Jo joutui armas aika

Suvivirren aika. 

Aina yhtä sykähdyttävä päivä. 

Aamulla varhain kiertelin ulkosalla  

ja tunsin kuinka lämmin päivä heräili. 

Lehtikään ei liikahtanut 

-ja se tuulettomuus tulee kyllä meilläpäin 

aina huomioitua sekä mainittua.

Omenapuuhun oli puhjennut kesän ensimmäiset kukkaset

 ja metsänreunasta löysin ilokseni metsätähtiä. 

Tuomi on aloittanut juuri kukintansa 

ja valkeat narsissit ovat nyt täydessä kukassa. 

 Näytti niin kauniilta 

ja tuli juhlan tuntu siinä sinisen taivaan alla 

valkoisia kukkia ihastellessa. 

Monissa kodeissa vedettiin tänään 

lippu salkoon juhlan kunniaksi. 

Meidän kotona ei ollut juhlia tälle keväälle, 

mutta kävimme juhlimassa kummitytön valkolakkia.

Ja muistin toki ajatuksissa lapsenlapsia,

 joilla on monenlaisia nivelvaiheita koulutiellään.

On varhaiskasvatuksen aloittava pieni, 

eskarista kouluun siirtyviä,

alakoulusta yläkouluun lähteviä,

peruskoulun päättävä ja kaksi rippikoulun aloittavaa.

Jokaisen koululaisen ja opiskelijan elämässä kevät on 

aina yksi askel eteenpäin koulutiellä 

ja kesäloma tervetullut aika. 

Merkittävää hänelle itselleen, 

mutta myös haikean ihanaa myös vanhemmille 

-ja isovanhemmille.

~~~~

Minua kosketti äskettäin lukemani Maaret Kallion ajatus:

’armollinen ja hyväksyvä katse on 

tärkein lahja, 

jonka voimme todistuksen saajille antaa’.

Sitä rakastavaa katsetta koululaiset kaipaavat suvivirren päivänä ja joka päivä.

💗

Juhlistimme kesäkuun ensimmäistä päivää jäätelötötteröillä museorannassa.

Jäätelökesä! 

Ilmassa oli vahva kesän tuntu.