Amatsoninliljan tarina

Kun kerrattain luin Villatutan -blogissa hänen Amatsoninliljansa vaiheista,

ajattelin kirjoittavani joskus myös omasta kukastani ja siihen liittyvän tarinan blogiini.

Tänään on kukan muisteluspäivä

ja palaan muistoissani elokuun alkuun vuonna 1987.

Olimme muuttaneet reilu kuukausi aikaiasemmin tähän kotiimme,

kun mieheni vanhemmat tulivat käymään meillä.

Anoppini oli jakanut omasta Amatsoninliljastaan meille tuliaiskukan.

Mieleeni painui sen syvän tumman vihreät leveät lehdet,

joita olin mieheni kotona monta kertaa ihastellut ja sen kaunis valkea kukinto.

Muutaman tunnin päästä, kun isovanhemmat olivat lähteneet kotimatkalle,

tapahtui pienen poikamme tapaturmainen kuolema.

Sen jälkeen elämä soljui omaa ennaltakäsittämätöntä uomaansa.

Koti täyttyi valkeista ja sinisistä kukista,

loputtomalta tuntuneesta kukkalähetysten määrästä.

Elokuu meni.

Tuli syyskuu ja 

lehdet tippuivat puista.

Viherkasvini olivat kuolleet hoidon puutteeseen.

Meni vuosia, 

useita, useita vuosia.

Sitten kerrattain kaupan viherkasvipöydällä näin kukan, jossa oli mielestäni jotain tuttua.

Vihreät liuskamaiset lehdet ja valkea kukinto.

Tuntui kuin joku muisto olisi tullut mieleeni

ja halusin vaalia sitä.

Ostin kukan

ja istutin sen samaiseen ruukkuun,

jossa anoppi oli kukkansa tuonut.

Taas kului vuosia, 

useita vuosia, 

kunnes vuosi sitten huomasin mieheni serkun Facebook -päivityksessä

 kuvan upeasti kukkivasta Amatsoninliljasta.

Kirjoitin kommenttiin sukulaisnaiselle,

että minulla on varmaan ollut myös hänen tätinsä tuomana tuollainen kukka.

Ja siinä viestitellessä selvisi, 

että mieheni äidin ja tämän serkun kukat ovat lähtöisin Kotkassa asuneen sukulaisen kukasta.

Hän lupasi laittaa minulle kasvamaan Amatsoninliljan

 ja niin hän tekikin,

Syyskesällä he toivat kukan tuliaisena meille.

Istutin sen oitis siihen anopin kukkaruukkuun,

joka on säilynyt nämä vuosikymmenet ehjänä.

Yksi ympyrä oli sulkeutunut! <3

 Amatsoninliljana aikanaan ostamani Viirivehka kasvaa ja kukoistaa

ja sillä on edelleen sijansa kotonamme  "vale Amatsoninliljana".

Toivottavasti minulla on aikaa, taitoa ja ymmärrystä vaalia tätä 

mieheni suvun naisilla hengissä säilynyttä ja vuosikymmeniä mukana kulkenutta viherkasvia.

Olisi hienoa,

että jonakin päivänä minäkin voisin jakaa siitä sipuleita uusiin ruukkuihin eteenpäin vietäviksi.

Muistoksi edesmenneestä Greta-mummusta ja hänen sukunsa naisista,

Antton-veljestä,

meidän kodista.

Tytöilleni,

pojilleni,

rakkailleni.

Tämä oli minun Amatsoninliljan tarina

ja nyt se on kirjattuna tänne.

~~~~~~

Onko jollakin sinun kukallasi joku tarina,

jonka ehkä haluaisit jakaa?