Vanhat ikealaiset istuintyynyt
olivat tulleet nuhruisiksi ja tiensä päähän.
Olin haaveillut pitkään, että päällystäisin ne,
mutta puuhaan alkaminen otti aikansa.
Aurinko voimautti yhtenä keväisenä lauantaina
ja levitin jemmasta löytyneet
eri sävyiset ruskeat nahkapalaset esille.
Leikkasin paloista tyynyn levyisiä soiroja,
joita ompelin vieri viereen korituolien tyynyjen päällisiksi.
Tyynyt tuntuivat aluksi kankeilta
ja mietin, oliko tämä ensinkään toimiva ratkaisu.
Käytössä nahka on kuitenkin olestunut ja notkistunut.
Istuintyynyt istuvat nyt mukavasti korituoleihin.
Nahkan väri ’mätsää’ kivasti sohvaan
ja tuo tilan värimaailmaan yhtenäisyyttä.
Sitten ne perinteiset
ennen ja jälkeen-kuvat!
Tyynyt saivat pitkästi käyttöikää lisää.
Näissä tyynytissä ei nyt likakaan näy
ja jos tahroja tulee, ne ovat toki helposti pyyhdittävissäkin.
🤎
Tämmöistä pientä valo sai aikaan minussa
ja minun kautta korituoleissa.
Näistä ompeluksista olen kyllä iloinen!




Kauniit kuvat ja niin kodikas kokonaisuus.
VastaaPoistaKorituolit saivatkin sinun hyppysissäsi kauniit toimivat tyynyt.
Aurinkoista viikkoa!
Kiitos! Kyllä kannatti. Tuli väriä, kestoa ja mukavaa puuhaa. 🤗
PoistaKylläpä tuli tuoleihin ihan erilaista ryhtiä nahkatyynyillä!
VastaaPoistaHienosti toteutettu ja minun silmään sopivampi värimaailma -jälkeen kuvissa ;)
Kiitos ajatuksestakin❣️
PoistaKyllä nämä toi uutta pilkettä sisustukseen ja yhtenäisyyttä.
Todella upeasti onnistunut tuunaus. Nyt tuli myös kestävät päällykset.
VastaaPoistaKiitos Sinullekin. 👋
PoistaUudistukset piristävät ja mukava kun onnistui tämä projekti.
Upea tuunaus. Nahkatyynyt tulevat kestämään paremmin ja pidempään kuin vastaavat kankaiset.
VastaaPoistaNahkaa en ole ikinä ommellut ja tulikin mieleen onko sinulla jokin erityinen kone nahan ompelua varten vai voiko sitä ommella tavallisella ompelukoneella?
Kiitos❣️
PoistaKyllä minä ihan tavallisella, vanhalla palvelijalla, Evalla ompelin. Neulan vahvuus 100 ja huonekalunahkaa oli.
Mahtava tuunaus! Hyvä, Sinä! <3
VastaaPoistaKiitos, kiitos❣️
PoistaKyllä kannatti!
VastaaPoistaJuuri näin❣️
PoistaWau, näyttää hyvältä!
VastaaPoistaEi vissiin haittaa, vaikka vähän kestikin - hyvin suunniteltu on melekin tehty. :)
Kaunis sävymaailma teidän olkkarissa, nuo nahkatyynyt ovat niiiiin paljon juhlavamman/arvokkaamman oloiset kuin perinteinen puuvillatyyny.
Kiitos kauniista sanoistasi❣️
PoistaVälillä mukava vähän uudistaa ja parasta, kun se onnistuu tuunaamalla ja kierrättämällä. Nahkapalathan on huonekalutehtaan jämiä! 🤗
Tulipas ihanat ja tyylikkäät. Sopivat hyvin ympäristöön :)
VastaaPoistaKiitos Kanneli❣️
PoistaTyylikkäät tyynyt! Joskus aloittaminen on se vaikein 'rasti.'
VastaaPoistaNiinhän se usein menee❣️
PoistaOnkohan siinä sitten mukana jo ajatus, että hyvin suunniteltu -ja aiottu- on puoliksi tehty! 🫢