

 

Perennapenkistä on jo katkottu paljon kukanvarsia

ja osa jää talventörröttäjiksi.

 Mies pesaisi painepesurilla kukkaruukut varastoon

Ehkäpä ruoho pitää leikata vielä kerran, 

mutta sittenpä se kesä 2025 olikin siinä

ja ns. purkissa. 

💫

Eilen oli niin kaunis aurinkoinen syyspäivä,

 että päätin käydä hyötyliikkumassa ulkona rattaissa nukkuvan vauvan kanssa.  

Kävimme laittamassa haudan syysasuun. 

Näissä päivissä, kun lapsia ja jälkikasvua on paikalla, 

nousee välillä sydämessä äidin ikävä. 

Haudalla elämän lyhyys, 

kaiken kauniin ohikiitävyys 

ja elämän yllätyksellisyys puhuttelevat. 

Elämä on kuin kukkanen,

ohikiitävä kukoistus keväästä syksyyn 

-välillä ei sitäkään. 

Näihin tyttärien lomapäiviin sattui sopivasti myös tyttöjen päivä.

Niitä eri-ikäisiä äiti- tyttö -suhteita olikin sitten useampi saman kurkihirren alla: 

iloa toisistamme, perheistä ja elämästä,

joka jatkuu sukupolvien sydänten ketjussa.

Luin eilen Instassa Maaren Kallion koskettavan kirjoituksen "On yhä hyvyyttä". 

"On epätoivoa, mutta koko ajan on myös toivoa.

On ihmisyyttä, on yhä hyvyyttä."

💫

Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja kaunista. 

Saamme elää päivämme 

volyymilla "kuin viimeistä päivää" tästä päivästä nauttien. 

Huoliuutisten ja huolten siivittämän elämän keskellä on tärkeä muistaa 

pysähtyä välillä ynnäämään,

 mikä tänään on hyvää ja minua ilahduttavaa,

elämääni kannattelevaa. 

Syksyn värikkyyttä ja herkk nähdä hyvyys!

Mitä muuten se Kallion kirjoittama hyvyys on sinulle? 

 

Liekkisukat

Kolean syyspäivän lämmikkeeksi 

kesän käsitöitä, 

liekkisukkia seiskaveiskasta. 

Ennen juhannusta puhelimeeni kilahti viesti,

 jossa poikani toivoi liekkisukkia. 

Se oli kyllä mielenkiintoinen ja sormia syyhyttävä haaste

ja terien osalta sopiva kesälomamatkojen käsityö, 

että aloin pikimmiten katselemaan ja kyselemään mahdollisia ohjeita. 

En löytänyt suorilta itseäni innostavaa ja sytyttävää mallia, 

joten lähdin kehittelemään 

värikynien kanssa omaa mallia ruutupaperille. 

Mallin kehittelyn ja kuvion "elämisen" myötä minulla oli lopulta kolmet parit liekkisukkia.  

Kaksi sukkaparia on ollut käytössä jo muutaman viikon 

ja viikonloppuna luovutin nuo kolmannet, 

postauksen alussa näkyvät sukat toiselle pojalleni.  

Nyt on sopiva hetki laittaa nämä tekeleet tänne käsityömuistojeni joukkoon.  

Yritys hyvä kymmenen! 

Ensimmäisistä sukista tuli kyllä  mielestäni auttamatta revontulisukat, 

kun yritin viedä langanjuoksuja mahdollisimman maltillisesti sukan varressa, 

mutta ne menivät läpi laaduntarkkailussa varmaan värimaailman perusteella. 

Toisten sukkien liekit olivat jo elävämmät

ja kolmansiin tein vielä jotain petrausta edellisiin verrattuna. 

Pikkuhiljaa oivalsin kuvion kaavailun saloja. 

Sukan varsien kuviokerta oli puolet varresta eli 28 silmukkaa. 

Aina ei mene niin kuin haluaisi ja joku voi kiikastaa. 

 Viimeisimmän sukkaparin 

toisessa varressa oli kuulema vähän kireyttä.

Poika sanoi huumorin pilke silmäkulmassa, 

ettei uskalla niitä viedä töihin;

nolo jos hälytyksen tullessa jää lähtö sukan varren tiukkuudesta kiinni.

Käskin kostuttaa sukan varren ja laittaa sitten jalkaan:

josko se siitä antautuisi tai käyttäköön niitä sitten kotisukkina.

Kotona on kuitenkin enemmän aikaa kiskoa sukkaa jalkaan! ;)

Siellä on yhdet liekkisukat lähtövalmiudessa! 

Ja minä olen liekeissä siitä, 

että sain kuin sainkin vastattua tuohon sukkahaasteeseen. 

Tovi, jos toinenkin meni kyllä mietiskellessä,

 että kuvio alkoi miellyttämään silmää. 

Joka tapauksessa kaikki kolmet parit tulivat käyttöön; 

ne lämmittävät pelastajieni jalkoja joko töissä tai kotosalla.

Kirjoittelen tätä postausta takkatulen lämmössä 

ja katselen välillä takassa olevaa elävää tulta,

tuota sananlaskun hyvää renkiä ja huonoa isäntää.

 

Liekin muoto on kyllä monenmoinen, 

elävä ja liikkuvainen. 

Ei ole yhtä oikeaa mallia kuvaamaan sitäkään! 

Liekin malli on lopulta katsojan silmissä. 

🔥🔥🔥

 

Syyskuun viimeisen päivän aatoksia

 Niin kului syyskuu,  

joka toi meille syksyiset tunnelmat ja kullankeltaiset maisemat.  

Jätimme jäähyväiset kesälle ja sen kauneudelle. 

Jäimme uskomaan ja toivomaan, 

että siemenissä ja mustan mullan suojissa on uuden kesän kauneus ja kukoistus. 

 Syksyisissä tunnelmissa sekä äiti-ihmisen haikean onnellisissa aatoksissa, herkällä mielellä 

pyöräilin äsken pitkin meren rantoja ja hiljaisia teitä,

 tutuilla, voimauttavilla lenkkipoluillani ja luonnon hoivassa. 

Horisonttiin laskeutuva aurinko kultasi tienoota 

ja korosti puiden kaunista keltaa. 

Yksinäinen haapa seisoi keltaisessa havisevassa syysmekossaan 

tuunenä ja uljaana. 

Pysähdyin sen kohdalle. 

Katsoin puuta ja mietin, 

että lopulta senkin on luovuttava lehdistään. 

Nekin lentävät lopulta kukin omille teilleen. 

Puun on päästettävä

irti lehdistään.

Emo poikasensa saattaa

lentämään.

Niityn kukistansa

luovuttava on.

Peittyy jäiden alle

meri kahleeton.

Joka hetki jostain 

joudun luopumaan, 

jotta uusi voima 

pääsee virtaamaan. 

-A-M Kaskinen-

Haavan viesti tuntui sopivan tänään äitiyden tunnelmiin 

ja iltapäivän viestin herättämiin ajatuksiin. 

 Yksi muuttokuorma, toiseksi viimeinen,  lähtee piakkoin kohden uutta elämävaihetta. 

Sinä päivänä,

kun lapsesi on lähdössä,

kun pesän risukasan runa vähän huojahtelee,

sen siinä tepastellessa ja oikoessa lentimiään,

katso ettet sano:

jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään.

Sinä päivänä muista -

lähdön ja rohkaisun hetki,

hetki, joka ei toistu. 

-Veikko Polameri- 

Kaskisen "Heillä on edessä elämä" -runokokoelmasta 

olen joskus kirjoittanut ylös tämän runon. 

Näin sen kuuluu mennä,

sanovat vanhat. 

Sellainen on maailman meno.

Lapset lähtevät ja valokuvat jäävät. 

Tätä ei kerrottu synnytysvalmennuksessa,

 että synnytys jatkuu,

poltot ja äitien parkaisut,

 kun lapset lähtevät maailmalle

repuissaan unelmat,

äitien ohuet eväät. 

-A-M Kaskinen-

Näihin ajatuksiin tänään.

Päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus siitä,

että työpaikka on löytynyt heti ammattiin valmistumisen jälkeen 

ja että elämä kantaa.

Kaikella on aikansa tämän taivaan alla! 

❤

Kämmekkäät hailuotolaisen neuleen tyyliin

Syyskuun viimeinen lauantai.

Syksyiset tunnelmat ovat vahvasti läsnä. 

Päivisin on ollut toki vielä kaunista ja lämmintä,

mutta yöllä lämpötila on painunut jo likelle nollaakin. 

Auton ikkunoita ei ole vielä tarvinnut rapata. 

mutta näpeissä tuntee aamulla mitä kohti ollaan menossa. 

Hanskoja tarvitaan kohta. 

Kuvagalleriasta löytyi kuvia keväällä neulomistani kämmekkäistä. 

Kesän lämpimän päivän ohikulkumatkalla 

vein ne pojalleni 

ja napattiin pikaiset kuvat käsityömuistoksi. 

Kysäisin illalla viestillä,

josko kämmekkäät ovat tulleet käyttöön. 

Monta kertaa ovat kuulema olleet käytössä; 

 kalareissulla lämmittäneet

 ja estäneet hyttysiä syömästä käsiä.

Kelit ovat sielläkin jo sellaiset, 

että ovat olleet aamulla jo kädessä.

Olipa palkitseva viesti. 

Käyttötavaraa olivat.

Oletko sinä neulonut kämmekkäitä tai kynsikkäitä?

Käytätkö itse niitä? 

Minulla on ne kirppikseltä löytyneet 

ja tykkään niistä edelleen. 

Neuloin nämä Luotolainen tikkuri -perinneneuleen jämälangoista. 

Minulla ei ollut näihin ohjetta. 

Mutu-tuntumalla etenin ja sovitin tekelettä välillä mieheni käteen. 

Lankaa jäi vieläkin!

Liekö nyt pipon neulomisen aika.

Hailuotolaissetti täydentyy pikkuhiljaa. 

Nostan tähän  paitapostauksessa olleen kauniin runon.  

Tällainenhan se neulojan ajatus on:

Kun tekee toiselle hyvää

antaa vähän ajastaan

laittaa kätensä käyttöön

ja taitonsa toivottuun

silloin jokaisen silmukan 

mutkassa on pieni ajatus 

ja paidan käännön välissä 

pyyntö paremmasta

niin että valmiiksi tullessaan 

tuo puhdas tai pehmeä

on melkein kuin 

näkyvä rukous. 

-Elina Salminen muk.-

Äitienpäivähortensia antoi minulle vielä yhden kauniin kukkasen. 

Taitoin sen maljakkoon viikonloppukukaksi. 

 

Aurinko piirtelee varjoja huoneeseen,

on tulossa kaunis syyspäivä mökkeilyyn ja puolukkametsään! 

Tämän päivän iloa ja valoa sinulle! 

💛💛

 

 

Jules-joustinneule

Pikkuisen äiti oli tsekannut hyvissä ajoin 

syyskauden vaatetuksen 

ja laittoi viestin,

että tyttölöisen jalka on kasvanut 

ja uudet sukat olisivat tervetulleet. 

Nämä viestit ja toiveet tuovat mukanaan parhaita käsitöitä 

ja mieluisimpia tehtäviä; 

 niistä saa mukavaa tekemistä 

ja tietää, että tekee tarpeeseen. 

Kausilangoissa on aina uusia kivoja sävyjä. 

Olin tehnyt havainnon pienen vaatteiden värimaailmasta 

ja sävyn valinta oli helppo. 

Seiska veikan sävy 730, mustikkamaito.

Mikä ihana sana ja syyskesän herkku. 

Sen makunautinnon haluaisin pienelle tarjota 

sukkien lämmön lisäksi! 💜

Taputin itseäni olkapäälle, 

etten ole lähtenyt hampstraamaan tarjouslankoja. 

On ihana ostaa langat tilanteen 

ja lahjan saajan mukaan! 

Kurkkasin netistä kuvioita yksivärisen sukan varteen 

ja päädyin tällä erää kokeilemaan Jules-joustinneuletta.

Pientä sievää twistiä 

ja mukavaa pintaa Julesilla sitten tulikin.

Piipahdin elokuussa pienen luona 

ja sain pukea sukat hänen jalkoihin. 

Perusmummoa mukana 

eli aavistus kasvunvaraa jalkoterissä, 

mutta hyvä niin. 

💜💜

Miten sinun käsityöt?

Piditkö kesällä taukoa?

 

Nimikkopyyhkeet osa 3

Viime elokuussa aloitin tekemään lastenlapsilleni 

nimikkopyyhkeitä synttärilahjaksi. 

Lupasin vilauttaa niitä täällä sitä mukaan kuin niitä valmistuu. 

Vuosi on mennyt ja muutama pyyhe on ehtinyt valmistunut sen aikana. 

Pikku Akka kysäisi Toukokuisen juhlat postauksen kommenteissa, 

oliko mummulla jotain omatekoista lahjassa mukana. 

Eihän minulla ollut silloin! 

Pyyheliina oli kyllä ostettuna, 

mutta en ollut saanut vinkkiä nimestä. 

Lopulta heinäkuun helteet, kesälomat ja marjat 

ynnä muut syyt ovat viivästyttäneet käsitöihin tarttumista. 

🤎

Mutta nyt tuli ihana syksy ja syksyn seesteisyys.

Minna Rissasen sanoja lainaten:

Syyskuu on sylintäysi, 

saappaan varsi ja sienestys. 

Siivensiirto, sivunkääntö,

siirtymävaihe ja syvennys.

Sadepilvi, suvensuppu,

suklaalevy ja siedätys,

sävytettty ja sysimusta,

sielun sininen silitys. 

Syksy tuo tilaa kaikelle kivalle kotoisalle tekemiselle,

sohvan nurkalle, kynttilöille ja kauniille musiikille 

sekä käsitöille. 

Niinpä olen saanut ommeltua nuo viimeisimmät, "rästissä olleet" lahjat. 

Pieni ei ollut ristiäislahjansa antopäivästä moksiskaan. 

Pyörähteli vaan jokellellen selältään mahalleen  

ja makusteli pientä ikiomaa pyyhettään. 

Isoveli sai myös eilen oman pyyhkeensä.

Hän halusi, että se laitetaan lannevaatteeksi

 "niin kuin miehet laittavat pyyheen saunan jälkeen"

Mallioppiminen on vahvaa! 

Näissä pyyhkeissä ei ole siis mitään erityisen hienoja käsityön saloja,

mutta sitäkin enemmän mummun lämpimiä ajatuksia lapsen ja nimen äärellä. 

Ja sitä omaa aikaa mieluisalle tekemisille. 

Olen tykästynyt noihin ketjupistoihin.

(Kiitos Pikku Akka, 

kun hoksautit pistojen oikean nimen!)

En tiedä olenko niitä oikeaoppisesti tehnyt, mutta niillä on kuviota syntynyt. 

Olen ommellut nimet aivan suorilta tuohon pyyhkeeseen 

ja lopputulema on mummun käsialaa. 

Oikeastaan tykkään siitä sopivasta rentoudesta tässä kohden! 

Näihin pyyhkeisiin ei tullut kylkiäisenä shampoopulloa,

vaan tein tällä kertaa pikkupyyhkeet samaan sarjaan. 

Olen yrittänyt päätellä langanpäät kuviolankoihin 

niin, että nurjakin puoli kestää katseet.  

 

Edelliset nimikkopyyhe -postaukset löydät

  täältä ja täältä.  

Laitan alkuvuoden pyyheistäkin kuvia tänne,

jos tällaisten käsitöiden ja lahjojen katseluun löytyy kiinnostusta ruudun toiselta puolen. 

Ja toki muistoksi itselleni siitä, mitä on tullut tehtyä matkan varrella. 

🤎

Omilla lapsillakin on ollut monenlaisia nimikkopyyhkeitä,

minun ompelemia, mutta myös mummun ja kummien kättentöitä. 

Oli hellyttävää, kun pojallani oli kesällä mukanaan 

(vielä ehjänä/tallessa/käytössä!!)

varmaan liki kolmekymmentä vuotta sitten 

saamansa pyyhe. 

Ehkäpä se on ollut välillä ns. naftaliinissa. 

Tuohon pyyhkeeseen oli aplikoitu muumin kuva 

ja kankaasta leikatut kirjamet. 

Kiva idea sekin! 

🤎

Syyskuu. Sadepäivä. 

Sohva, suloinen seura ja salmiakki. 

Siinä tämän illan puitteet

ja katse siirtyy seuraavaan käsityöhön. 

Mitä sinun syyskuu on, 

mitä siihen kuuluu? 

🤎