Syyssunnuntain tunnelmia

Tämänkin kauniin peltomaiseman ohitse kulki aamuinen lenkkipolkuni.

Sisäinen minäni kaipasi tänään erityisesti luonnon helmaan ja meren rantaan. 

Seisoin pitkään tässä meren rannalla,

aavan, äärettömältä tuntuvan  vesimassan äärellä.

Vesi oli paennut kymmeniä metrejä

ja paljastanut rannan hiekan, kivet ja meren kuljettamat puut.

Siinä oli näkysällä kaikki se,

minkä meri yleensä kätkee alleen,

peittää pauhaavien aaltojensa alle.

Katselin kuivaa merenpohjaa ja ajattelin,

että joskus itselläkin on samantapainen olo,

kun voima ja jaksaminen on paennut.

On jäljellä vain rahiseva hiekka,  karikot ja kannot.

Kun voimat ja hyvä mieli taas palautuvat,

kaikki kuona peittyy ja mielenmaisemakin näyttää sekä tuntuu taas hyvältä.

Vastarannalta näkyi kirkontorni ja kuvittelin kuulevani sunnuntaisten kirkonkellojen äänen.

Tässä luonnonhelmassa, veden partaalla oli minun hiljentymisen paikka;

kirkkoni katto taivaan sinessä ja musiikkina muuttolintujen kaihoisat matkalaulut.

Viileän ja sateisen kesän jälkeen myös tämä syksy on ollut erilainen, erikoinen.
Viljat ovat monin paikoin vielä puimatta.

Kesän vihreys on vaihtunut hitaasti syksyn väreihin 

ja nyt nämä syksyn värit ovat sävyttäneet maisemaa yllättävän pitkään.

Ruskan värit ovat tuoneet kauneutta vielä lokakuullekin.

 Se on ollut oivaa väriterapiaa.

~~~~~~~~~

Kiersin kotipihassakin kiireettömän syyskatselmuksen.

Särkynyt sydän  ja pikkusydän olivat  keränneet kauniita kosteuden kyyneleitä lehdilleen.

Pensashanhikin kukat ovat kuin
 syyspäivän pieniä aurinkoja ja 

haavan keltaiset lehdet ovat kuin lehtikultaa ruskettuneiden koivunlehtien seassa.

Löysin paljon ihania, kauniita, pieniä sieviä yksityiskohtia.

Niin kuin nämä Jasmikkeen lehdetkin;
kuin syksyistä pyykkiä narulla kuivamassa. 

Omenapuussa  -ja maassa - on vielä omenoita vierasvaraksi syksyisille lintuystäville.

Uusi pistolapioni odottaa kukkapenkissä kasvien siirtoa.

Alppiruusun paikka on jo siinä tyhjänä.

Ehkä ensi keväänä uudella innolla tartun tähän suunnitelmaan,

sillä enään ei tunnu olevan intoa eikä virtaa.

Tässä kukkaruukussa on kukkii äitienpäivänä saamani Hortensia,
lämmin ajatus. <3

Porraspielessä se on muistuttanut minua ihanista lapsistamme,
arjesta ja juhlasta,

kasvun ihmeestä,

elämän jatkumisesta,
vuodenaikojen vaihtumisesta.

Kohta upean Hortensiankin aika on ohi.
Kylmyys hiipii puutarhaan, portaiden luo
ja ottaa kukkani omakseen.

Minulle jää kaunis muisto
ja toivo uudesta äitienpäivästä ja Hortensiasta,

uudesta keväästä, kesästä,
uudesta kasvukaudesta ja
värikkäästä syksystä...

~~~~~~

Sunnuntai-illan pimeys on peittänyt kauniin syksyn alleen.
Huomenna avataan taas työn ovia
ja löydetään lokakuisen maanantain ilot
sekä kohdataan ehkä haasteitakin.

Lokakuisten päivien kauniita hetkiä toivottelen Sinulle!


~~Kaisu~~