Matka joulun salaisuuteen

Joulua kohti kulkiessa palautuvat mieleen menneiden vuosien jouluiset muistikuvat, 

omat lapsuuden joulut

ja joulunodotukset omien lasteni kanssa.

Tuollaisia päällimmäisiä, ihania joulumuistojani ovat

jouluisen musiikin kuuntelemisen aloittaminen loka-marraskuun vaihteessa 

tai ensimmäisten lumihiutaleiden myötä,

joululeipomiset,

siivoamiset ja touhuamiset,

lasten herkistävät joulujuhlat ja hellyttävät jouluaskartelut,

 portaille illan hämärissä jätetyt toivomuskirjeet, 

malttamattomuudessa liian aikaisin avatut kalenterin luukut,

 joulukorttipostituksen aattona kiireessä kirjoitetut joulukortit, 

kaappeihin piilotetut, kääreitä odottavat joululahjat,

listat, joihin on ynnätty hankitut ja hankkimatta olevat lahjat,

lasten joulusalaisuudet ja odottamisen ilo,

jännityksen tihentymät sekä odottamiseen väsähtäminenkin.

Joulun aluspäiviin liittyy helposti niin paljon odotuksia, 

perinteiden vaalimista,

 muistamista ja maistamista,

 monenlaisia joulukiireitä, 

paineitakin.

Asioita ja tekemisiä, '

joiden takana on arvatenkin jouluun liittyväksi mielletty "hyvä, lämmin hellä" - mieli

 ja täyteläisen joulutunnelman luominen.

 Joulun alle kertyy varmaan myös tekemisiä,

joita voisi hyvällä mielellä jättää vähemmälle

ja keskittyä yhdessäoloon, joulun odottamisen tunnelmaan

ja joulun sanoman äärelle.

Kaskisen ihanan joulurunon säkeiden mukaan

"Matka joulun salaisuuteen alkaa hiljalleen.

On kuin joku koskettaisi syvään kaipaukseen,

on kuin joku sytyttäisi yöhön kynttilän, liekin,

 joka valollansa voittaa pimeän."'

Matka jouluun on lyhyt,

neljän adventtikynttilän mittainen, 

mutta se voi olla lyhyydessään myös kaunis.

Vuosi vuodelta olen oivaltanut syvemmin,

että parhaimmat pikkujoululahjat löytyvät joulun odotuksen kiireettömistä hetkistä,

kynttilänvalosta ja yhdessäolosta.

Kauniin näkemisestä ja sen äärelle pysähtymisestä,

kauneimmista joululauluista,

joulutapahtumista ja kohtaamisista sekä

joidenkin perinteiden vaalimisesta ja avoimuudesta uusille tavoille. 

Jouluvalmistelujen puuhasteleminen kohtuudessa ilman aikatauluja ja “to do”-listoja, 

innostumisen ja jaksamisen rajoissa ovat tuoneet lopulta parhaan joulumielen.

Koko talon puunaus saunaa myöten ei ole ollut enää vuosiin 

jouluvalmistelujen tärkein tavoite ja joululeivonnaisiakin tehdään kohtuuden rajoissa.

Seitsemän sortin kattauksia ei enää tule tehtyä kahvipöytään 

eikä kukaan niitä odotakaan.

Jouluiset kuivakakut ja joulutortut ovat vaihtuneet ruokavalioiden ja

nuorten toiveiden myötä uusiin resepteihin.

Paitsi, että arabialainen maustekakku maistuu gluteenittomanakin

ja toskakakku,

meidän perinteiset joulun kahvileivät.

Joululahja voi olla tänä päivänä niin moninainen.

Aineellinen tai aineeton,

uusi tai kierrätetty.

Minä tykkään kääräistä leipomuksista lämpimäistervehdyksen naapuriin

ja lasten perheisiin.

Vaikka moni asia onkin muuttunut,

pyhäinpäivän alla ripustan neljä kynttiläisen jouluikkunan keittiöön

 ja vaihdan joulukapan keittiön ikkunaan Kaisun-päivän aikaan. 

Joulukuusen kuuluu olla olohuoneen nurkassa tutulla paikallaan

ja kymmeniä vuosia vanhat enkelit löytävät paikkansa portaikosta, jossa ne leijuvat ilmavirran mukana.

Ne ovat muistoja lastemme jouluista;

perinteitä, jotka tuovat heille kodin joulun tunnun.

Perheen yhteiseksi toiveeksi ja

joululahjoja tärkeämmäksi asiaksi on noussut

 yhdessä oleminen ja hyvä ruoka.

Aattoaamuna kodissa leijaileva joulukinkún tuoksu tuntuu olevan tuoksumuisto, 

joka viimeistelee joulutunnelman. 

Puolen päivän aikaan kokoonnumme joulupuurolle ja kuuntelemaan joulurauhan julistusta.

Ennen jouluateriaa joku lukee jouluevankeliumin

ja laulamme tutun Enkeli taivaan –virren.

Tänä joulunakin enkelten sanat “älkää peljätkö” tuntuvat ajankohtaisilta ja turvallisilta.

Jouluateria on odotettu juhlahetki,

jossa on tarjolla perinteiset joulun herkut.

Joulun makumuistot kantavat joulusta jouluun

ja näyttävät siirtyvän sukupolvien ketjussa vahvasti eteenpäin.

Joulu on perheiden juhla ja ilon sekä yhdessäolon aikaa.

Jouluun liittyy myös ikävää ja haikeutta.

Jouluaattona viemme kynttilän pienen poikamme haudalle,

jossa muistamme kaikkia heitä, jotka kulkevat mukanamme muistoissa. 

Kun kuulen koskettavan ja kauniin joululaulun 

“Tuikkikaa oi joulun tähtöset”, silmäni kostuvat väkisin.

“Kerran loppuun satu loppuun saa,

suru säveliä sumentaapi”.

Ikävä ja kaipuu tuovat jouluihin oman sävynsä ja myös kiitollisuuden olevasta. 

Jouluna huomaan toteavani

parhaan joululahjani olevan sen,

että saamme käydä yhdessä viettämään joulua.

Matka joulun salaisuuteen on omalla tavallaan vanha tuttu, mutta joka vuosi kuitenkin uusi.

Laulun sanoin “joulun salaisuus ei sammu milloinkaan”.

~~~~~~

Lisääntyvää joulunvaloa Sinulle 

ja kolmannen adventin iloa!