Vaahteranlehtikranssi

Syysloma,

syyskauden odotettu katkein on täällä. 

Loma on aina lomaa. 

Itseasiassa kotoilu, 

oleminen ilman tarkkoja aikatauluja ja ohjelmia, 

 on hoitavaa ja voimauttavaa.

Toki lomalle on aina jonkilaisia pieniä suunnitelmia sekä hiljaisia haaveita; 

minulla yksi sellainen oli syksyisen kranssin tekeminen. 

Niin kuin pitkään kanssani kulkeneet muistavat, 

 kranssien kieputtelu erilaisista luonnonmateriaaleista on ollut minun juttu,

mutta pitkään on ollut hiljaista sillä(kin) saralla. 

Innostuin värikkäistä vaahteranlehdistä. 

Kiepautin parista notkeasta pajunvitsasta pohjan,

johon kiinnitin vaahteranlehdet yksi kerrallaan, 

sisäpinnalle, keskelle, ulkoreunalle, 

lehteä kevyesti rypyttäen. 

Suihkautin pintaan hiuslakkaa 

ja jään mielenkiinnolla seurailemaan, miten se vaikuttaa lehtiin. 

Pieni terapeuttinen hetki lehtikasassa vaahteran juurella. 

Mieli lepäsi lokakuisen päivän tunnelmassa ja kädet saivat tehdä mieluisaa puuhaa. 

Siinä tämän syyslomapuuhan paras anti! 

Vaahteranlehdet innoittivat viime syksynäkin 

lähes samaan aikaan.

Siitä kranssista voit lukea täältä, klik. 

Oletko sinä askarrellut vaahteranlehdistä jotakin? 

 

Paateron kirkko

Minulla oli tarkoitus vastata jo kesällä 

Kristiinan heinäkuiseen haasteeseen, 

jonka aiheena oli Kirkko. 

Nyt syysloman aluksi on hyvä palata kesään, kesälomaan 

ja kesälomakuviin! 

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 

Heinäkuinen lomareissumme suuntautui Itä-Suomeen.

Yksi käyntikohde oli kuvanveistäjä Eva Ryynäsen 

taiteilijakoti, ateljee ja Paateron kirkko sekä kahvila, 

jotka jäivät erityisen puhuttelevina muistoina mieleeni.

Kauniin puusta työstetyn näkeminen siellä alkuperäisessä ympäristössään, 

 taiteilijan kodin pihapiirissä vaikutti elämykseen. 

Hienoa, että suomalainen nainen on saanut taitonsa esiin 1930 -luvulla 

 pääsykoetyönään tekemällään,  taiteilijakodissa esillä olevalla,

 niin taidokkaalla  "Pojat hiidenkivellä" veistoksella. 

Ryynäsen töissä näkyy ilmiömäinen lahjakkuus nähdä 

 puussa ja puuaihiossa jotain vielä muille näkymätöntä. 

Tämä taiteilija on työstänyt taideteoksensa 

yhdestä puusta yhdeksi esittäväksi kokonaisuudeksi; 

kauniiksi, herkäksi, käsinkosketeltavan sileäksikin.

Aihepiirit ovat elämänläheisiä;

lapsia, eläimiä ja luontoa.

 Puumateriaaleissakin hän on löytänyt luonnon omaleimaiset yksilöt. 

Ryynäsen suurin luomus on taiteilijakodin pihapiirissä sijaitseva Paateron kirkko. 

Tutustuimme oppaan johdolla kirkon historiaan ja taiteellisiin yksityiskohtiin. 

Kirkon näyttävät ovet ovat aika isosta  puusta työstetyt. 

Alttari on koottu puun juurakoista 

ja niiden päällä lepää lasipöytä.

Ikkunassa on arvatenkin puusta veistetty alttaritaulu. 

 

Kirkkosalin penkit ovat hiveltävän kauniita puisia taideteoksia. 

Kukin omanlaisensa ja niissä oli yllättävän mukava istua.  

Katon rajassa kiertää puinen "boordi", 

 johon taiteilija on kuvannut jouluyön lampaita. 

Kirkon lattian on yksi upea kokonaisuus. 

Se on koottu paksuista mäntyleikoista ja sahanpurusta.

Siinäkin näkyy taiteilijan luovuus ja omaperäisyys.

Tässä kuvanveistäjän miljöössä huomasin vahvasti yhteyden omaan historiaani; 

siihen, että isäni oli ammatiltaan puuseppä.

Jotain tuttua, kotoista tunnistin töistä ja työkaluista,

taltoista ja sahoista. 

Puun syyt, vuosilustojen määrä,

puun kauniit sävyt. 

Niitä isäkin toi töissään esille 

ja halusi käsitellä työt lakalla, että puun kauneus ei peittynyt. 

~~~~

Muistoksi vielä tämä kaunis käyttöesine,  puukoppa, 

joka oli taiteilijakodissa. 

Ja tämä, niin kaunis Pessi ja Illuusia-sadun hahmo. 

Se oli kaikkinensa hieno käyntikohde.

Oletko sinä käynyt tuolla?

Kävisitkö kurkkaamassa paikkaa, jos satut liikkumaan Lieksassa?

Kun kaikki on liian isoa

Tänä aikana on tarjolla niin paljon ja monenkokoisia vaatteita,  

että välillä täytyi oikein ihmetellä, miten niille kaikille löytyy käyttäjiä. 

Mutta nyt olen saanut ihmetellä erästä pienen pientä ja sitä, 

että lähes kaikki tarjolla olevat vaatteet ovat hänelle liian isoja. 

Hänen pään ympäryksensä on n. 26 cm ja vaatteiden koko 34 cm.

Keskosten vaatteet ovat hänelle reiluja, 

jopa NuppusPakkauksen vaatteet. 

Halusin muistaa tätä pientä mikrokeskosta ja hänen vanhempiaan.  

Neuloin pipon kaksinkertaisesta Baby Merinosta.

Loin 3,5 vahvuisille sukkapuikoille 4x15 silmukkaa 

ja 2 o 2 n neuletta alkuun  8 kierrosta, 

sileää 14 ja sen jälkeen tein sädekavennukset joka toisella kierroksella. 

Korvien 9 silmukkaa poimin sädekavennuksen reunoilta

 ja neuloin 1 o ja 1 n neuleella korvat. 

Viimeisellä kierroksella päätellessäni kavensin silmukat alussa ja lopussa. 

Tytär vei pipon vauvan perheelle. 

Pipo oli ollut juurikin sopiva 

ja päässyt heti miten käyttöön. 

 

"Lennätä, lennätä, lempeä lintu,

iloisten viestien lasti,

lämpöisten mietteiden sylikuorma

vauvan varpaisiin asti." 

-NuppusPakkaus- 

Niin pieni neulomus, 

muuta sitäkin lämpimämpi ajatus. 

🤎

Tätä mallia voisin hyödyntää joulun lähestyessä 

ja tehdä pienille nukkeäideille ja -isille lahjaksi. 

 

Syksyn värejä ja tunnelmia

Syyslomien aika on koittanut.

Ensimmäiset lomalaiset ovat tulleet ja menneet.

Muutaman päivän ajan oli mummulassa 

suloisessa sopusoinnussa 

pienten askelten tepsutusta, 

lelujen levittämistä ja keräämistä, 

yksin ja yhdessä leikkimistä,

mukavan seesteisiä hetkiä ja tahtoiän mukana tuomia tupsahduksia,

sisätouhuja ja ulkoretkiä, 

ruokahetkiä, joissa oli lemppariruokaa 

tai ruokailuja, jolloin eväs ei ollut suunmyötäistä. 

Sitä elämänmakuista talostelua,

mitä elämä parhaimmillaan ja arkisimmillaan lasten kanssa voi olla. 

He laskeutuivat hetkeksi lepuuttamaan siipiään tänne 

ja lähtivät äsken omaan tuttuun arkeensa lomapäivien muistojen kanssa. 

Viikonloppuun kuului myös isoserkusten tapaaminen 

ja yhteisten serkkuloissa vietettyjen aikojen muisteleminen. 

Pikkuserkut tutustelivat toisiinsa ja nuoret äidit puuhastelivat jälkikasvunsa kanssa. 

Minä katselin täältä vanhemman sukupolven vinkkelistä. 

Iloitsin heidän muisteluistaan 

sekä  heidän halusta nähdä toisiaan ja jakaa lapsiperhearkea yhdessä. 

Tuuli on riisunut jo koivujen lehdet 

ja niitä juoksee pihalla tuulenpuuskien siivittämänä. 

Kuistilta ihailin taivaan sinisyyttä, kuusien ikivihreää ja 

 syksyn viimeisimpänä väriloistoaan kantavan vaahteran väriloistoa

sekä kauniita ruskapensaita. 

Nuo ruukuttamani kuunliljat ovat tuoneet paljon iloa. 

Ennen olen kaivanut juuripaakut multaan talvehtimaan, 

mutta nyt kumosin ne ruukuista maahan pihan perälle. 

Päälle voi laittaa lehtiä, jos tulee haravoitua. 

 

Perennapenkistä on jo katkottu paljon kukanvarsia

ja osa jää talventörröttäjiksi.

 Mies pesaisi painepesurilla kukkaruukut varastoon

Ehkäpä ruoho pitää leikata vielä kerran, 

mutta sittenpä se kesä 2025 olikin siinä

ja ns. purkissa. 

💫

Eilen oli niin kaunis aurinkoinen syyspäivä,

 että päätin käydä hyötyliikkumassa ulkona rattaissa nukkuvan vauvan kanssa.  

Kävimme laittamassa haudan syysasuun. 

Näissä päivissä, kun lapsia ja jälkikasvua on paikalla, 

nousee välillä sydämessä äidin ikävä. 

Haudalla elämän lyhyys, 

kaiken kauniin ohikiitävyys 

ja elämän yllätyksellisyys puhuttelevat. 

Elämä on kuin kukkanen,

ohikiitävä kukoistus keväästä syksyyn 

-välillä ei sitäkään. 

Näihin tyttärien lomapäiviin sattui sopivasti myös tyttöjen päivä.

Niitä eri-ikäisiä äiti- tyttö -suhteita olikin sitten useampi saman kurkihirren alla: 

iloa toisistamme, perheistä ja elämästä,

joka jatkuu sukupolvien sydänten ketjussa.

Luin eilen Instassa Maaren Kallion koskettavan kirjoituksen "On yhä hyvyyttä". 

"On epätoivoa, mutta koko ajan on myös toivoa.

On ihmisyyttä, on yhä hyvyyttä."

💫

Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja kaunista. 

Saamme elää päivämme 

volyymilla "kuin viimeistä päivää" tästä päivästä nauttien. 

Huoliuutisten ja huolten siivittämän elämän keskellä on tärkeä muistaa 

pysähtyä välillä ynnäämään,

 mikä tänään on hyvää ja minua ilahduttavaa,

elämääni kannattelevaa. 

Syksyn värikkyyttä ja herkk nähdä hyvyys!

Mitä muuten se Kallion kirjoittama hyvyys on sinulle? 

 

Liekkisukat

Kolean syyspäivän lämmikkeeksi 

kesän käsitöitä, 

liekkisukkia seiskaveiskasta. 

Ennen juhannusta puhelimeeni kilahti viesti,

 jossa poikani toivoi liekkisukkia. 

Se oli kyllä mielenkiintoinen ja sormia syyhyttävä haaste

ja terien osalta sopiva kesälomamatkojen käsityö, 

että aloin pikimmiten katselemaan ja kyselemään mahdollisia ohjeita. 

En löytänyt suorilta itseäni innostavaa ja sytyttävää mallia, 

joten lähdin kehittelemään 

värikynien kanssa omaa mallia ruutupaperille. 

Mallin kehittelyn ja kuvion "elämisen" myötä minulla oli lopulta kolmet parit liekkisukkia.  

Kaksi sukkaparia on ollut käytössä jo muutaman viikon 

ja viikonloppuna luovutin nuo kolmannet, 

postauksen alussa näkyvät sukat toiselle pojalleni.  

Nyt on sopiva hetki laittaa nämä tekeleet tänne käsityömuistojeni joukkoon.  

Yritys hyvä kymmenen! 

Ensimmäisistä sukista tuli kyllä  mielestäni auttamatta revontulisukat, 

kun yritin viedä langanjuoksuja mahdollisimman maltillisesti sukan varressa, 

mutta ne menivät läpi laaduntarkkailussa varmaan värimaailman perusteella. 

Toisten sukkien liekit olivat jo elävämmät

ja kolmansiin tein vielä jotain petrausta edellisiin verrattuna. 

Pikkuhiljaa oivalsin kuvion kaavailun saloja. 

Sukan varsien kuviokerta oli puolet varresta eli 28 silmukkaa. 

Aina ei mene niin kuin haluaisi ja joku voi kiikastaa. 

 Viimeisimmän sukkaparin 

toisessa varressa oli kuulema vähän kireyttä.

Poika sanoi huumorin pilke silmäkulmassa, 

ettei uskalla niitä viedä töihin;

nolo jos hälytyksen tullessa jää lähtö sukan varren tiukkuudesta kiinni.

Käskin kostuttaa sukan varren ja laittaa sitten jalkaan:

josko se siitä antautuisi tai käyttäköön niitä sitten kotisukkina.

Kotona on kuitenkin enemmän aikaa kiskoa sukkaa jalkaan! ;)

Siellä on yhdet liekkisukat lähtövalmiudessa! 

Ja minä olen liekeissä siitä, 

että sain kuin sainkin vastattua tuohon sukkahaasteeseen. 

Tovi, jos toinenkin meni kyllä mietiskellessä,

 että kuvio alkoi miellyttämään silmää. 

Joka tapauksessa kaikki kolmet parit tulivat käyttöön; 

ne lämmittävät pelastajieni jalkoja joko töissä tai kotosalla.

Kirjoittelen tätä postausta takkatulen lämmössä 

ja katselen välillä takassa olevaa elävää tulta,

tuota sananlaskun hyvää renkiä ja huonoa isäntää.

 

Liekin muoto on kyllä monenmoinen, 

elävä ja liikkuvainen. 

Ei ole yhtä oikeaa mallia kuvaamaan sitäkään! 

Liekin malli on lopulta katsojan silmissä. 

🔥🔥🔥