Onnen, onnen omenoita,
menestyksen mansikoita,
hyvän tuulen pulvereita,
ilonpäivien ihmeitä noita.
menestyksen mansikoita,
hyvän tuulen pulvereita,
ilonpäivien ihmeitä noita.
Oi, että niitä taas onkin! 
5 -vuotia omenapuu, Pirja tuotti ensimmäistä kertaa 
mukavan sadon jauhoisia, makoisia hedelmiä. 
Tykkäämme sen lempeästä mausta 
ja siitä, että kerkeävät kypsyä hyvissä ajoin. 
Niitä on kiva syödä suoraan puusta. 
Sitten nuo marjaomenapuun pienet, sievät omenapallerot.
Puu on kuin pistetty täyteen omenoita
ja oksien taakka on valtaisa. 
On omenainen olo! 
 Omenoita on puussa ja suussa. 
Pieni napse kuuluu pihalta, 
kun omenoita tipahtelee välillä tuohon pation laudoitukselle 
ja nurmikko peittyy omenoihin. 
On siinä haravoitavaa ja kompostoitavaa!
Otin eilen mehustimen esille 
ajatuksenain kerätä omenoita hyötykäyttöön 
ja tehdä niistä mehua.  
 Mieheni sanoi, 
että hän ei välttämättä kyllä omenamehua eikä -sosetta kaipaa 
ja kun huomasin ompuissa olevan matoja, 
orastava intoni hyytyikin sitten siihen. 
Siinä puun vierellä ihmetelin omppujen määrää ja sitä mille sitä sitten alkaisi. 
 Muistin vastikään pienestä muratista jääneen sydämen 
muotoisen kehikon ja otin sen uusiokäyttöön!
Sain pikapikaa laventeliruukkuun 
kivan syyskoristeen.
Kesäkuun alussa ostamani laventelit ovat kukkineet kivasti koko kesän. 
Harmitti vaan, etten ehtinut poima kukkasia kuivamaan, 
Keräsin onnen omenoita ja päivän piristeitä etukuistin pöydälle betoniseen kulhoon. 
Omput eivät päässet meidän keittiöön asti,
mutta niistä tuli kiva tervetulotoivotus kotiimme. 
Onko sinulla omenapuita?
Mikä on sinun lempparilaji? 
Miten sinä hyödynnät omenoitasi? 
Syksyistä kauneutta 
ja viikonlopun levollisuutta sinulle tämän kuvan myötä! 
🍎🍎🍎
 





Meillä on 7 puuta. Tuli ihan valtavasti omenoita ja hyvänlaatuisia. Tänään oli meillä semmonen mehustamisoperaatio poikien kanssa. Yks murskasi omput, toinen puristi ne ja minä pästöroin ja pussitin mehut. Nyt on 125 litraa mehua talven varalle 😄🍎🍏. Suosikkilajike on punakaneli 😋 -- Sussu
VastaaPoistaSussu, teillä oli siellä siis hyvä sato ja sitä myöten oikeat omenatalkoot. Kuulosti tosi mukavalle yhteiselle tekemiselle ja saldo huikea määrä mehua. Kiva, kun jaoit tuon tekemisen meiningin. <3
PoistaPunakaneli kuulostaa hyvälle, nam!
Kaunis omenakoriste😍 Meillä on 2 mutta menee varmaan vielä vuosia jos sittenkään saadaanko omppuja, lajiketta en muista.
VastaaPoistaKiitos Päivi! <3
PoistaMeillä meni viisi vuotta kunnon satoon, että kyllä siinä hyvää saa odottaa omppupuun kasvamisen rinnalla pitkään!
Viime syksynä pakastin tuoreita omenoita vähän pilkoittuna, menivät oikein hyvin smoothiessa.
VastaaPoistaHyvä juttu tuo pakastaminenkin. Ja omenapaistokseenkin pakastetut omenat käy!
PoistaOnpa upea ja runsas sato.
VastaaPoistaMinulla on omenat jotain keltaista laatua, ja ne eivät maistu tänä syksynä yhtään miltään. Taidan jättää eläimille satoni. Kauniin koristeen olet omenista tehnyt.
Mukavaa viikonloppua sinulle.
Sato on kyllä upean värinen ja runsas, mutta nuo madot nyö harmittavat. Ja onhan nuo koristeomenapuun omenat melko pieniä, mutta olen minä niitä joskus hyödyntänyt uunisoseeseen, mehuun ja leivontaan!
PoistaMielenkiintoista, että maku ei ole aina sama!
Meillä on kolme omenapuuta. Oisko ne Punakaneli, Pirja ja Myrkkomenapuu. Tykkään noista kahdesta ekasta. Tuon kolmannen oikeaa nimeä en tiedä, mutta se tuottaa keltaisia tosi kirpeitä omenoita. Niitä ei voi syödä irvistelemättä, mutta niistä tulee todella hyvä hillo tai kauraomenapaistos. Siis Pirjaanko teillä tuli matoja? Siis niissäkin ompuissa matoja, jotka ovat puussa vai niissä, jotka ovat ehtineet tipahtaa maahan?
VastaaPoistaMyrkkyomenapuu kuulostaa kyllä jo pahaenteiselle, etät kirpakkuus kuulunee asiaan. ;)
PoistaEi Pirjassa ollut matoja. Ne omput söimme puusta. Muumio-omenoita oli kyllä muutamia.
Tuon marjaomenapuun satoa havittelin silloin hyödyntäväni ja huonoksi laadun havaitsin.
Minä jo ajattelinkin, miten Pirjaan on voinut tulla matoja. :D
PoistaIhana tuo omenasydän! Omput ovat terveellisiä ja kauniita pöydälläkin. Tulin blogiisi piipahtamaan nyt ensimmäistä kertaa :) kauniita kuvia.
VastaaPoistaOI, onpa ihana lukea, että joku uusi on tänne poikennut. Tervetuloa toistenkin. Kiitos kommentistasi ja kiva kun tykkäsit kuvista. <3
Poista