31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden kynnyksellä

Vuoden viimeinen päivä.
Katse kääntyy menneeseen  vuoteen 
arvioiden, tarkastellen, 
mennyttä makustellen.

 Tau(v)onpaikka -blogin ensimmäisen päivityksen tein heinäkuun helteellä.


Ensimmäiset kirjoitukset olivatkin mökin miljööstä
ja siellä vietetyistä hetkistä.

Syksyn myötä aihepiirit siirtyivät kotiin.
Vanhat ihmiset ovat tavanneet sanoa, 
että parhaimmillaan elämä on arkea ja työtä.
Siihen voin melkolailla  hyvillä mielin yhtyä:
useat blogipostaukseni ovat
 kotoa, kodin arjesta, 
arjen pyörityksestä, leipomapäivistä,
minulle tärkeistä asioista
sekä
vuodenaikojen vaihtelusta,
luonnon kauneudesta
-onnenhetkistä arjen keskellä. 

Mieheltäni olen yhteisen matkamme aikana oppinut, 
että onni ei ole mikään iso möhkäle. 
Sitä on siroteltu murusina jokaiseen päivään. <3
Sitä arjen iloa olen halunnut etsiä, löytää
ja jakaakin täällä blogissa.

Menneen vuoden helminauha heijastelee kaikkia sateenkaaren sävyjä.
Niissä eri vivahteissa näkyy elämän rikkaus,
menneen vuoden päivien värikkyys.

Puolen vuoden pituinen blogimatka on kuljettu.
Taival on ollut mielenkiintoinen
ja uusi harrastus on avannut uusia näköaloja
sekä mukavia blogiystävyyksiä.

Kohta vanha vuosi väistyy,
uusi astuu tilalle.

Parhainta onnea, onnellisuutta
ja enkelin siipien havinaa sinulle lukijani ja läheisesi.

Tervetuloa edelleenkin Tau(v)onpaikkaan!

~~ Kaisu~~
 

14 kommenttia:

  1. Tulen myös jatkossa kyläilemään ihanaan blogiisi:) hyvää tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  2. Kaisu! Onnellista Vuotta 2015! Mukava on ollut kulkea yhteisen harrastuksen parissa kanssasi. Näitä onnen murusia keräillen tulevaan vuoteen matkataan! -Ride-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaettu ilo on kaksinkertainen! :) Jatketaan tätä yhteistä matkaa tulevana vuonna. Kaikkea hyvää sinulle! <3

      Poista
  3. Oi miten ihanasti kirjoitettu♥ kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Sinullekin uuden vuoden hyviä hetkiä! <3

      Poista
  4. Olen ollut blogisi lukija vasta vähän aikaa, mutta on ollut ilo lukea kirjoituksiasi. Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit mukaan! :) Kiitos kannustavista sanoistasi! Alku on kaikissa asioissa haparointia ja opettelemista. Kommentit osaltaan viitoittavat aloitettua matkaa! <3
      Uuden vuoden iloa sinulle ja toivottavasti pääset jo virkkailemaankin! :)

      Poista
  5. Mukava on ollut käydä kurkkaamassa mitä Tauon paikkaan kuuluu! Antoisaa ja onnellista Uutta Vuotta sinulle!
    ~Harakka~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle uskollisesta matkaseurasta ja arjen jakamisesta kanssani! <3

      Poista
  6. Onnellista alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sitä samaa toivon sinullekin. Juuri kävinkin blogissasasi ja huomasin uusien haasteiden odottavan...Onnea matkaan!

      Poista
  7. Onnellista vuotta 2015 teidän perheelle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä samaa toivottelen Sinulle ja perheellesi. <3

      Poista