Itsenäisyyspäivä; sotaorvot (6.12.)

Suomen syntymäpäivä. 

Meidän kaikkien juhlapäivä. 

Sininen kuin taivas 

järvi

mustikka,

 valkoinen kuin pilvi 

pumpuli 

kermavaahto.

Pienen pojan ajatuksia siniristilipusta.

Lapsen kätten työ tuo juhlan tuntua kotiimme. <3

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Olimme illalla Isänmaallisessa kirkkojuhlassa. Tässä arvokkaassa ja puhuttelevassa iltahetkessä jaettiin sotaorvoille tunnukset. Kyseisen rintamerkin saanut henkilö käytti koskettavan puheenvuoron siitä, minkälaista hänen elämänsä on ollut yksi vuotiaasta asti ilman isää. Mitä se on merkinnut hänelle, hänen äidilleen, sisaruksilleen? Miten häneen, isättömään on suhtauduttu aikanaan? Miten hänen on pitänyt luoda itselleen mielikuva isästään kuvien, esineiden ja läheisten puheiden perusteella. Itkua oli lapsuusvuosina pidätelty äidin takia; jotta äiti olisi jaksanut viedä perhettään eteenpäin.

Aihe on tuttu ja lähellä itseänikin. Oma äitini on myös sotaorpo ja hän on kasvanut mummunsa, tätiensä ja setiensä kanssa. Hänen tarinansa on karua kieltä tunteiden kieltämisestä ja  jonkinlaisesta juurettomuudesta, vaikkakin nämä läheiset ihmiset hoitivat häntä hyvin.

Äitini ja muut sodassa isättömiksi ja / tai äidittömiksi jääneet ovat kantaneet salattua surua ja tuskaa. He ovat vaienneet lapsuutensa, nuoruutensa, tehneet elämäntyönsä osaansa tyytyen. Iän myötä tarve vertaistukeen ja jakamiseen on tullut pakottavaksi. Viime vuosina sotaorvot ovat tulleet julkisuuteen elämäntarinoiden kanssa ja  kautta. Vihdoinkin heidän kova osansa ja osuus itsenäisyytemme hinnassa on ymmärretty. He joutuivat antamaan rakkaimpansa; isän, äidin, ehkä molemmatkin.

Isänmaamme ja äidinkielemme on juhlimisen arvoinen asia joka päivä, mutta erityisesti tänään.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

-Kaisu-